Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ympäristö ja luonto » Lahden seudun ympäristökatsauksen 2015 julkaisutapahtuma Maailman ympäristöpäivänä su 5.6.2016

Lahden kaupunki

Lahden seudun ympäristökatsauksen 2015 julkaisutapahtuma Maailman ympäristöpäivänä su 5.6.2016

Tiedote.
Julkaistu: 31.05.2016 klo 13:12
Julkaisija: Lahden kaupunki

Hollolan, Lahden ja Nastolan yhteisen ympäristökatsauksen tarkoitus on koota ja välittää valittujen mittareiden avulla tietoa alueen ympäristön tilasta. Kyseessä on näillä näkymin viimeinen kolmen kunnan yhteinen ympäristökatsaus – kuntaliitokset muuttivat paitsi organisaatioita myös ympäristön tilan seurannan raportointia. Jatkossa kunnat vastaavat itsenäisesti ympäristökatsauksensa laatimisesta. Ympäristömittareiden ja -toimien lisäksi Ympäristökatsauksessa 2015 on nostettu esiin tulevaisuuden ympäristöhaasteita.

Energiatehokkuuden paraneminen, energiantuotannon ja teollisuuden CO2-päästöjen aleneminen, jätteenkäsittely sekä vedenpuhdistus jatkoivat hyvällä uralla edelleen vuonna 2015. Monet tärkeät mittarit pysyivät ennallaan, kuten pilaantumisen takia pois käytöstä oleva pohjavesikapasiteetti, hyvässä kunnossa olevien järvien pinta-ala sekä säädösten perusteella suojellut alueet.

Esipuheessa kaikkien kolmen kunnan kunnanjohtajat kannustavat, että uudet kunnat, yksiköt ja kuntien työntekijät sekä yritykset ja kansalaiset tuntisivat jatkossakin vastuunsa yhteisestä ympäristöstämme ja toimisivat ympäristömyönteisesti. Ilma, ilmasto, pohjavesi, järvet, metsät tai eläimet eivät ymmärrä kuntarajoja. Vaarallisia kemikaalikuljetuksia kulkee kuntiamme halkovilla teillä ja radoilla. Maapallomme on yhteinen. Koko maapalloon on kuitenkin kerralla vaikea vaikuttaa, joten meidän pitää keskittyä niihin asioihin, joihin voimme. Niitä ovat oman paikallisen ympäristömme turvallisuus ja laadukkuus sekä ilmastonsuojelu niillä vaikutusmahdollisuuksilla, jotka meillä on. Ympäristöasiat ovat yhteistyöasioita kuntamuutoksista riippumatta myös tulevaisuudessa.

Hollolan, Lahden ja Nastolan yhteinen ympäristökatsaus vuoden 2015 ympäristömittareista ja -toimista sekä tulevaisuuden haasteista julkaistaan Maailman ympäristöpäivänä 5.6.2015 klo 10:30 alkavassa tapahtumassa. Mukana julkistamistilaisuudessa on Teknisen ja ympäristölautakunnan pj Pekka Komu sekä muita lautakuntien jäseniä. Paikalla jaetaan paperista Ympäristökatsausta. Paikkana on Sylviakodin P-paikka, josta on julkistamisen jälkeen klo 11 mahdollisuus lähteä luontoretkelle Porvoonjoen rannalle. Lahden www-sivuille katsaus linkitetään viimeistään maanantaina 6.6. Lahden ympäristön tilan seurantaan voi tutustua laajemmin Ympäristön tila -sivun alasivuilta: https://www.lahti.fi/palvelut/luonto-ja-ymparisto/ympariston-tila 

Aika: su 5.6. klo 10:30-11. Lähtö luontoretkelle klo 11, ks. https://www.facebook.com/events/791444217659740/?notif_t=plan_user_invited&notif_id=1464588025537833

Tapahtumapaikka: Sylviakodin P-paikka, osoite Kyläkatu 140, Lahti

Lisätietoja: Kestävän kehityksen koordinaattori Eira Rosberg (eira.rosberg-airaksinen@lahti.fi) p. 044 416 3499.

Lahden kaupunki on voimakkaasti uudistuva lähes 120 000 asukkaan kasvukeskus. Lahdessa kaupunkielämä on aktiivista, palvelut korkeatasoisia ja luonnonläheinen asuinympäristö viihtyisä. Ympäristön ja muotoilun edelläkävijänä Lahti tarjoaa näköalapaikan kaupunkikehitykseen.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs