Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ympäristö ja luonto » Metsätalouden tukijärjestelmä uudistuu

Maa- ja metsätalousministeriö

Metsätalouden tukijärjestelmä uudistuu

Tiedote.
Julkaistu: 15.09.2014 klo 12:35
Julkaisija: Maa- ja metsätalousministeriö


Kestävän metsätalouden Kemera-tukijärjestelmä vuodelta 1996 on tarkoitus korvata uudella järjestelmällä. Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen asiasta. Kestävän metsätalouden määräaikainen rahoituslaki tulee voimaan sen jälkeen kun Euroopan komissio on sen hyväksynyt ja aikaisintaan 1.7.2015. Laki on voimassa vuoden 2020 loppuun.
 
Uusi tukijärjestelmä vastaa pääosin nykyistä. Tukea myönnetään taimikon varhaishoitoon, nuoren metsän hoitoon, terveyslannoitukseen, juurikäävän torjuntaan, suometsän hoitoon, metsätien tekemiseen, metsäluonnon hoitoon ja ympäristötukisopimuksiin.
 
Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo toteaa, että tavoitteena on entistä yksinkertaisempi, selkeämpi ja toimivampi tukijärjestelmä, jonka komissio voisi hyväksyä viime heinäkuussa voimaantulleiden metsätaloutta koskevien valtiontuen suuntaviivojen nojalla.
 
Lakiin esitetään muun muassa seuraavia uudistuksia:

  • Kaikista rahoitettavista toimenpiteistä on tehtävä hakemus ennen työn aloittamista.
  • Juurikäävän torjunnan tukialuetta, torjunta-aikaa ja tuensaajien joukkoa laajennetaan.
  • Kunnostusojituksen tuen tilalle ehdotetaan suometsän hoidon tukea.
  • Hankkeiden suunnittelun ja toteutusselvityksen kustannukset sisältyvät jatkossa hankkeen kokonaiskustannuksiin.

Tukivyöhykkeet ovat samat kuin metsälain toimeenpanoa varten määritetyt eteläinen, keskinen ja pohjoinen Suomi.
 
Uudeksi tuettavaksi työlajiksi esitetään taimikon varhaishoitoa. Taimikon varhaishoidon ja nuoren metsän hoidon tukea myönnetään tehdyn pinta-alan mukaan. Jos hoitotyöhön liittyy pienpuun keräämistä, maksetaan korotettua pinta-alatukea, joka korvaa energiapuun korjuutuen. Pienpuun käyttökohteille ei aseteta rajoitteita.  Ministeri Orpo toteaa, että jos komissio hyväksyy korotetun pinta-alatuen, pienpuun energiatuesta voidaan luopua. Tukijärjestelmästä poistetaan energiapuun korjuun lisäksi mm. metsänuudistaminen.
Tuen tasosta säädetään valtioneuvoston asetuksella. Toiminta sopeutetaan vuosittain valtion talousarviossa myönnettävien määrärahojen tasolle.
 
Kesäkuun loppuun 2015 asti voidaan rahoitushakemuksia hyväksyä voimassa olevan lain nojalla. Hakemukset tulee toimittaa Suomen metsäkeskukselle 20.3.2015 mennessä, jotta metsäkeskukselle jää aikaa rahoitushakemusten käsittelyyn. Myönnettyjen tukien ja lainavarojen maksatus jatkuu vuoden 2019 loppuun asti.
 
Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
Marja Hilska-Aaltonen, metsäneuvos, p. 0295 162 447
etunimi.sukunimi@mmm.fi


 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs