Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ympäristö ja luonto » Paljain varpain patikalle

Metsähallitus

Paljain varpain patikalle

Tiedote.
Julkaistu: 06.07.2015 klo 10:00
Julkaisija: Metsähallitus

Aika lähteä paljain varpain metsään! Seitsemisen kansallispuistossa pääsee kokeilemaan ohjattua, aisteja kutsuttavaa paljasjalkapatikkaa 15.7. 

Patikka alkaa Seitsemisen luontokeskukselta, jossa kengät pakataan reppuun. Opas kertoo paljasjalkakävelyn tekniikasta, jonka jälkeen lähdetään matkaan kahden kilometrin patikalle. Urheimmat voivat patikoida koko lenkin paljain jaloin. Kengät kannattaa kuljettaa kaiken varalta mukana, mikäli paljain jaloin kulkeminen alkaa tuntua epämiellyttävältä. Patikan aikana tehdään ohjatusti myös erilaisia aistiharjoituksia. Patikkaan kaikkine harjoituksineen on varattu noin kaksi tuntia aikaa.

Paljasjalkakävely on terveellinen, erittäin luonnonmukainen tapa liikkua - ihminenhän on alun perin luotu kävelemään paljain jaloin. Se vaatii kuitenkin totuttelua. Ensimmäiset askeleet voivat tehdä kipeää. Kannattaa aloittaa varovasti, pehmeillä alustoilla ja pieniä matkoja kerrallaan. Jalan tulee osua maahan päkiä tai jalkapohja edellä kanta-astumisen sijaan”, opastaa patikan vetävä Marleena Turunen Seitsemisen luontokeskuksesta.

Paljain jaloin kävellessä jalkapohjat pikkuhiljaa parkkiintuvat ja iho paksunee niistä kohdista, jotka osuvat maahan. Jo muutamassa viikossa jalanpohjat kestävät kivien, käpyjen ja neulasten pistelyä. Tutkimusten mukaan paljasjalkakävely vahvistaa jalkaterän rakennetta ja aktivoi koko kehoa liikkumaan uudenlaisesti. Esimerkiksi polviin ja kantapäähän kohdistuu paljon vähemmän rasitusta kuin kengillä kävellessä, toisaalta jalan pienimmätkin lihakset aktivoituvat ja vahvistuvat. Myös verenkierto jaloissa paranee.

Tulee itsekin usein kesäisin kuljettua paljain jaloin, muttei niin tule ajateltua, mitä kaikkea hyvää se saisi aikaan”, toteaa Turunen.

Paljain jaloin kävely on nostanut suosiotaan pikkuhiljaa ja Suomestakin löytää jo muutamia paljasjalka- eli barefoot-polkuja. Jos täysin paljain jaloin liikkuminen tuntuu vieraalta, löytyy nykyään myös paljasjalkakenkiä, jotka suojaavat jalkapohjia teräviltä kiviltä, mutta ohjaavat muuten luonnolisempaan askellukseen.

Jalkojen suojaaminen kengillä kuitenkin heikentää jalanpohjan ihotuntoa, eikä terveysvaikutukset ole niin kokonaisvaltaisia. Siksi kannatta kävellä myös välillä kokonaan ilman kenkiä”, kannustaa Turunen.

Ohjatulle patikalle tarvitaan mukaan kengät, reppu, pieni pyyhe jalkojen kuivausta varten, vesipullo ja halutessa eväät. Reitti kulkee metsässä noin kahden kilometrin matkan. Patikka on maksuton eikä aikaisempaa kokemusta paljasjalkakävelystä tarvita.

Lisätietoja:
Saitsemisen luontokeskus, puh. 0205 64 5270, seitseminen@metsa.fi

 

 

Metsähallituksen luontopalvelut suojelee ja hoitaa alkuperäistä ja uhanalaista suomalaista luontoa sekä tuottaa luonnossa liikkujille retkeilypalveluja. Vastuullamme ovat maamme kansallispuistot, luonnonpuistot ja muut valtion suojelualueet, pohjoiset erämaa-alueet sekä Metsähallituksen eräasiat.

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs