Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ympäristö ja luonto » Maailman terveysjärjestö: Tupakkateollisuuden toimet tupakkasopimuksen toimeenpanossa estettävä

Suomen ASH ry

Maailman terveysjärjestö: Tupakkateollisuuden toimet tupakkasopimuksen toimeenpanossa estettävä

Tiedote.
Julkaistu: 31.05.2012 klo 00:15
Julkaisija: Suomen ASH ry

TIEDOTE julkaisuvapaa 31.5.2012

Toukokuun viimeisenä päivänä vietetään Maailman terveysjärjestön, WHO:n, organisoimaa tupakatonta päivää. Tänä vuonna päivän teemana on ”Tupakkateollisuuden harjoittama häirintä”. Teemalla WHO haluaa tuoda esiin tupakkateollisuuden röyhkeitä ja entistä aggressiivisempia yrityksiä kansainvälisen tupakkasopimuksen toimeenpanon horjuttamiseksi.

Tupakoinnin vuoksi kuolee noin kuusi miljoonaa ihmistä vuosittain ja heistä 600 000 pakkotupakoinnille altistumisen vuoksi. Maailman terveysjärjestö varoittaa, että tupakoinnista aiheutuvien kuolemantapausten määrä nousee vuodessa 8 miljoonaan vuoteen 2030 mennessä, ellei jotain tehdä. Näistä henkilöistä yli 80 % asuu alhaisen tai keskitulotason maissa.

Vuonna 2003 hyväksytyn kansainvälisen tupakkasopimuksen on allekirjoittanut jo 175 maata. Maailman terveysjärjestön luotsaama juridisesti sitova sopimus koskee tupakan tuotannon ja kulutuksen rajoittamista. Sopimus velvoittaa siihen liittyneitä valtioita suojelemaan ihmisiä tupakansavulle altistumiselta, säätelemään tupakkatuotteiden sisältöä, tuotetietojen antamista ja pakkausmerkintöjä. Lisäksi kansalaisille tulee tarjota tietoa tupakasta ja tukea tupakoinnin lopettajia. Sopimus kieltää myös kaikenlaisen tupakan mainonnan ja tupakkatuotteiden myynnin alaikäisille. Sopimus tuli Suomea sitovaksi vuonna 2005.

Tupakkasopimuksen toimeenpano-ohjeen mukaan tupakkateollisuuden intressien ja kansanterveyden edistämisen välillä on perustavanlaatuinen ja sovittamaton ristiriita. Tämän vuoksi kaiken toiminnan ja kanssakäymisen tupakkateollisuuden kanssa tulee olla rajoitettua ja vastuunalaista eikä teollisuutta pidä ottaa mukaan muotoilemaan lainsäädäntöä tai politiikkaa. Sopimuksessa suositellaan valtioita paljastamaan tupakkateollisuuden toimet etujensa varmistamiseksi.

Mitä useammat maat ryhtyvät toimeenpanemaan kansainvälisesti sitovaa sopimusta, sitä aktiivisemmin tupakkayhtiöt pyrkivät estämään nämä ponnistelut. Tupakkayhtiöt esimerkiksi haastavat maita oikeuteen kahdenvälisten kauppasopimusten rikkomisesta, kun valtiot yrittävät saada kuvallisia varoitusmerkintöjä tupakkapakkauksiin. Yhtiöt väittävät, että kuvalliset varoitusmerkinnät rajoittavat heidän oikeuttaan käyttää laillisesti rekisteröityjä tavaramerkkejä.

Maailman suurin tupakkajätti Philip Morris, joka toimii 180 maassa, käyttää mieluusti oikeudenkäyntejä etujensa ajamisessa. Yhtiö on jo tänä vuonna haastanut oikeuteen Norjan esilläpitokiellosta, Australian logottomista savukepakkauksista ja Uruguayn varoitusmerkinnöistä. Norjassa oikeudenkäynti alkaa kesäkuun alkupäivinä ja Australian oikeudenkäynti korkeimmassa oikeudessa alkoi tämän vuoden alkupuolella.

Suomi testikenttänä
Mikään markkina-alue ei ole niin pieni, etteivätkö tupakkayhtiöt olisi halukkaita varjelemaan markkinaosuuksiaan. Suomen kohdalla tupakkayhtiöiden toimintaa on leimannut halu estää tupakkalainsäädännön tai säätelyn leviäminen muihin maihin. ─ Kun Suomessa tuli 1970-luvulla voimaan tupakkatuotteiden mainontakielto, yhtiöt tekivät Suomesta eräänlaisen testimaan, miten mainontakieltoa voidaan kiertää. Sitä mukaan kun viranomaiset ehtivät tukkimaan lainsäädännön porsaanreikiä, teollisuus käytti jo uudenlaisia menetelmiä, toteaa Suomen ASH ry:n toiminnanjohtaja Mervi Hara.

Vaikka Suomessa ei enää valmisteta tupakkatuotteita, tupakkayhtiöt eivät seuraa sivusta tupakkalainsäädännön kehittymistä. Myös Suomessa tupakkateollisuus taisteli kaikin voimin tupakkatuotteiden esilläpitokiellon kumoamiseksi. ─ Philip Morris teki lakiesityksestä kaksi kantelua oikeuskanslerille, koska sen mukaan hallituksen esitys oli mm. puutteellisesti valmisteltu sekä perustuslain ja EU-oikeuden vastainen. Toisessa kanteluissa juuri ennen presidentin allekirjoittamishetkeä pyydettiin, ettei presidentti vahvistaisi sitä. Tämä ei tällä kertaa tuottanut tulosta, kertoo Mervi Hara.

Sosiaalisen vastuun ohjelmat hämäystä
Tupakkayhtiöiden toimenpiteet ovat Suomessa vuosien varrella käsittäneet lähes samat markkinointiponnistelut kuin muissakin maissa. Suomessa niitä on toteutettu kansainvälisesti katsoen muita maita aikaisemmin, koska maamme on ollut tupakkalainsäädännön kehittymisessä eturintamassa. Yritykset ovat mm. harrastaneet urheilun ja kulttuurin sponsorointia, tehneet nuorten tupakoinnin aloittamisen ehkäisykampanjoita, jakaneet ilmaisia savukenäytteitä, käyttäneet hyväkseen tupakoivien eturyhmittymää, tehneet yhteistyötä vähittäiskaupan kanssa ja pitäneet kiinteästi yhteyttä politiikantekijöihin. – Niin sattumanvaraisilta kuin toimenpiteet tuntuvatkin, ne ovat olleet tarkkaan harkittuja ja ajoitettuja. Niiden tarkoituksena on ollut luoda tupakkateollisuudesta myönteistä yrityskuvaa ja hämmentää ihmisten tietoisuutta tupakkatuotteiden todellisesta terveysvaarasta.

Suomi ei ole vieläkään turvassa, vaikka tällä hetkellä tupakkayhtiöt tähyävätkin kehitysmaihin, jossa tupakoinnin yleisyys ei ole vielä saavuttanut huippuaan. Kehitysmaissa yhtiöt esiintyvät hyväntekijöinä ja ovat halukkaita tuomaan sosiaalisen vastuullisuuden ohjelmiaan.

Esimerkiksi Keniassa yhtiöt tukevat pienten yritysten perustamista, Etelä-Afrikassa ehkäisevät rikollisuutta, Kiinassa järjestävät liiketalouden koulutusta, Venezuelassa tukevat kansanperinteen säilyttämistä ja Pakistanissa tukevat terveydenhuoltoa ja tulvista aiheutuvien tuhojen torjuntaa. Ohjelmien tarkoituksena on osoittaa, että yritysten toiminta on sosiaalisesti ja eettisesti kestävää sekä hyödyllistä yhteiskunnalle. Tappavan tuotteen markkinoinnista ja myynninedistämisestä vaietaan visusti.

Maailman terveysjärjestö toivoo, että tupakkateollisuuden menettelytapoja tuotaisiin julki koko vuoden ajan eikä ainoastaan vain Maailman tupakattomana päivänä. Terveysjärjestö kehottaa valppauteen ja kriittisyyteen tupakkayritysten toimenpiteitä kohtaan huolimatta siitä, että ne olisi naamioitu sosiaalisen tai yhteiskuntavastuun kantamiseen.

Maailman tupakatonta päivää on vietetty vuodesta 1988 lähtien.

Lisätiedot:    Suomen ASH ry, toiminnanjohtaja Mervi Hara, 050 460 2324

 

 

 

Liitetiedostot

Suomen ASH (Action on Smoking and Health) ry on vuonna 1989 tupakkapolitiikan kehittämiseen perustettu kansanterveysjärjestö. Toiminta painottuu tupakkatuotteiden käytön loppumiseen ja aloittamisen ehkäisyyn. Tavoitteena on Savuton Suomi 2040. Suomen ASH hallinnoi Savuton Suomi 2040 -hanketta.

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs