Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ympäristö ja luonto » Saamenkielinen eräkummileiri Enontekiöllä

Metsähallitus

Saamenkielinen eräkummileiri Enontekiöllä

Tiedote.
Julkaistu: 07.04.2016 klo 08:00
Julkaisija: Metsähallitus

Metsähallitus järjestää elokuussa Enontekiöllä saamenkielisen eräleirin. Leirillä tutustutaan alueen luontoon, saamelaiskulttuuriin, riistanhoitoon sekä kuvataan eräaiheisia lyhytelokuvia.

Eräleiri järjestetään elokuun puolivälissä 15.-17. päivinä. Leirillä majoitutaan teltoissa ja laavuissa sekä laitetaan ulkona ruokaa, joten lapset pääsevät samalla oppimaan hyödyllisiä erätaitoja.

Leiri on tarkoitettu 7–12-vuotiaille saamenkielentaitoisille lapsille. Tervetulleita ovat niin saamelaisalueella kuin muuallakin Suomessa asuvat saamenkieliset lapset. Leirin aikana työpajoissa tutustutaan muun muassa riistanhoitoon, jousiammuntaan sekä kestävään luonnon hyödyntämiseen.

Leirillä lapset pääsevät tutustumaan myös elokuvien tekemiseen. Käsikirjoittamaan ja näyttelemään elokuvissa joita esitetään esimerkiksi Yle Sápmin saamenkielisessä Unna Junná –lastenohjelmassa. Leirin yhteistyökumppaneita ovat Saamelaisalueen koulutuskeskus, Yle Sápmi ja Enontekiön koulut.

Saamenkielinen eräkummileiri toteuttaa Metsähallituksen eräkasvatuksen tavoitteiden lisäksi saamen kielen kehitystoimia.

– Saamenkieliset tapahtumat ovat erittäin tärkeitä kielenkäyttötilanteita varsinkin lapsille ja nuorille ja tällaisella leirillä eri alueiden saamelaislapset tutustuvat toisiinsa, kuulevat eri saamen kieliä ja murteita, kertoo saamenkielinen tiedottaja Pentti Pieski Metsähallituksesta.

Leirillä toiminta järjestetään pohjoissaameksi. Leirillä on tilaa yhteensä 20 lapselle. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Puolet leirin paikoista on varattu Enontekiön kunnan lapsille. Leiri on osallistujille täysin maksuton.

Ilmoittautuminen leirille käynnistyy nyt. Leirille ilmoittaudutaan sähköpostitse ja viestissä tulee mainita lapsen nimi, ikä sekä huoltajan yhteystiedot. Ilmoittautuminen on sitova. Peruutuksesta heinäkuun lopun jälkeen ilman perusteltua syytä peritään 50 € peruutusmaksu. Ilmoittautuneille lähetetään tarkempi ilmoittautumislomake ja leirin ohjelma.

Tervetuloa Enontekiölle tutustumaan eränkäyntiin, saamelaiskulttuuriin ja elokuvantekoon!

Ilmoittautumiset ja lisätietoja:

Saamenkielinen tiedottaja Pentti Pieski, 040 7696 109, pentti.pieski(at)metsa.fi

Mikä ihmeen Eräkummi?

Eräkummi on innokas ja vastuullinen metsästyksen ja kalastuksen harrastaja, joka haluaa vapaaehtoistyönä johdattaa lapsia ja nuoria eränkäynnin saloihin. Tavoitteena on, että lapset ja nuoret rohkaistuvat ja oppivat liikkumaan luonnossa, oppivat kunnioittamaan ja tuntemaan luontoa sekä ymmärtävät kestävän kalastuksen ja metsästyksen periaatteet. Tämä onnistuu tarjoamalla lapsille ja nuorille mahdollisuus tavata kokenut eränkävijä, jonka johdolla tutustutaan aiheeseen toiminnallisten tehtävien avulla ulkona. www.erakummi.fi

Eräkummileirejä järjestetään ensi kesän aikana yhteensä kolme. Saamenkielisen leirin lisäksi eräleirejä pidetään Keski-Suomessa yhteistyössä Viitasaaren riistanhoitoyhdistyksen kanssa sekä pääkaunkiseudulla. Pääkaupunkiseudun leiripaikka julkaistaan huhtikuun aikana. Seuraa Eräkummeja Facebook/eräkummit

Kuvatekstit

Kuva1: Pentti Pieski toimii saamenkielisenä eräkummineuvojana koko maassa

Kuva2: Elokuussa 2016 saamenkielisten lasten elokuvaleiri pidettiin Sevettijärvellä

Kuva3: Suomalaista kulttuuriperintöä (ei kuvatekstiä)

Liitetiedostot

Metsähallituksen luontopalvelut suojelee ja hoitaa alkuperäistä ja uhanalaista suomalaista luontoa sekä tuottaa luonnossa liikkujille retkeilypalveluja. Vastuullamme ovat maamme kansallispuistot, luonnonpuistot ja muut valtion suojelualueet, pohjoiset erämaa-alueet sekä Metsähallituksen eräasiat.

 

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs