Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ympäristö ja luonto » Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee kalastuslain uudistusta sekä kiireellisiä toimia uhanalaisille kalalajeille

Maa- ja metsätalousministeriö

Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee kalastuslain uudistusta sekä kiireellisiä toimia uhanalaisille kalalajeille

Tiedote.
Julkaistu: 10.04.2013 klo 16:29
Julkaisija: Maa- ja metsätalousministeriö

Maa- ja metsätalousministeriössä valmistellaan parhaillaan kalastuslain kokonaisuudistusta. Lakia alettiin uudistaa, koska nykyiset säädökset kaipasivat selkeästi päivitystä. Tavoitteena on luoda yksinkertainen, tietoon perustuva kalavarojen käytön ja hoidon säätelyjärjestelmä, joka edistää sekä kalakantojen kestävää hyödyntämistä että niiden elinvoimaisuutta.

Erityisesti uhanalaisten ja muiden heikentyneiden vaelluskalakantojen pyyntiä halutaan säännellä nykyistä tehokkaammin sekä ajallisesti että alueellisesti. Kalastuslain nojalla säädetään muun muassa kalastuksen rauhoitusajoista, pyyntimitoista, kielletyistä pyyntimenetelmistä sekä verkkojen sallituista solmuväleistä. Uuden kalastuslain hallituksen esitysluonnos on tarkoitus saada lausunnolle syksyllä.

Suurempi alamitta uhanalaisille kaloille
Kalastuslain uudistuksen ohella kiireellisenä toimenpiteenä maa- ja metsätalousministeriö valmistelee muutosta kalastusasetuksen alamittasäädöksiin uhanalaisten ja heikentyneiden kalakantojen vahvistamiseksi. Muutokset koskisivat ainakin meri- ja järvitaimenta, järvilohta sekä saimaannieriää. Ehdotus lähetetään lausuntokierrokselle ja tavoitteena on saada säännökset voimaan mahdollisimman nopealla aikataululla. Myös siiankalastusta koskeva kalastusasetuksen muutos tulee lähipäivinä lausuntokierrokselle.

Maa- ja metsätalousministeriössä ja sen alaisessa hallinnossa selvitetään alamittasäädösten muutosten lisäksi myös muita keinoja, joilla järvilohen, meritaimenen, järvitaimenen sekä saimaannieriän kantoja voidaan vahvistaa ja kalastuskuolevuutta vähentää. Mahdollisia keinoja ovat esimerkiksi kalastettavaksi tarkoitettujen kalayksilöiden rasvaevämerkintä ja rasvaevällisiä yksilöitä koskeva vapauttamisvelvollisuus, kalojen rauhoittaminen, pyydystekniset säännökset sekä alueelliset rajoitukset.

Meriharjuksen kannan vahvistaminen vaatii puolestaan useita eri toimenpiteitä elinympäristökunnostuksista kalastuksensääntelyyn. Maa- ja metsätalousministeriö on käynnistänyt meriharjusta koskevan hoitosuunnitelmatyön.

Taimenen suojelu tehostuu
Päätöksiä meritaimenen kalastuksen rajoittamisesta on jo tehty tänä vuonna. Suomi on sopinut Ruotsin kanssa, että Tornionjoen meri- ja jokialueella kaikki saaliiksi saadut taimenet on välittömästi laskettava takaisin veteen elävänä tai kuolleena. Maa- ja metsätalousministeriön aloitteesta sovittu määräys koskee sekä ammatti- että vapaa-ajankalastusta ja sitä sovelletaan jo tulevana kalastuskautena. Lisäksi Suomenlahden yleisvesialueilla meritaimenen alamitta nostettiin vuoden alusta 65 senttimetriin ja rasvaevällisille meritaimenille säädettiin vapauttamisvelvollisuus. Meritaimenen verkkopyyntiäkin rajoitettiin. Päätös on tehty Uudenmaan ja Kaakkois-Suomen ELY-keskusten toimesta.

Merkittävimpiä syitä vaelluskalakantojemme uhanalaisuuteen ovat muutokset vesiympäristössä ja erityisesti vesirakentaminen voimatalouden tarpeisiin. Maa- ja metsätalousministeriön toimesta laaditun ja valtioneuvoston periaatepäätökseksi vahvistettu kalatiestrategia vauhdittaa ja linjaa rakennettujen jokien kalakantojen palauttamista. Strategian tavoitteena on, että uhanalaiset vaelluskalakannat vahvistuvat elinvoimaisiksi ja lisäävät luonnon monimuotoisuutta. Vahvistuessaan vaelluskalakannat vaikuttavat myönteisesti sekä talouteen että ympäristöön ja parantavat kestävän kalastuksen mahdollisuuksia. Strategian tavoitteiden toteuttamisessa tärkeässä roolissa ovat sekä kalatalous- että ympäristöviranomaiset.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
Eija Kirjavainen, kalastusneuvos, p. 0295 16 2404


 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs