Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Vapaa-aika » Osallistuminen syöpäseulontoihin paranee iän myötä

Syöpäjärjestöt

Osallistuminen syöpäseulontoihin paranee iän myötä

Tiedote.
Julkaistu: 25.04.2016 klo 10:39
Julkaisija: Syöpäjärjestöt

Yli 50-vuotiaat suomalaisnaiset osallistuvat tunnollisesti rinta- ja kohdunkaulasyövän seulontoihin. Nuoret naiset jättävät kuitenkin kohdunkaulasyövän seulonnan useammin väliin, vaikka viime vuosina onkin tapahtunut muutos parempaan suuntaan.

Merkittävä osa kohdunkaulan syöpään sairastuneista naisista ei ole osallistunut seulontaan. 

Vuosina 2013–14 kohdunkaulan syövän seulontaan kutsutuista noin 260 000 naisesta lähes 70 prosenttia osallistui. Alle 40-vuotiaista naisista seulontaan osallistui kuitenkin vain 55–64 prosenttia. Aktiivisimmin seulontoihin osallistuttiin Pohjanmaalla ja heikoiten Helsingin seudulla.

Kohdunkaulasyövän seulonta on erittäin tehokasta, koska siinä havaitaan ja hoidetaan löydetyt muutokset jo ennen syövän syntymistä. Seulonnan myötä kohdunkaulan syöpä on muuttunut harvinaiseksi ja sen aiheuttama kuolleisuus pienentynyt noin viidennekseen lähtötasostaan. 

Rintasyövän seulontaan kutsuttiin noin 360 000 naista, joista seulontaan osallistui yli 80 prosenttia. Rintasyövän seulonta vähentää kuolleisuutta seulontaan kutsuttujen keskuudessa noin viidenneksellä.

Seulontojen laatuun tulisi panostaa

Seulonta muodostuu ketjusta terveydenhuollon toimia, joita ovat kohdeväestön määrittäminen, kutsujen lähettäminen, testin suorittaminen ja analysointi, vastausten toimittaminen, jatkotutkimusten järjestäminen, syövän tai sen esiasteen hoito sekä tietojen rekisteröinti.  Koko ketjun on toimittava, jotta seulonnan laatu säilyy ja sillä pystytään vähentämään syövästä aiheutuvaa kuolleisuutta.

Kunnat ovat vastuussa seulontojen järjestämisestä ja valitsevat seulonnan toteuttajan. Seulontojen hajauttaminen kuntiin voi kuitenkin vaarantaa niiden laadun. Seulonta on monimutkainen kilpailutettava ja kunnissa usein valitaan edullisin tarjous, eikä kiinnitetä riittävästi huomiota laatuun. Rintasyövän seulonnassa on jo ilmennyt ongelmia, joiden seurauksena kymmenien kuntien seulontatietoja puuttuu sekä syöpärekisteristä että kunnista. Ilman seulontatietoja Suomen Syöpärekisterin on mahdotonta arvioida toiminnan laatua ja vaikuttavuutta.

Uusimmat tilastot julkaistu

Suomen Syöpärekisteri on julkaissut kohdunkaulasyövän, rintasyövän ja suolistosyövän seulonnan tilastot vuosilta 2013–2014 koko maasta. Tilastoista löytyy tietoa seulonnan kohdeväestöstä, seulontaan kutsutuista ja osallistuneista sekä tuloksista. Kohdunkaulasyövän ja rintasyövän seulonnasta löytyy myös alueelliset tilastot. Vuoden 2013 taulukoista puuttuvat rintasyövän seulonnan tiedot runsaasta kuudestakymmenestä kunnasta.

Lue lisää tilastoista Joukkotarkastusrekisterin verkkosivulta.

Suomen kunnat järjestävät maksuttomia kohdunkaulan syövän seulontoja viiden vuoden välein 30–60-vuotiaille naisille ja rintasyövän seulontoja noin kahden vuoden välein 50–69-vuotiaille naisille. Kohdunkaulan syövän seulontatestinä on pääsääntöisesti kohdunkaulan irtosolunäyte eli Papa ja rintasyövän seulonnan testinä rintojen mammografiakuvaus. Kohdunkaulan syövän väestöseulonta alkoi Suomessa vuonna 1963 ja rintasyövän väestöseulonta vuonna 1987.

Lisätiedot:

Seulontajohtaja Tytti Sarkeala, 050 411 4238
Tiedottaja Maarit Rautio 040 5491003

Syöpäjärjestöt on Suomen suurimpia kansanterveysjärjestöjä, jolla on yli 120 000 jäsentä.

Syöpäjärjestöihin kuuluvat:

Suomen Syöpäyhdistys ry ja sen jäsenjärjestöt: 
12 alueellista syöpäyhdistystä 
6 valtakunnallista potilasjärjestöä 
Suomen Syöpärekisteri ja sen osana Joukkotarkastusrekisteri 
Syöpäsäätiö 

Syöpäjärjestöt tukee ja kuntouttaa syöpää sairastavia ja heidän läheisiään, tiedottaa syöpää ehkäisevistä ja terveyttä edistävistä asioista, pitää yllä rekisteriä syöpätaudeista ja joukkotarkastuksista ja myöntää varoja syöpätautien tieteelliseen tutkimukseen.

www.syöpäjärjestöt.fi
www.kaikkisyövästä.fi
www.ilmansyöpää.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs