Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Vapaa-aika » Taimin päivä muistuttaa syysistutuksen eduista

Taimin päivä muistuttaa syysistutuksen eduista

Tiedote.
Julkaistu: 07.09.2016 klo 10:49
Julkaisija: Puutarhaliitto ry

Taimin päivä muistuttaa syysistutuksen eduista Taimin päivä 8.9. muistuttaa nimensä mukaisesti monivuotisten taimien syysistutussesongin alkamisesta. Syyskuussa päivät lyhenevät ja viilenevät, mutta pihaa voi edelleen kunnostaa. Taimia ei haittaa, vaikka maa olisikin kosteaa tai vettä sataisi. Juuri nämä olosuhteet varmistavat taimien kasvuunlähdön.

Tänä kesänä vettä on satanut poikkeuksellisen paljon, joten maa on valmis vastaanottamaan uudet taimet. Jos istutustyöt jäivät lyhyen kevään aikana tekemättä, on nyt sopiva aika taimihankintoihin ja istuttamiseen. Juuri nyt voi paikata viime talven jättämiä aukkoja istutuksissa.

Syksy sopii istutukseen
Puutarhaharrastajilta on syksyn istutussesonki jäänyt aivan turhaan unohduksiin. Viheralan ammattilaiset ovat aina käyttäneet tämän vuodenajan edulliset olosuhteet hyväkseen.Syksy on useimmille monivuotisille kasveille parasta istutusaikaa. Loppukesällä astiataimien ja alkusyksystä alkaen paljasjuuristen taimien valikoima on taimitarhoilla runsaimmillaan.

Syksyn olosuhteet sopivat hyvin istutukseen, sillä maa on kosteampaa kuin keväällä eivätkä auringon paahde ja kuumuus rasita kasveja. Selvitään vähällä työllä. Usein kevät on puutarhassa hyvin kiireinen. Senkin vuoksi osa töistä kannattaisi siirtää edeltävään syksyyn. Syksyllä istutetut kasvit ovat keväällä valmiina lähtemään nopeaan kasvuun.

Taimivalikoimat runsaimmillaan
Syysistutuksiin on tarjolla laaja valikoima taimia, sillä taimitarhojen kesän sato on valmistunut. Nyt kannattaa kysyä myös sellaisia kasvilajeja, jotka kevätruuhkassa pääsivät loppumaan.

Lisätietoja: Taimistoviljelijät ry 09-5841 6550 040-827 4833

 

Valtakunnallisen Vihervuoden merkeissä Taimistoviljelijät ry:n jäsenet ovat järjestämässä muutamia tempauksia Taimin päivänä.

Pälkäne: Saarioisten Taimistot Oy osallistuu Vihervuoden tapahtumapäivään yhdessä Rautia Pälkäneen kanssa. Saarioisten Taimistot Oy antaa Pälkäneen päiväkodeille lahjaksi toiveiden mukaan marjapensaan tai hedelmäpuun. Rautia Pälkäne toimittaa istutettaville taimille Biolanin puutarhamullat. Virallinen istutustempaus järjestetään Pälkäneen Hermannin päiväkodissa Taiminpäivänä 8.9. klo 10.00. Tähän tapahtumaan osallistuvat Saarioisten Taimistojen ja Rautia Pälkäneen edustajat yhdessä päiväkotilasten kanssa.
Lisätietoja tapahtumasta: toimisto@saarioistentaimistot.fi

Karijoki: Taimin päivä Harjunpään Taimistolla - ohjelmaa lauantaina -Tietoa kukkapenkkien – ja muiden istutusten perustamisesta sekä hoidosta. Kerrotaan syysistutusten eduista. Erityisesti hoitoa helpottavia vinkkejä sekä vinkkejä istutusten koostamiseen. Mahdollisuus tutustua istutuksiin paikan päällä. Taimiston myymälässä saa apua kukkapenkkien suunnitteluun ja silloin on myös hyviä taimitarjouksia. Taimimyymälä auki la 10-14. Lauantaina klo 12.00 tietoisku perennaistutuksista. Kahvitarjoilu koko päivän. Lisätietoja: Heidi Eriksson, Harjunpään Taimisto, 0400 160971 www.perennat.fi  

Karstula: Ahosen Taimistolla ollaan avoinna ja Taimin päivän aikana erikoistarjouksia, Taimistontie 19, www.ahosentaimisto.fi

Helsinki: Taimipäivän tempaus Herttoniemen myymälässä 8.9 klo 15-19 ( avoinna 9-19 ). Ohjelmassa neuvontaa, puutarhasuunnittelija paikanpäällä, malli-istutuksia, ideoita ja vinkkejä, tarjouksia, arvonta, upeat Kortteeni-tulisijat ja -ruukut (erityisesti taloyhtiöille, viherrakentajille ja suunnittelijoille). Syksyn parhaat perennat ja pensaiden upeat syysvärit. Lisätietoja: Katja Nikkari, espoonlahti@puutarhanikkarit.fi, www.puutarhanikkarit.fi Hämeenkyrö: Pinsiön Taimistolla järjestetään taimikoulu, jossa opetellaan istuttamaan erilaiset taimet oikealla tavalla. Näillä eväillä onnistuu.
Lisätietoja: 03-3122 2500, tuotanto@pinsiontaimisto.fi, www.pinsiontaimisto.fi  

Sipoo: Maailma paremmaksi pala kerrallaan/Fiksaa Sipoota Kaunistamme Söderkullassa maavallia Hansaksen kohdalla istuttamalla talvellakin vihreitä kääpiövuorimäntyjä ryhmiin. Tulevien vuosien kaunistukseksi laitamme pikkutammia kasvamaan. Tervetuloa istutustalkoisiin. Lisäkäsiä viherpeukaloilla tai ilman tarvitaan! Oman lapion tuonti on sallittua ja suotavaa. Ajankohta torstai 8.9 klo 14-17 ”torstai on taimipäivä” Kahvitarjoilu.
Paikalla: kunnanpuutarhuri Mari Kosonen ja Massbybackan taimistosta Gunilla Holmberg, 040 755 4113, massby@taimet.fi www.taimet.fi Paikka: Söderkulla, Sipoo

 

 

Puutarhaliitto kasvattaa hyvinvointia. Puutarhaliitto haluaa parantaa suomalaisten hyvinvointia tasokkaan puutarhatuotannon, terveyttä edistävien tuotteiden, viihtyisien viheralueiden ja innostavan puutarhaharrastuksen kautta. Tavoitteena on edistää yritys- ja harrastustoiminnan elinvoimaisuutta. 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs