Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Vapaa-aika » Suurkalakilpailun vapautussarja uudistui, palkintojen arvo on yli 1600 euroa

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö

Suurkalakilpailun vapautussarja uudistui, palkintojen arvo on yli 1600 euroa

Tiedote.
Julkaistu: 10.03.2015 klo 10:56
Julkaisija: Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön (SVK) suurkalakilpailun vapautussarja uudistui vuoden 2015 alusta. Kilpailun ja sen arvokkaiden palkintojen avulla halutaan korostaa suurten kalojen tärkeyttä osana elinvoimaisia kalavesiä ja kannustaa kalastajia vapauttamaan saamiaan suurkaloja. Samalla kiinnitetään huomiota uhanalaisten lohikalakantojen nykytilaan, minkä takia lohikalojen sarjassa siirrytään käyttämään kalojen pituutta niiden koon vertailussa.

Vapautussarjan säännöt noudattelevat perinteistä SVK:n suurkalakilpailua. Kilpailulajit on jaettu neljään ryhmään: petokalat (A), lohikalat (B), särkilalat (C), muut kalat (D). Jokaisen ryhmän suhteessa suurimman kalan vapauttanut henkilö palkitaan. Lisäksi tänä vuonna jaetaan runsaasti lajikohtaisia palkintoja sekä arvontapalkintoja kaikkien osallistuneiden kesken.

Kalojen suhteellinen suuruus lasketaan siitä, kuinka monella prosentilla kalan koko ylittää suurkalastajan ansiomerkkiin oikeuttavan vähimmäispaino- tai pituusrajan. Ryhmissä A, C ja D verrataan kalojen painoa. Lohikalojen ryhmässä (B) siirryttiin vertailussa käyttämään kalojen pituutta. Pituuden mittaaminen on virtavesikohteissa usein ainoa mahdollinen (ja sääntöjen sallima) keino kalan koon selvittämiseksi. Samassa yhteydessä lohikalojen ryhmästä poistettiin vieraslajit, eli harmaanieriä, puronieriä ja kirjolohi.

Kalat tulee ilmoittaa kilpailuun kuukauden (1 kk) kuluessa pyyntipäivästä. Poikkeuksena ovat tämän vuoden tammi-helmikuussa saadut kalat, joita voi ilmoittaa maaliskuun loppuun saakka. Ilmoitettavista kaloista tulee ottaa riittävästi hyvälaatuisia kuvia, joista käy ilmi kalan koko ja laji. Hienoimpia vapautussarjan kalakuvia julkaistaan Vapaa-ajan Kalastaja -lehdessä pitkin vuotta. Sähköinen saalisilmoituslomake löytyy osoitteesta: www.vapaa-ajankalastaja.fi/suurkala/

OPM, Vision, Silli Lures, Onkitukku, Gofish.fi ja SVK lahjoittavat vapautussarjan palkinnot, joiden yhteisarvo ylittää 1600 euroa. Palkinnot sekä kilpailun tarkat säännöt ja kalojen ilmoitusrajat löytyvät osoitteesta: www.vapaa-ajankalastaja.fi/vastuullinen → suurkalakilpailun vapautussarja.

Lisätietoja:
Kalatalouskonsulentit Olli Saari, puh. 050 339 4660, olli.saari(at)vapaa-ajankalastaja.fi

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) on maamme suurin vapaa-ajankalastajien järjestö, joka edistää vapaa-ajankalastajien kalastusmahdollisuuksia sekä neuvoo järjestäytyneitä ja järjestäytymättömiä vapaa-ajankalastajia kestävän käytön mukaisessa kalastuksessa. Järjestön 13 vapaa-ajankalastajapiirin 530 seurassa toimii yhteensä noin 43 000 kalastuksen harrastajaa.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs