Kajo-leiriprojektin kolmen vuoden mittainen vapaaehtoistyön ponnistus huipentuu tänään käynnistyvään leiriviikkoon. Suomen Partiolaisten kahdeksas suurleiri kokoaa Evon metsiin 13 500 innokasta osallistujaa. Päivän aikana sadat bussit kuljettavat leiriläiset keskelle metsää nousevaan telttakaupunkiin. Leirialuetta on valmisteltu 400 vapaaehtoisen voimin viimeisen kahden viikon ajan.
Hämeenlinnan Evolle nousee tänään 13 500 asukkaan kaupunki, josta löytyvät myös kaikki kuviteltavissa olevat palvelut. Tyhjästä leiri ei kuitenkaan ole syntynyt. Kajo toteutetaan lähes kokonaan vapaaehtoisvoimin ja nyt alkavaa leiriä on suunniteltu ja tehty jo kolmisen vuotta.
Leirin infrastruktuuri, kuten vesiverkosto, sähköverkko, sadat katokset ja valtava päälava, pystytettiin täyteen loistoonsa kahden viikon mittaisen rakennusleirin aikana. Nyt rakentaminen on saatu päätökseensä, ja leirialue on valmis vastaanottamaan asukkaansa.
- On ollut mahtavaa huomata, että vapaaehtoisia on riittänyt myös rakennusleirille. Suurin osa porukasta jää toki leirille, mutta paljon on myös niitä, jotka ovat halunneet tulla vain rakentamaan leiriä muille, vaikka ei itse olekaan jäämässä, rakennusleirin johtaja Mikko Laakkonen
Uusia elämyksiä ja hauskaa yhdessäoloa
Kajon leiriläiset asuvat leirin ajan alueelle rakennetuissa kylissä. Leirillä majoitutaan teltassa yhdessä omasta paikallisjärjestöstä eli lippukunnasta tuttujen kavereiden kanssa. Leirin kohderyhmään kuuluvat 12–17-vuotiaat osallistujat viettävät päivät monipuolisissa ohjelmalaaksoissa.
Jokainen ohjelmalaakso rakentuu tietyn teeman ympärille. Yksi laakso pitää sisällään valtavan määrän erilaisia aktiviteetteja. Osallistujat voivat eri laaksoissa kokeilla esimerkiksi ninjarataa, uutisstudiossa työskentelyä tai snorklaamista. Leiri-illat biletetään yhdessä kavereiden kanssa, hengaillaan porukalla tai vietetään leirikahvilan tuotteilla herkutellen!
Turvallisuus on taattu vapaaehtoisvoimin
Kajon kaupungista löytyy esimerkiksi ikioma ympäri vuorokauden auki oleva leirisairaala poliklinikoineen ja tarkkailuosastoineen, hammashuolto, apteekki ja keskusteluapua tarjoava henkisen tuen piste. Lisäksi jokaisen leiriläisen omasta leirilippukunnasta löytyy ensiapuvastaava.
Lukuisat leirin partiota harrastavat lääkärit, psykologit, sairaanhoitajat ja muut terveydenhuollon ammattilaiset osallistuvat leirille muiden vapaaehtoisten tavoin. Heidän tekemänsä työ on leirin kannalta korvaamatonta ja antaa paljon myös vapaaehtoisille itselleen.
- Päädyin osittain vahingossa Pääkaupunkiseudun Partiolaisten vuoden 2018 piirileiri Kliffan-leirilääkintään. Ne olivat ehkä mahtavin viiden päivän partiokokemus ja se sytytti kipinän jatkaa leirilääkintäuralla. Parasta on se, että saa viedä tuttuja ja toimivia toimintamalleja terveydenhuollosta turvaamaan nuorten leiriä. Toisaalta pestissä tapaa toisia terveydenhuollon ammattilaisia, joihin ei muuten omalla työurallaan törmäisi joko maantieteellisten realiteettien tai suppeamman alan eriytyneisyyden vuoksi, kertoo sairaalamestari Anna Sjölund.
Median ilmoittautuminen leirille
Tervetuloa paikan päälle toteamaan, miten parissa viikossa keskelle Evoa kohonnut partiokaupunki elää ja luo osallistujilleen unohtumattomia muistoja.
Ilmoittaudu leirin toimittajavierailijaksi ennakkoon laittamalla sähköpostia osoitteeseen [email protected] . Ennakkoilmoittautuminen auttaa meitä löytämään juttuusi sopivat haastateltavat ja miettimään valmiiksi juuri sinun tarpeisiisi sopivat leiritärpit.
Mikäli et itse pääse paikalle, onnistuu jutun tekeminen myös etänä. Etsimme sinulle sopivat haastateltavat toivomasi aiheen tai esimerkiksi maantieteellisen alueen perusteella. Myös kuvat onnistuvat leirin ammattitaitoisen kuvausporukan puolesta!
Kuva vielä hakusessa? Ei hätää, Kajon kuvapankin kuvat ovat käytössänne osoitteessa: https://partio.kuvat.fi/kuvat/TAPAHTUMAT/Kajo+2022/medialle/. Mainitsettehan kuvaajan nimen käyttäessänne kuvia.
Jutellaanko lisää? Ota meihin yhteyttä!
[email protected]
tai 044 2700609 (viestinnän asiantuntija Elina Kamppari)
Kajo on Suomen Partiolaisten kahdeksas suurleiri, joka järjestetään Hämeenlinnan Evolla 15.-23.7. Vapaaehtoisvoimin järjestettävä suurleiri kokoaa poikkeusaikojen jälkeen yhteen lähes 13 500 innokasta osallistujaa. Riemunkiljahduksilta tuskin vältytään, kun uudet ja vanhat partioystävät kohtaavat jälleen suurleiritunnelmissa pitkän tauon jälkeen.
Ikimuistoista Kajoa kanssamme ovat rakentamassa:
Ilmatar, HAMK, Metsähallitus, Puolustusvoimat, Scandinavian Outdoor, Telia, UPM, Uponor
Seuraa Kajoa somessa Facebook | Instagram | TikTok
Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry on Suomen suurin nuorisojärjestö, jonka toiminnassa on vuosittain mukana yli 65 000 jäsentä. Maailmanlaajuisesti partiolaisia on noin 45 miljoonaa yli 200 maassa. Partio antaa lapsille ja nuorille taitoja elämään. www.partio.fi
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1