Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ympäristö ja luonto » Energia- ja ympäristöteknologian asiantuntijat kokoontuvat Lahteen

Lahden ammattikorkeakoulu

Energia- ja ympäristöteknologian asiantuntijat kokoontuvat Lahteen

Tiedote.
Julkaistu: 25.05.2015 klo 12:25
Julkaisija: Lahden ammattikorkeakoulu

Suomen yhdeksän ammattikorkeakoulun energia- ja ympäristöteknologian asiantuntijat kokoontuvat kevättapaamiseen Lahteen tiistaina 26.5.

Tapaamisen pääaiheena on tulevaisuuden insinöörien osaaminen. Tapaamisessa kuullaan Niemen monitoimijakampuksen nykytilasta ja suunnitelmista, Ramboll Oy:n energia- ja ympäristöalan työntekijöiden osaamistarpeista sekä Cleantech-alan kehittämisestä Teollisuus- ja elinkeinoministeriön näkökulmasta. Iltapäivällä tutustutaan uusituvan energian tutkimuskeskus Energoniin.

Tulevaisuudessa tarvitaan uudenlaista osaamista ja monilla aloilla uutta korkeakoulutettua työvoimaa energia- ja resurssitehokkuuden, vesihuollon, yhdyskuntasuunnittelun ja cleantech-liiketoiminnan aloilla. Kansainvälistyvässä yhteiskunnassa opiskelijoille tulee myös taata mahdollisuus hankkia osaamista globaaleista ympäristöongelmista.

”Tehokas koulutus, jolla vastataan työelämän tarpeisiin, vaatii jatkuvaa vuorovaikutusta elinkeinoelämän kanssa ja ketteryyttä reagoida muuttuviin tilanteisiin”, kertoo Lahden ammattikorkeakoulun tekniikan yksikön johtaja Silja Kostia.

"Myös yhteistyö ammattikorkeakoulujen välillä on mahdollisuus, jota jatkossa tullaan hyödyntämään korkeakouluopetuksen kehittämisessä”, jatkaa Kostia.

Lisätietoja kevättapaamisesta:
Silja Kostia, 050 387 1901
Reetta Jänis, 050 301 8167

www.lamk.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs