Itämeren kampamaneetit määritettävä uudelleen

Suomen ympäristökeskus
9.2.2009, 13:18

Kampamaneetin toukka.
Kuva: Maija Huttunen

Itämeren kampamaneettilajisto on arvioitava uudestaan. Parina viime vuotena merestä löydetyt kampamaneetit on aiemmilla tunnistusmenetelmillä määritetty amerikankampamaneeteiksi ja pikkumaneeteiksi. Juuri valmistuneissa uusissa geneettisissä analyyseissä kaikki syksyn 2008 näytteistä löytyneet kampamaneetit on kuitenkin tunnistettu arktisiksi kampamaneeteiksi (Mertensia sp.). Juuri päättyneen Arandan talvimatkan näytteet kaikilta seuranta-asemilta tullaan nyt analysoimaan uusin geneettisin menetelmin. Vasta lähivuosina valmistuvat geenianalyysit osoittavat, kuinka monta kampamaneettilajia Itämeressä on.

Viime syksynä Arandan matkalla kerättyjen kampamaneettinäytteiden geneettiset analyysit tehtiin yhteistyössä Tukholman yliopiston kanssa. Uudet menetelmät paljastavat koko syksyisen yhteisön koostuneen Itämerellä ennen tunnistamattomasta arktisesta Mertensia-kampamaneettilajista. Kaikki Suomenlahdella ja Selkämerellä syyskuussa esiintyneet kampamaneetit olivat siis arktisia kampamaneetteja. Koska parin vuoden sisällä otettuja vanhoja näytteitä ei ehkä enää voida analysoida uudelleen, aiemmat arviot amerikankampamaneettien esiintymisestä jäävät todennäköisesti selvittämättömiksi.

Aiemman käsityksen mukaan Itämeressä eläisi harvalukuisena pikkumaneettia (Pleuro-brachia pileus) ja viime vuosina runsastunutta tulokaslajia amerikankampamaneettia (Mnemiopsis leidyi). Nyt tunnistetun kolmannen kampamaneettilajin (Mertensia sp.) ja muiden lajien suhteellisista osuuksista eri merialueilla ja eri vuodenaikoina ei vielä ole tietoa. Pienikokoisia yksilöitä ei perinteisin menetelmin, kuten mikroskooppitutkimuksilla, pystytä erottamaan toisistaan.

Arktisia kampamaneetteja ollut Itämeressä aina?

Mertensia-suvun kampamaneetit ovat hyvin yleisiä arktisilla valtamerillä, missä ne muodostavat pysyvän osan ulapan planktonyhteisöä. Lähimmät suvun yksilöt esiintyvät Islannin ja Huippuvuorten vesillä. Laji kasvaa kotivesillään 6-8 cm kokoiseksi, ja on ravinnonkäytöltään samankaltainen kuin amerikankampamaneetti. Se syö pienenä mikroplanktonia ja aikuisena eläinplanktonia, kalanpoikasia sekä -mätiä. Pohjoisella Itämerellä suurimmat havaitut lajin yksilöt olivat syyskuussa 6.5 mm.

Ei tiedetä, onko arktinen kampamaneetti ollut Itämerellä aina vai onko se tulokaslaji. Lajiston tutkimusta jatketaan yhteistyössä kansainvälisten asiantuntijoiden kanssa. Aikaisemmat lajinmääritykset on tehty Venäjällä, Ruotsissa ja Saksassa valokuvista ja PCR-analyysillä, mutta kampamaneettien aiemmat geenimäärittelyt eivät ole Itämeren alueella onnistuneet. Maneettitutkimus on viime vuosina kansainvälisesti lisääntynyt.

Kampamaneetteja Suomenlahdella enemmän kuin vuosi sitten

Arandan juuri päättyneellä talvimatkalla havaittiin kampamaneettien määrän nousseen Suomenlahdella 70 prosenttia viime talven määriin verrattuna, mutta lajikoostumusta ei vielä tiedetä. Sen sijaan muilla merialueilla kampamaneetit eivät ole runsastuneet.

Suomenlahden pohjien happitilanne on melko hyvä

Kampamaneettien esiintymisen lisäksi Aranda selvitti neljän viikon pituisella seurantamatkallaan Suomenlahden, Pohjanlahden sekä varsinaisen Itämeren suola-, happi- ja ravinnepitoisuuksia. Aineistoa kertyi 75 tutkimusasemalta eri puolilta Itämerta. SYKE ja Ilmatieteen laitos toteuttivat ensi kertaa tutkimusmatkan yhteistyössä. Matka oli osa Itämeren suojelukomission (HELCOM) koordinoimaa Itämeren seurantaohjelmaa.

Loppusyksyn ja talven kovat myrskyt ovat sekoittaneet Suomenlahden vesikerrokset lukuun ottamatta rannikkoa. Vesimassojen sekoittumisen myötä Suomenlahden syvänteiden suolapitoisuus on melko pieni, eikä suolaisuuden harppauskerrosta esiintynyt. Pohjien happitilanne on melko hyvä. Fosforia on kohtalaisen vähän verrattuna viime vuosiin. Sen sijaan typpeä on melko runsaasti, mutta ei kuitenkaan poikkeuksellisen paljon. Tämänhetkisen ravinnetilanteen perusteella on Suomenlahdelle odotettavissa voimakas kevätkukinta.

Pohjanlahdella happitilanne on tyypillisen hyvä. Pohjanlahdella ja varsinaisella Itämerellä ravinnepitoisuudet olivat keskimääräisellä tasolla verrattuna viime vuosiin. Perämerellä nitraattipitoisuudet pintavedessä olivat pienentyneet hiukan, fosfaatti on edelleen erittäin vähän. Selkämerellä ravinnepitoisuudet olivat lähes edellisvuoden kaltaisia. Fosfaattipitoisuudet ovat pienet ja nitraattipitoisuudet lähellä hyvän tilan tavoiterajaa.

Myrskyt ovat sekoittaneet myös varsinaisella Itämerellä vesimassoja siten, että hapekasta vettä esiintyi edellisvuotta hiukan syvemmällä. Suolaisuuden harppauskerros varsinaisella Itämerellä sijaitsi nyt 70-80 metrissä. Varsinaisen Itämeren pohjoisosien, läntisen Gotlannin altaan sekä Itäisen Gotlannin altaan hapettomien alueiden laajuus on kuitenkin pysynyt suurin piirtein ennallaan. Syvemmissä vesikerroksissa rikkivetypitoisuudet ovat hieman kasvaneet viime vuodesta itäisellä Gotlannin altaalla. Rikkivetyä löytyi 100 metristä ja sitä syvemmältä. Sen sijaan läntisellä Gotlannin altaalla rikkivetypitoisuudet ovat hieman pienentyneet.