Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Vapaa-aika » Suomalaisten mökkielämää muistellaan kirjoituskilpailussa

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

Suomalaisten mökkielämää muistellaan kirjoituskilpailussa

Tiedote.
Julkaistu: 30.10.2015 klo 14:34
Julkaisija: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

Mökkeily on merkittävä osa suomalaista maaseutua, kulttuuria ja vapaa-aikaa. Mökkien käyttäjiä on Suomessa kolme miljoonaa, suhteutettuna väkilukuun enemmän kuin missään muualla maailmassa. Lähes jokaisella meistä on kokemuksia mökkeilystä. Varsin usein ne ovat kertomuksia aurinkoisista kesäpäivistä, perheen yhdessäolosta ja luonnon rauhasta nauttimisesta. Joskus kertomuksiin voi liittyä myös muistoja loppumattomasta raadannasta, mökkivieraiden kestityksestä ja raivostuttavista mökkinaapureista. Niin hyvässä kuin pahassa, mökkeily nousee korkealle listattaessa suomalaisuuden symboleita.

Mökillä on valtakunnallinen, kaikille avoin kirjoituskilpailu mökkeilystä. Millaista mökkielämä oli ennen, entä nyt? Miltä näyttää tulevaisuus? Tavoitteena on selvittää, miten mökkeily liittyy elämään 2020-luvun Suomessa.

Kilpailuun voi osallistua kirjoittamalla muistonsa, kokemuksensa tai tarinansa – tai muotoilemalla sen runoksi. Kertoa voi esimerkiksi mieleen painuneesta tapahtumasta tai mökkimiljööstä.

Kilpailuaika on 1.11.2015–31.8.2016. Kilpailun järjestävät Talonpoikaiskulttuurisäätiö, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Maaseudun Sivistysliitto, Maahenki-kustantamo ja A-lehdet.

Pääpalkinto on 5 000 euroa. Lisäksi jaetaan 2 500–500 euron rahapalkintoja ja 10 kpl Meidän Mökki -lehden vuoden tilausjaksoja.

Kilpailun tulokset julkistetaan maaliskuussa 2017. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota muistikuvien rikkauteen ja kokemusten omakohtaisuuteen sekä kerrontatavan omaperäisyyteen.

Tuomaristoon kuuluvat hallituksen puheenjohtaja Ilkka Haavisto (TPKS), arkistotutkija Marja-Leena Jalava (SKS), kustantaja Liisa Heikkilä-Palo (Maahenki Oy), YTT Kati Pitkänen, kirjailija Roman Schatz, päätöimittaja Mervi Turunen ja asiamies Maija Mäki (TPKS).

Kirjoituskilpailua tukee Alfred Kordelinin säätiö.

Vastausohjeet: www.finlit.fi/mokilla

Lisätietoja:
Talonpoikaiskulttuurisäätiö, Maija Mäki, puh. 050 379 7471
SKS:n arkisto, puh. 0201 131 262, keruu@finlit.fi
Maaseudun Sivistysliitto, Leena Suominen, puh. 09 7512 0225, leena.suominen@msl.fi

____________________________________________________________________________________________

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, SKS on vuonna 1831 perustettu tieteellinen seura, joka toimii muistiorganisaationa, tutkimuslaitoksena ja kulttuurijärjestönä. Sen osastot ovat arkisto, kirjasto, tutkimusosasto, kustantamo ja FILI. Seuraan kuuluu runsaat 3 000 jäsentä. SKS:n palveluksessa työskentelee tällä hetkellä vajaat sata henkilöä. www.finlit.fi

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs