Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ympäristö ja luonto » Karhukanta runsastunut keskisessä Suomessa - Koko maan osalta karhujen määrä on pysynyt ennallaan

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Karhukanta runsastunut keskisessä Suomessa - Koko maan osalta karhujen määrä on pysynyt ennallaan

Tiedote.
Julkaistu: 05.06.2013 klo 12:22
Julkaisija: Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos arvioi, että Suomessa elää vähintään 1560–1680 karhua ennen syksyn 2013 metsästyskautta. Arvio sisältää tänä keväänä syntyneet pennut. Erillisiä pentueita arvioidaan olevan 140–170. Suomen karhukanta on kokonaisuutena vakaa.

Karhukannan hoidossa Suomi jaetaan neljään kannanhoitoalueeseen. Jokaisella alueella on oma, karhukannan hoitosuunnitelmassa asetettu tavoitteensa. Poronhoitoalueella ja vakiintuneen kannan hoitoalueella karhukanta pidetään ennallaan. Levittäytymisvyöhykkeellä karhujen määrän annetaan kasvaa maltillisesti, jotta turvataan karhujen levittäytyminen kehittyvän kannan alueelle. Kehittyvän kannan hoitoalueella karhujen määrän annetaan lisääntyä alueen asukastiheyden ja elinkeinorakenteen asettamissa rajoissa.

Vakiintuneen kannan hoitoalueella karhujen määrä on vähentynyt, mutta sekä kehittyvän kannan hoitoalueella että levittäytymisvyöhykkeellä kanta on runsastunut.

Kehittyvän kannan hoitoalueista karhukanta on edelleen vähäinen Pohjois-Savossa, mutta Etelä-Savossa kanta on runsas ja voimistuva. Kaakkois-Suomessa karhujen määrä on viime vuosina kasvanut selvimmin.

Karhukanta on huomattavan tiheä Keski-Suomen länsiosan, Pohjanmaan itäosan ja Pohjois-Hämeen koillisnurkan alueilla. Karhu on runsastunut myös Oulun eteläosissa.

Poronhoitoalueella ongelmana on havainnoitsijaverkoston harvuus ja siitä johtuva havaintojen pieni määrä. Tämän takia poronhoitoalueen kanta-arvioon liittyy muuta maata enemmän epävarmuustekijöitä. Poronhoitoalueen karhukanta on havaintojen perusteella runsain alueen eteläosissa, itäisen valtakunnanrajan tuntumassa.

RKTL:n arvio karhukannan runsaudesta, pentutuotosta ja metsästyskestävyydestä pohjautuu vuonna 2012 tehtyihin petoyhdyshenkilöverkoston havaintoihin. Kokonaisuudessaan karhuhavainnot (12 031 kpl) lisääntyivät vuoteen 2011 verrattuna (10 908 kpl). Myös pentuehavaintojen määrä kasvoi. Vuonna 2011 kirjattiin 705 pentuehavaintoa ja vastaavasti vuonna 2012 pentuehavaintoja tehtiin 964. Havaintomäärät ovat kasvaneet erityisesti keskisessä ja kaakkoisessa Suomessa sekä Pohjanmaalla.

RKTL:n arvion pohjalta maa- ja metsätalousministeriö antaa asetuksen suurimmasta sallitusta saalismäärästä ensi metsästyskaudelle. Asetus lähtee lausunnolle viikolla 24. Karhun metsästys alkaa 20.8.2013.

Lisätietoa:

RKTL, tutkija Samuli Heikkinen, puh. 0295 327 873
RKTL, erikoistutkija Ilpo Kojola, puh. 0295 327 411 (tavoitettavissa 5.6. klo 13:30 lähtien)
sähköposti: etunimi.sukunimi@rktl.fi

Linkki RKTL:n lausuntoon ja nettisivuille:
http://www.rktl.fi/riista/suurpedot/rktln_lausunnot_suurpedoista.html

Linkki karhukannan hoitosuunnitelmaan:
http://www.mmm.fi/fi/index/etusivu/kalastus_riista_porot/riistatalous/hoitosuunnitelmat/karhukannanhoitosuunnitelma.html

 

Karhupentueet vuonna 2012

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatio, joka tuottaa luotettavaa ja korkealaatuista tietoa luonnonvaroista päättäjille, elinkeinoille, alan ammattilaisille sekä kansalaisille. Lisätietoa: http://www.rktl.fi/,  s-posti: viestinta@rktl.fi 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs