Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Vapaa-aika » Turun kulttuuriavustukset ja -apurahat haussa lokakuussa

Turun kaupungin vapaa-aikatoimiala

Turun kulttuuriavustukset ja -apurahat haussa lokakuussa

Tiedote.
Julkaistu: 23.09.2015 klo 14:50
Julkaisija: Turun kaupungin vapaa-aikatoimiala

Turun kulttuurilautakunnan avustusten ja apurahojen hakuaika alkaa 1.10. klo 10 ja päättyy 30.10. klo 16. Turkulaisille kulttuurialan yhdistyksille, työryhmille ja taiteilijoille suunnattuja tukia on jaossa n. 1,2 miljoonaa euroa vuodelle 2016. Pääpaino on ammattilaisten työskentelyn tukemisessa, mutta osa avustussummasta kohdennetaan harrastustoiminta-avustuksiin.

Yhdistykset ja työryhmät voivat hakea joko toiminta-avustusta tai projektiavustusta tiettyyn hankkeeseen. Uutena avataan haku projekteille, joilla edistetään osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia taiteen ja kulttuurin keinoin. Näin halutaan tukea hankkeita, joissa taiteellisen sisällön lisäksi luodaan hyvinvointivaikutuksia, sosiaalista tasavertaisuutta tai edistetään kaupunkilaisten yhteisöllisyyttä.

Ammattitaiteilijoiden apurahat ja vuoden työskentelyyn tarkoitettu Aboa-apuraha ovat myös haussa lokakuun aikana.

Hakuprosessi on sähköinen. Lisätietoa ja anomuslomakkeet löytyvät osoitteesta www.turku.fi/kulttuuriavustukset.

 

Lisätietoa:

Kulttuurisihteeri Mette Karlsson
Turun kaupungin vapaa-aikatoimiala
p. 040 579 2770
mette.karlsson@turku.fi

www.turku.fi/kulttuuriavustukset

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs