Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ympäristö ja luonto » Kaupunki kartoittaa lappeenrantalaisten arkipäivän kulkutapoja verkkokyselyllä

Lappeenrannan kaupunki

Kaupunki kartoittaa lappeenrantalaisten arkipäivän kulkutapoja verkkokyselyllä

Tiedote.
Julkaistu: 08.06.2015 klo 09:47
Julkaisija: Lappeenrannan kaupunki

Lappeenrannan kaupunki on avannut verkkosivuillaan www.lappeenranta.fi  kulkutapakyselyn, jolla kartoitetaan kaupunkilaisten arkipäivän kulkutapatottumuksia. Kyselyssä kerätään tietoja, millä tavoin asukkaat taittavat työ- ja vapaa-ajan matkansa, kuinka pitkiä tehdyt matkat ovat ja kuinka monta kertaa päivässä ollaan liikkeellä. 

Vastaava kysely tehtiin toukokuussa 2014, ja siihen vastasi kaikkiaan 442 kaupunkilaista.  Tietoja lappeenrantalaisten kulkutapatottumuksista onkin tarkoitus kerätä toistuvasti pitkällä aikavälillä. Vastausten perusteella tehdään kulkutapajakauma ja arvioidaan, mikä kävelyn, pyöräilyn, bussimatkojen ja henkilöautolla kulkemisen osuus kokonaismatkustuksesta on kuluvan kesäkuun aikana.

Kaupungininsinööri Pasi Leimi toivoo, että viimevuotistakin useampi vastaisi kyselyyn. 

– Tulosten avulla kaupunki voi kehittää ja rakentaa eri kulkumuotojen mukaisia liikenneturvallisia väyliä vastaamaan kaupunkilaisten tarpeita ja odotuksia mahdollisimman hyvin.  Kysely tehdään toistuvasti pitkällä aikavälillä muun muassa siksi, että voisimme seurata kulkutapatottumusten muutoksia.  Lappeenrannan ilmasto-ohjelman tavoitteiden mukaista on, että omalla autolla liikkuminen vähenisi.

Leimi nostaa Lappeenrannan pyöräilyverkoston kehittämisen hyväksi esimerkiksi kuntalaisten mielipiteiden välittymisestä suunnittelijoille.

– Olemme pystyneet tekemään pyöräilyverkostossamme korjauksia ja parannuksia nopeasti, koska saamme jatkuvasti ajantasaisia vinkkejä aktiivipyöräilijöiltä. Päivittäin eri alueilla liikkuvat asukkaamme ovat parhaita asiantuntijoita, kun kehitämme väyliämme ja raittejamme.

Kulkutapakysely on avoinna 3.7.2015 asti. Yhteystietonsa jättäneiden vastaajien kesken arvotaan kaksi joukkoliikenteen kaupunkilippua, joilla voi 30 päivän aikana tehdä rajattoman määrän matkoja Lappeenrannan kaupungin alueella liikennöivissä paikallisliikenteen busseissa.

Lisätietoja 

Kaupungininsinööri Pasi Leimi
puh. 040 740 1643
pasi.leimi@lappeenranta.fi 

Suunnittelupäällikkö Timo Kalevirta
puh. 040 637 4400
timo.kalevirta@lappeenranta.fi

Liitetiedostot

Lappeenranta on kansainvälinen yliopisto- ja matkailukaupunki logistisesti merkittävällä alueella Kaakkois-Suomessa, EU:n ja Venäjän rajalla. Lappeenrannan teknillinen yliopisto (LUT), innovatiivinen toimintaympäristö, osaava työvoima ja hyvät verkostot helpottavat kansainvälisen liiketoiminnan aloittamista ja laajentamista noin 73 000 asukkaan kaupungissa. Lappeenrannan saavutettavuus on erinomainen kansainvälisen lentokentän ansiosta. Saimaan rannalla sijaitsevassa kaupungissa arvostetaan ympäristön puhtautta ja asuinalueiden viihtyisyyttä. www.lappeenranta.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs