Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ympäristö ja luonto » Pohjanlahden lohenkalastus kielletään 25.7. alkaen

Maa- ja metsätalousministeriö

Pohjanlahden lohenkalastus kielletään 25.7. alkaen

Tiedote.
Julkaistu: 23.07.2013 klo 12:14
Julkaisija: Maa- ja metsätalousministeriö

Suomen lohikiintiö Pohjanlahdelle on täyttymässä, jonka vuoksi maa- ja metsätalousministeriö kieltää lohen kalastuksen. Kielto koskee ainoastaan Pohjanlahtea eli Suomenlahdella lohenkalastus voi jatkua. Kiintiöt asetetaan vuosittain EU:n neuvoston asetuksilla, joita EU:n jäsenvaltioiden tulee noudattaa.

Suomelle sallittu lohenkalastuskiintiö Itämeren pääaltaalla ja Pohjanlahdella on tänä vuonna yhteensä 35 103 lohta. Elinkeinokalatalouden saalisrekisteriin oli 21.7. mennessä tallennettu noin 25 000 pyydettyä lohta, joka on noin 70 prosenttia sallitusta kiintiöstä

Kalastajat ilmoittavat lohisaalistiedot ELY-keskuksiin 48 tunnin kuluessa saaliin purkamisesta. Lohenkalastajien saalisilmoituksia ja kalakauppiaiden erikseen tekemiä ostoilmoituksia verrataan ristiin ELY -keskuksissa, jolloin saadaan jälkikäteen selville tarkka saalismäärä. Koska saalismäärän seuraaminen ei ole täysin reaaliaikaista, oikea hetki keskeyttää lohenkalastus joudutaan arvioimaan. Ministeriön arvion mukaan tämän vuoden kiintiö on nyt täyttymässä Pohjanlahdella.

Lisätietoja:
Jarmo Vilhunen, neuvotteleva virkamies, p. 0295 162 315


 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs