Suomen Ladun Nuku yö ulkona -kampanja palkittiin Vuoden markkinointikampanjana Suomen matkailualan liiton SMALin järjestämässä Finnish Travel Galassa perjantaina.
Kiitospuheessa Suomen Ladun tapahtuma-asiantuntija Petteri Tiainen korosti vapaaehtoisuuden merkitystä osana Nuku yö ulkona -kampanjaa.
“Työskentelemme Suomen Ladussa ja jäsenyhdistyksissämme suurella intohimolla Nuku yö ulkona -kampanjan kehittämiseksi. Tiedostamme, että meillä on toimiva konsepti, joka mahdollistaa myös suuret saavutukset, vaikka resurssit ovat verrattain pienet”, sanoi Tiainen kiitospuheessaan.
“Tämä tunnustus on ehdottomasti osoitettu Suomen Ladun vapaaehtoisille. He ovat tehneet valtavia talkootuntimääriä kampanjan eteen jo kahdeksan vuoden ajan. Lisäksi haluan kiittää myös yhteistyökumppaneiden ja sidosryhmien joukkoa”, kommentoi Tiainen.
SMALin vuosittaisessa gaalatilaisuudessa palkitaan vuoden parhaimpia matkailutekoja ja -ilmiöitä. Tänä vuonna Vuoden markkinointikampanja valittiin viidestä eniten yleisöääniä saaneista markkinointiteoista. Ehdokkaisiin kuului Ateneumin Albert Edelfelt -näyttely, Finnarin 100-kampanja, AirBalticin uudet lennot Tampereelta, Viking Linen Ahvenanmaan matkailukohteet ja Suomen Ladun Nuku yö ulkona -kampanja.
Nuku yö ulkona -kampanjaa on vietetty jo kahdeksan vuoden ajan, ja kampanjapäiväksi on vakiintunut Suomen luonnon päivä eli elokuun viimeinen lauantai. Tietoisuus kampanjasta on kasvanut vuosittain, ja Taloustutkimuksella elokuun lopussa 2023 teetetyn tutkimuksen mukaan yli 63 prosenttia eli yli 2,7 miljoonaa suomalaista tunnistaa kampanjan. Vuosittain Nuku yö ulkona -haasteen on ottanut vastaan 80 000-130 000 ulkoilijaa.
Valtaosa osallistujista on ottanut haasteeseen osaa omatoimisesti lähtemällä yöksi ulos lähiluontoon. Suomen Ladun jäsenyhdistykset ovat järjestäneet joka vuosi vapaaehtoisvoimin useita kymmeniä kaikille avoimia Nuku yö ulkona -tapahtumia valtakunnallisesti. Jäsenyhdistykset ovat tiedottaneet tapahtumistaan omissa viestintäkanavissaan. Lisäksi vuosittain on järjestetty kaksi-neljä Nuku yö ulkona -kampanjan päätapahtumaa, Metsähotellia ®.
Kampanjaa on markkinoitu erityisesti Suomen Ladun omilla verkkoviestinnän kanavilla, mutta myös valtakunnallisissa medioissa. Haasteeseen liittyvää viestintää on voinut vuosittain seurata elokuun ajan Suomen Ladun Instagramissa ja Facebookissa.
“Nuku yö ulkona -kampanjan viestinnässä ja markkinoinnissa on korostettu erityisesti vastuullista yön yli retkeilyä. Lisäksi kaikessa viestinnässä on haluttu madaltaa kynnystä yön yli retkeilyyn, jotta mahdollisimman moni löytäisi tiensä liikkumaan ja retkeilemään Suomen upeaan luontoon”, sanoo Suomen Ladun viestinnän asiantuntija Jenna Honkanen.
Asiantuntija, tapahtumat Petteri Tiainen
050 556 6844
[email protected]
Asiantuntija, viestintä Jenna Honkanen
040 8274689
[email protected]
Kuva Finnish Travel Gala 2023 / Aki Havukainen
Koko: 0,62 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 4000x2530Kuva Finnish Travel Gala 2023 / Aki Havukainen
Koko: 0,62 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 4000x2530Finnish Travel Gala 2023_Vuoden markkinointikampanja_Suomen Latu_Nuku yö ulkona.pdf
Koko: 11,37 MB Tyyppi: pdfFinnish Travel Gala 2023_Vuoden markkinointikampanja_Suomen Latu_Nuku yö ulkona.pdf
Koko: 11,37 MB Tyyppi: pdfSuomen Latu ry on liikuttamiseen ja ulkoilijoiden edunvalvontaan keskittynyt ulkoilujärjestö, johon kuuluu 92 000 jäsentä yli 180 yhdistyksessä. Tavoitteenamme on, että jokainen löytäisi oman tapansa ulkoilla.
www.suomenlatu.fi
www.facebook.com/suomenlatu
www.instagram.com/suomenlatu
www.twitter.com/suomenlatu
www.linkedin.com/suomenlatu
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1