Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ympäristö ja luonto » Maakotka yllätti Suomenselällä

Suomen luonnonsuojeluliitto

Maakotka yllätti Suomenselällä

Tiedote.
Julkaistu: 08.07.2015 klo 12:03
Julkaisija: Suomen luonnonsuojeluliitto

Suomen luonnonsuojeluliitto edistää maakotkien paluuta eteläiseen Suomeen. Suomenselän ja Maanselän alueella pesätarkistuksiin osallistunut liiton puheenjohtaja Risto Sulkava yllättyi, kun viime kesänä tehdystä tekopesästä löytyi jo maakotkan poikanen.

”Pesintä on yksi eteläisimpiä Suomessa ja siksi merkittävä. On tärkeää saada maakotka palaamaan myös eteläiseen Suomeen, jossa vainoa ei enää juuri ole”, Sulkava sanoo.

Kotkapari oli hyväksynyt vanhan pesäpuun korvikkeeksi rakennetun tekopesän jo seuraavana kesänä. Yleensä aikaa tähän menee selvästi kauemmin, keskimäärin kuusi vuotta rakentamisesta.

SuoMaa-hankkeessa yhtenä tavoitteena on saada syntymään uusia maakotkareviirejä aiemman levinneisyysalueen etelärajoille. Kun eteläiset pesinnät tuottavat poikasia, palaavat nuoret linnut aikanaan helpommin pesimään samalle seudulle.

”Uuden pesän tulokas oli oikein reipas ja terhakka nuorukainen”, pesälle rengastuksen yhteydessä kiivennyt Sulkava kertoo.

Suojelusyistä tarkempaa pesäpaikkaa ei kerrota julkisuuteen. Kotkan poikanen tarvitsee useamman viikon kasvaakseen lentokykyiseksi ja aikanaan ilmojen valtiaaksi. Tänä vuonna lentokykyiseksi SuoMaa –alueella on varttumassa viisi maakotkan poikasta. Löydetyt poikaset on merkitty jalkaan kiinnitettävällä alumiinirenkaalla, jotta niiden myöhemmistä vaiheista voidaan saada tietoja.

Lisäksi pesätarkistuksissa löytyi aiemmassa pesintävaiheessa tuhoutuneita pesiä, joista ainakin yhteen oli myös munittu.

”Kotka tarvitsee kunnioitusta ja pesimärauhan erityisesti keväällä. Jos menee hyvin, niin ehkä muutaman vuoden kuluttua muihinkin tekopesiin saattaa tulla asukkaita”, Sulkava arvioi toiveikkaasti.

Myös Joensuun Ilosaarirockin kävijät voivat tukea tänä vuonna maakotkien tekopesien rakentamista. 18.-19.7. vietettävän Ilosaarirockin ympäristölipun ostajat lahjoittavat samalla 3€ Suomen luonnonsuojeluliitolle pesien rakentamiseen Pohjois-Karjalaan.

 

Lisätietoja:

Risto Sulkava, puheenjohtaja, Suomen luonnonsuojeluliitto, puh. 050-560 2113

Suomen luonnonsuojeluliiton verkkosivut Suomenselkä-Maanselkä alueesta (SuoMaa-hanke):
http://www.sll.fi/suomaa

Toimitusten käyttöön maksuton valokuva uutisessa kerrotusta maakotkan poikasesta ja Risto Sulkavasta. Kuva: Ari Aalto.

 

 

Liitetiedostot

Matti Nieminen
viestintäpäällikkö, Suomen luonnonsuojeluliitto
puh. 050-5642283, matti.nieminen@sll.fi, www.sll.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs