Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ympäristö ja luonto » Susikanta pienentyi edellisvuodesta

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Susikanta pienentyi edellisvuodesta

Tiedote.
Julkaistu: 11.02.2011 klo 11:46
Julkaisija: Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos arvioi Suomen susikannan kooksi tällä hetkellä 135-145 yksilöä. Kanta on hieman pienempi kuin vuosi sitten, jolloin susia oli 150-160. Kannan painopiste on edelleen itäisessä Suomessa ja itärajan tuntumassa, mutta susilaumoja ja pariskuntia on myös maan etelä- ja länsiosissa. Kevään lisääntymiskauden jälkeen arvioidaan maassamme olevan 185-205 sutta.

Tutkimuslaitoksen tekemän kanta-arvion perustana ovat susilaumoista ja pareittain liikkuvista susista tehdyt havainnot. Arvioon sisältyvät myös yksittäin liikkuvat sudet, joiden lukumäärä on arvioitu laumojen ja parien määrän sekä maastohavaintojen perusteella.
 
Tutkimuslaitoksen käyttämä aineisto perustuu maastossa tehtyihin havaintoihin ja radiolähetinseurantaan. Suurinta aineistokokonaisuutta, petoyhdyshenkilöiden kirjaamaa materiaalia täydensivät riistanhoitopiireiltä, Metsähallitukselta, rajavartioilta ja paliskunnilta saadut havainnot sekä laitoksen oma maastotyö. Tutkimuslaitoksen GPS-lähettimillä pannoitetuista susista saatu paikkatietoaineistoa yhdeksältä susireviiriltä tukee havaintoaineistoa merkittävällä tavalla.

Lisätietoja: tutkija Samuli Heikkinen, puh. 0400 503210, samuli.heikkinen@rktl.fi

Maa- ja metsätalousministeriölle susikannan koosta annettu lausunto, jossa tarkempaa tietoa muun muassa susien määrästä riistanhoitopiireittäin.



 

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on 300 hengen tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatio, joka tuottaa luotettavaa ja korkealaatuista tietoa luonnonvaroista päättäjille, elinkeinoille, alan ammattilaisille sekä kansalaisille. Lisätietoa: www.rktl.fi.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs