Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Vapaa-aika » Uusi ruotsalaisdekkari IHMISKOE ilmestyy viikolla 40

Minerva Kustannus Oy

Uusi ruotsalaisdekkari IHMISKOE ilmestyy viikolla 40

Tiedote.
Julkaistu: 16.09.2015 klo 09:17
Julkaisija: Minerva Kustannus Oy

Ingrid Hedström: Ihmiskoe

Eräänä marraskuisena päivänä vuonna 1978 13-vuotias Mikael Granberg lähtee hakemaan pihavajasta polttopuita ja katoaa jäljettömiin. Poliisi ei koskaan onnistu selvittämään, mitä pojalle tapahtui.

Kolmekymmentä vuotta myöhemmin diplomaatti Astrid Sammils muuttaa enoltaan perimälleen sukutilalle Taalainmaalle. Enonsa tavaroiden joukosta Astrid löytää myssyn, joka Mikaelilla oli päässään tämän kadotessa. Astrid ei voi uskoa, että hänen ujolla ja kiltillä enollaan voisi olla mitään tekemistä pojan katoamisen kanssa. Hän päättää selvittää asian tavalla tai toisella.

Jäljet johtavat suureen lääketehtaaseen ja sen aikoinaan ”jälkeenjääneiden” hoitolaitoksessa tekemiin lääketesteihin. Yhteyksiä löytyy myös Astridin aiempaan asemapaikkaan, Romaniaan. Tutkimusten edetessä Astrid saa huomata, että vanhojen asioiden penkominen on kuolemanvaarallista.

Samanaikaisesti Bukarestissa nuori lääkäri Gabriela Dumitru huolestuu lääketutkimuksesta, jossa hän on mukana. Tutkimuspotilaiden kato on epätavallisen suuri.

Ingrid Hedström: Ihmiskoe

ISBN/EAN 978-952-312-171-3
Luokka 84.2
Suomennos Salla Korpela
148 x 210 mm
Sidottu, suojapaperi
n. 450 s.
Ilmestyy viikolla 40/2015

Ingrid Hedström on tukholmalainen kirjailija, joka on työskennellyt yli kahdenkymmen vuoden ajan Dagens Nyheter -lehden ulkomaantoimittajana. Ennen kirjailijaksi ja journalistiksi ryhtymistään hän toimi psykologina psykiatrisissa sairaaloissa. Hän on aiemmin julkaissut kiitetyn ja palkitun kuusiosaisen Villette-dekkarisarjan, joka on myynyt Ruotsissa yhteensä 100 000 kpl ja käännetty useille kielille. Villette-sarjan ensimmäisestä osasta Hedströmille myönnettiin Ruotsin dekkariakatemian esikoiskirjapalkinto vuonna 2008. Sarjan toinen romaani oli ehdolla vuoden parhaaksi dekkariksi vuonna 2009. Uuden kirjasarjan aloittava Ihmiskoe ilmestyi Ruotsissa kesäkuussa 2014. Sarja sijoittuu Hedströmin synnyinseudulle Taalainmaalle, ja sen päähenkilö on terävä ja päättäväinen diplomaatti Astrid Sammils.

Liitetiedostot

Arvostelukappaleet:
Merja Varon| 050-5474747 | merja.varon@minervakustannus.fi
Jorma Mahlanen | 044-5678072 | jorma.mahlanen@minervakustannus.fi

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs