Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ympäristö ja luonto » Museovirasto jakoi avustukset rakennusten entistämiseen ja muinaisjäännösten hoitoon

Museovirasto

Museovirasto jakoi avustukset rakennusten entistämiseen ja muinaisjäännösten hoitoon

Tiedote.
Julkaistu: 01.06.2015 klo 10:11
Julkaisija: Museovirasto

Museovirasto on jakanut 1 529 450 euroa rakennusten entistämisavustusta ja 76 550 euroa muinaisjäännösten hoitotukea. Jaettu summa oli yhtä suuri kuin edellisenä vuonna. Entistämisavustusta haettiin 403 kohteen kunnostamiseen ja avustusta myönnettiin 209:lle. Avustusta muinaisjäännösten hoitoon myönnettiin 18 kohteen hoitoon.

Ensisijaisia entistämisavustuksella avustettavia kohteita olivat lailla rakennusperinnön suojelemisesta, rakennussuojelulailla ja rautatiesopimuksella (asetuksella) suojellut kohteet. Avustuksia myönnettiin kaavassa suojelluille kohteille, mutta myös kaavoittamattomien alueiden merkittävä rakennusperintö sekä alueellisten erityispiirteiden säilyminen kulttuuriympäristössä otettiin huomioon.  

Keskeiset avustuksen myöntökriteerit olivat kohteen ominaispiirteiden säilyneisyys ja korjaushankkeen suuntautuminen niin arkkitehtuurin kuin materiaalinkin säilyttämiseen. Yleisimmät korjaukset, joihin avustuksia haettiin ja myös myönnettiin, olivat vesikatteiden korjaaminen, ikkunoiden korjaaminen ja maalaaminen sekä rakennusten julkisivujen maalaamiseen liittyvät toimenpiteet. Avustusta myönnettiin  mm. Helsingissä Zacharias Topeliuksen kodille ja hänen lastenlapsilleen rakennuttamansa alkuperäisen asunsa säilyttäneen leikkimökin pärekatteen uusimistyöhön sekä Tornion vanhemman rautatieaseman katon kunnostamistyöhön.   

Uudisrakentamiseen, perusparantamiseen, peruskorjaamiseen taikka aiempaa asua palauttavaan rakentamiseen tähtäävät hankkeet jäivät ilman avustusta, kuten myös ne kohteet, joissa haettujen toimien katsottiin olevan kiinteistön omistajalle kuuluvia normaaleja huoltoluonteisia töitä.

Avustus muinaisjäännösten hoitoon oli nyt haettavissa kolmannen kerran. Avustusta voi hakea muinaisjäännösalueiden maisemanhoitoon sekä kohteiden maastoon merkitsemiseen opastein tai opastauluin. Myös hoitosuunnitelmien ja vauriokartoitusten tekemistä voidaan tukea tällä avustuksella.  Maisemanhoidon ja merkitsemisen avulla muinaisjäännösalueiden fyysinen ja tiedollinen saavutettavuus paranee ja kohteiden säilyminen osana kulttuurimaisemaa vahvistuu.

Hakemuksista, joita tuli määräaikaan mennessä 19, yli puolet oli Varsinais-Suomesta ja muut Pohjanmaalta, Satakunnasta, Pohjois-Savosta, Uudeltamaalta ja Hämeestä.  Suurin osa saapuneista hakemuksista kohdistui rautakaudelle ajoittuvien muinaisjäännösalueiden maisemanhoitoon. Avustusta haettiin myös historialliselle ajalle ajoittuviin kohteisiin (kulkuväylät, varhainen teollisuus, hautausmaa).   

Avustuksen saajista suurin osa on kylä- ja kotiseutuyhdistyksiä ja yksityisiä maanomistajia. Hankkeet ovat luonteeltaan yleishyödyllisiä. Tukea ei voida myöntää valtion maalla sijaitseviin kohteisiin.

Luettelo rakennusten entistämisavustuksen ja muinaisjäännösten hoitotuen saajista (paikkakunnittain aakkosjärjestyksessä) on Museoviraston verkkosivuilla osoitteessa
http://www.nba.fi/fi/ajankohtaista/tiedotearkisto?Article=6047

Lisätietoja rakennusten entistämisavustusten jakamisesta antavat yliarkkitehti Sirkkaliisa Jetsonen, puh. 040 128 6274, sirkkaliisa.jetsonen@nba.fi ja  erikoisiasiantuntija Risto Holopainen, puh. 040 128 6313, risto.holopainen@nba.fi

Lisätietoja muinaisjäännösten hoitoavustuksista antavat intendentti Olli Soininen, puh. 040 128 6185, olli.soininen@nba.fi ja intendentti Satu Mikkonen-Hirvonen, puh. 040 128 6184, satu.mikkonen-hirvonen@nba.fi

Museovirasto on aineellisen kulttuuriperinnön ja kulttuuriympäristön asiantuntija, palvelujen tuottaja, toimialansa kehittäjä ja viranomainen.

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs