Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ympäristö ja luonto » Ilkka Hanskin viimeiseksi jäänyt teos Tutkimusmatkoja saarille on vaikuttava puheenvuoro luonnon monimuotoisuuden puolesta

Gaudeamus

Ilkka Hanskin viimeiseksi jäänyt teos Tutkimusmatkoja saarille on vaikuttava puheenvuoro luonnon monimuotoisuuden puolesta

Tiedote.
Julkaistu: 25.08.2016 klo 14:40
Julkaisija: Gaudeamus

Elämän valtava kirjo on planeettamme hämmästyttävimpiä piirteitä. Eliölajeja on syntynyt ja sammunut vuosimiljoonien saatossa, mutta evoluutiota tapahtuu edelleen, aivan silmiemme edessä. Kun ympäristöolot muuttuvat, lajit voivat joko sopeutua uusiin olosuhteisiin, etsiytyä sopivaan ympäristöön tai kadota.

Akateemikko Ilkka Hanskin tutkimukset kuudelta saarelta ympäri maailmaa – Borneon sademetsistä piskuiselle Haminanluodolle – auttavat ymmärtämään, mitä luonnon monimuotoisuus eli biodiversiteetti on, miksi se on tärkeää ja miksi sitä pitää suojella.

Lähes puolen vuosisadan aikana kertyneet havainnot kertovat muutoksista, joita me ihmiset olemme aiheuttaneet siirtämällä tahattomasti lajeja uusiin paikkoihin ja muuttamalla elinympäristöjä. Luonnon monimuotoisuus vähenee maailmanlaajuisesti niin nopeasti, että moni tutkija ajattelee aikaamme uutena geologisena ajanjaksona. Tuntuvia muutoksia voi havaita jo yhden ihmiselämän aikana.

Biodiversiteetillä on itseisarvonsa, mutta se on elintärkeä myös ihmiskunnan tulevaisuudelle. Hanski keskittyi uusimmissa tutkimuksissaan muun muassa siihen, millaisia kytköksiä on monimuotoisuuden hupenemisella sekä lisääntyneillä allergioilla ja muilla immuunijärjestelmän toimintaan liittyvillä sairauksilla. Tekeekö luontokontaktien puute meidät sairaiksi?

Tutkimusmatkoja saarille on maailmanlaajuisesti arvostetun ekologin mukaansatempaava kertomus elämäntyöstään. Samalla se on vaikuttava puheenvuoro luonnon monimuotoisuuden vaalimisen puolesta.

Rajat ja rajoitukset on helppo unohtaa, kun on koko planeetta käytössä

”En ollut käynyt tropiikissa koskaan aikaisemmin, ja nyt olin kaikista mahdollisista paikoista juuri Borneossa! Nuorelle ekologille se merkitsi unelmien täyttymystä. Olisin voinut juosta ensimmäisen kiitorataa ylittävän perhosen perään, mutta minun oli kuitenkin käveltävä matkaseuralaisteni kanssa passintarkastuksen ja tullin läpi.”

”Lantakuoriaisten ihastus lantaan ja raatoihin voi vaikuttaa – miten sen sanoisi – vähemmän kiehtovalta näytelmältä kuin lintujen kevätmuutto tai karhujen parittelu. Kukaan ei kuitenkaan voi kieltää, että nämä pikkuoliot ovat tärkeitä ekosysteemeille (…).”

”Metsäluonnon monimuotoisuuden häviäminen aiheuttaa huolta myös Suomen havumetsävyöhykkeellä. (…) Toivoisi, että Suomen kaltaisessa vauraassa ja pitkälle kehittyneessä maassa luonnon monimuotoisuus otettaisiin vakavasti metsänhoidossa, mutta näin ei ole.”

”Kun koko planeetta on käytettävissä, on helppo unohtaa, että mitään rajoja tai rajoituksia onkaan. Kaikesta huolimatta rajat ovat olemassa. Nykymenolla ihmiskunta ylittää ne ennemmin tai myöhemmin, kun miljardit ihmiset kuluttavat luonnonvaroja kehittyneen tieteen ja tekniikan avulla ja väistämättä tuhoavat ympäristöä.”

Ilkka Hanski
Tutkimusmatkoja saarille
Luonnon monimuotoisuutta kartoittamassa
ISBN 978-952-495-399-3
Gaudeamus 2016

Englanninkielisestä käsikirjoituksesta yhteistyössä tekijän kanssa suomentanut Jorma Keskitalo.

Kirjoittaja

Akateemikko Ilkka Hanski (1953–2016) oli maailman merkittävimpiä tutkijoita ekologian ja evoluutiobiologian alalla. Hän työskenteli Helsingin yliopistossa vuodesta 1980 ja johti Suomen Akatemian huippuyksiköihin kuuluvaa Metapopulaatiobiologian tutkimuskeskusta.

Hänelle myönnettiin useita suuria tiedepalkintoja, muun muassa Ruotsin kuninkaallisen tiedeakatemian Crafoord-palkinto, niin sanottu pikku-Nobel. Keväällä 2016 hänelle myönnettiin ensimmäisenä eurooppalaisena espanjalaisen BBVA-säätiön Frontiers of Knowledge -palkinto uraauurtavasta työstään metapopulaatiobiologian alalla.

Ilkka Hanskin tutkimukset ovat lisänneet lajien tuntemusta, ja hänen mukaansa on nimetty muun muassa Madagaskarin kotoperäiset lantakuoriaiset Helictopleurus hanskii ja Nanos hanskii.

”Olisi riittämätöntä sanoa, että Ilkka oli intohimoinen tutkija. Näytti siltä, ettei hän nauttinut mistään niin paljon kuin tieteellisestä keskustelusta painokas sävy äänessään ja leikillinen hymy kasvoillaan. (…) Ilkan perintöä eivät ole ainoastaan hänen omat tieteelliset saavutuksensa vaan myös kaikki hänen kouluttamansa tieteentekijät.”
Anthony R. Ives, ekologian professori Wisconsinin yliopistossa ja Ilkka Hanskin pitkäaikainen ystävä.

Lisätietoa kirjasta (mm. sisällys) Gaudeamuksen verkkosivuilta.

Arvostelukappaleet:
outi.kitti@gaudeamus.fi
p. 050 5401 299

 

Liitetiedostot

Gaudeamus on Helsingin yliopiston omistama tieto- ja tiedekirjakustantamo. Erikoisalojamme ovat yhteiskunta, filosofia, historia, ympäristö, talous ja kasvatus.

www.gaudeamus.fi

Gaudeamus | Tiedon puolella

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs