Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ympäristö ja luonto » Kalastajan kesä alkaa - virkistyskalastuskohteet avataan

Metsähallitus

Kalastajan kesä alkaa - virkistyskalastuskohteet avataan

Tiedote.
Julkaistu: 20.05.2015 klo 14:35
Julkaisija: Metsähallitus

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan virkistyskalastuskohteiden kesäkausi on ovella. Nyt aukeavat monet Metsähallituksen kohteet, joille pääsyä kalastajat ovat kuumeisesti odottaneet.
Perinteinen kesäkalastuskausi avattiin viime viikolla, kun pyyntilupien myynti alkoi Maasydänjärvelle Sieviin sekä Manamansaloon Vaalaan. Tulevana lauantaina 23. toukokuuta avataan Taivalkosken Kylmäluoman ja Ristijärven Laahtasen kohteet.
Metsähallituksen kirjolohikohteista Hossan kirjolohitriplan lupa-alue ja Seitenahveninen Suomussalmella sekä Syväjärvi Kuhmossa ovat avoinna läpi vuoden.
Kesäkuun ensimmäisenä päivänä avataan kalastukselle jokikohteet Livojoki, Oulankajoki, Iijoen keskiosa, Korvua-Näljänkäjoki ja Hossanjoki. Kuhmon Kalliojoki on avoinna läpi vuoden.
Taimen on Oulankajoella tänä kesänä täysin rauhoitettu kannan laskun vuoksi.
Metsähallituksen virkistyskalastuskohteet ovat aktiivisen kalastuksen kalapaikkoja, joissa kalastus rannalta tapahtuu lähtökohtaisesti yhdellä vavalla / kalastaja. Veneellä uistinta tai perhoa soudettaessa saa kuitenkin käyttää kahta vapaa.
Virkistyskalastuskohteista Hossa, Syväjärvi, Saarijärvi ja Yli-Vuokki ovat avoinna koko vuoden.
Virkistyskalastuskohteiden kalastoon kuuluvat kirjolohet, taimenet, harjukset, siiat sekä tietysti ahvenet ja hauet. Pyyntikokoista kirjolohta istutetaan Syväjärveen, Laahtaseen, Maasydänjärveen, Manamansaloon, Seitenahveniseen , Hossaan ja Kylmäluomalle. Lisäksi kohteiden kalastoa täydennetään vuosittain muun muassa taimenen, harjuksen ja siian poikasistutuksilla.
Kalastajien toivotaan ilmoittavan kaikilta valtion vesiltä saadut saaliit www.tuikki.fi -osoitteeseen. Samalla voi ottaa käyttöön henkilökohtaisen kalapäiväkirjan. Kalastajien antamia saalistietoja hyödynnetään kalaveden hoidon suunnittelussa ja esimerkiksi istutusten mitoittamisessa.
Tarkemmat kalapaikkakohtaiset tiedot kalastosta, kalastussäännöistä ja lupien ostamisesta löytyy Metsähallituksen www.eräluvat.fi sivuilta. Lisätietoa saa myös arkisin klo 8-16 erälupien palvelunumerosta 020 69 2424.


Lisätietoja:
Eräsuunnittelija Pasi Korhonen (Kainuu), 0205 64 6066
Eräsuunnittelija Kari Sarajärvi (Koillismaa), 0205 64 6569
Etunimi.sukunimi@metsa.fi
www.eraluvat.fi (Metsähallituksen eräsivut)
www.tuikki.fi (saalispalautteet ja kalapäiväkirja)

Metsähallituksen luontopalvelut suojelee ja hoitaa alkuperäistä ja uhanalaista suomalaista luontoa sekä tuottaa luonnossa liikkujille retkeilypalveluja. Vastuullamme ovat maamme kansallispuistot, luonnonpuistot ja muut valtion suojelualueet, pohjoiset erämaa-alueet sekä Metsähallituksen eräasiat.

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs