Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ympäristö ja luonto » SLL: Talvivaara ei saa jatkaa järvien pilaamista

Suomen luonnonsuojeluliitto

SLL: Talvivaara ei saa jatkaa järvien pilaamista

Tiedote.
Julkaistu: 25.01.2013 klo 10:35
Julkaisija: Suomen luonnonsuojeluliitto

Suomen luonnonsuojeluliitto arvostelee voimakkaasti Talvivaaran kaivoksen aikeita laskea 3,8 miljoonaa kuutiota jätevettä alueen jokiin ja järviin helmi-kesäkuun välisenä aikana. Voimassa olevan ympäristöluvan mukaan Talvivaara saa johtaa vesistöihin vuodessa 1,3 miljoonaa kuutiota jätevettä. Yhtiön suunnittelema puolen vuoden vesipäästömäärä vastaa siis kolmen vuoden jätevesipäästöjä.

Yhtiön ilmoituksen mukaan pois johdettavat vedet tulevat sisältämään sulfaattia 2000-5000 milligrammaa litrassa tai satunnaisesti vielä enemmän. Talvivaaran aiemmat päästöt ovat jo ennestään heikentäneet lähivesistöjen tilaa merkittävästi. Suomen ympäristökeskuksen mukaan haitallisten aineiden pitoisuudet olivat loppuvuonna 2012 yhtiön toiminnan vuoksi nousseet eliöille haitalliselle tasolle. RKTL puolestaan on raportoinut kalakuolemista. Alkutalvesta 2012 tapahtuneen vuodon kaikkia seurauksia ei vielä tunneta.

Yhtiö on luvannut toimittaa helmikuun puoliväliin mennessä mallinnuksen suunnittelemistaan juoksutuksista, joista selviäisi vesistöjen sulfaattipitoisuuksien muutokset.

Luonnonsuojeluliiton kanta on, että lupaa vesien johtamiseen ei pidä myöntää, ennen kuin aiemmin aiheutetut ympäristöhaitat on selvitetty ja uusien juoksutusten todennäköiset vaikutukset arvioitu. Liiton mielestä on odotettavissa, että uusi päästö lisää vesistöjen suolaantumista dramaattisesti ja tuo uuden annoksen myös raskasmetalleja sekä Vuoksen että Oulujärven suuntaan.

"Jätevesien syöttäminen jo ennestään vahingoittuneisiin vesistöihin ilman luotettavaa arviota ympäristön tilan kehittymisestä olisi vaarallista uhkapeliä. Ei voi olla niin, että tämän operaation ympäristöhaittoja arvioidaan vasta jälkikäteen ja korjaillaan ehkä sitten sen verran mitä pystytään", sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen.

Luonnonsuojeluliiton mielestä yhtiön on pysyttävä ympäristöluvan mukaisissa päästömäärissä. Ylimääräinen vesi tulee puhdistaa sulfaatista ja natriumista sekä muista ympäristölle haitallisista aineista.

"Talvivaaran on pystyttävä hoitamaan vesiongelmansa ilman saastuneen veden massiivista purkua", sanoo Yrjö-Koskinen. "Yhtiö ei ole vieläkään oppinut virheistään. Se aikoo edelleen saastuttaa luontoa sen sijaan, että investoisi asialliseen vedenpuhdistukseen."

Ely-keskus on jo 13.1.2013 todennut, että vuotovesien sulfaatti- ja natriumpitoisuudet eivät vähene neutralointikäsittelyllä eikä niiden johtaminen vesistöihin tule kyseeseen.

 

Lisätiedot:

- toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen, puh. 050-347 8778, eyk@sll.fi

- suojeluasiantuntija Hanna Hakko, puh p. 050-345 4411, hanna.hakko@sll.fi

 

Suomen luonnonsuojeluliitto on maamme suurin ympäristöjärjestö. Sen toiminta kattaa koko maan Ahvenanmaata lukuunottamatta.

__
Matti Nieminen, viestintäpäällikkö
Suomen luonnonsuojeluliitto
puh. 050-564 2283, matti.nieminen@sll.fi, www.sll.fi

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs