Suomen Latu ja Nokian Jalkineet haastavat kaikki Suomessa asuvat nauttimaan syysluonnosta ja samalla keräämään ulkoilutunteja karttapalveluun. Eniten ulkoilutunteja keränneiden kuntien asukkaat voivat voittaa omat saappaat osallistumalla arvontaan.
Lokakuun 11. päivänä vietetään jo seitsemättä kertaa Saapaspäivää. Suomen ilmasto ja kumisaappaat ovat kuin tehdyt toisilleen, joten ei ole ihme, että peräti neljä viidestä suomalaisesta aikuisesta omistaa kumisaappaat.
”Kumisaapasta ei kunnon märällä kelillä korvaa mikään muu jalkine. Siksi niille on omistettu oma nimikkopäivänsä”, kertoo Berner Oy:n jalkinekategorian Brand Marketing Manager Katriina Lehtonen.
Saapaspäivän kunniaksi Suomen Latu ja Nokian Jalkineet haastavat kaikki Suomessa asuvat nauttimaan upeasta syysluonnosta ja saapastelemaan vähintään tunnin ajan ulkona. Ulkoilutunnit voi merkitä Saapaspäivän kartalle ja osallistua samalla arvontaan, jossa eniten ulkoilutunteja keränneiden kuntien asukkaat voivat voittaa itselleen saappaat.
”Suomalaiset ovat Euroopan unionin eniten ulkona liikkuva kansa, suomalaisesta aikuisväestöstä peräti 96 prosenttia ulkoilee. Kaikkiaan ulkoilukertoja on yli miljardi vuodessa. Toivottavasti saamme niistä ison osan taltioitua Saapaspäivän karttapalveluun”, kannustaa Suomen Ladun viestintä- ja markkinointipäällikkö Panu Könönen.
Saapaspäivän karttapalveluun voi ilmoittaa ulkoilutunteja 11.10. asti. Eniten ulkoilutunteja keränneet kunnat ja arvonnan voittajat julkaistaan Saapaspäivän iltana Suomen Ladun Facebook Livessä klo 18.30.
Saapaspäivän karttapalvelu ja arvontalomake löytyvät osoitteesta:
suomenlatu.fi/saapaspaiva
Berner Oy
Brand Marketing Manager Katriina Lehtonen, [email protected], puh. 040 861 5026
Nokian Jalkineet, Hai ja Kontio ovat suomalaisten hyvin tuntemia ja rakastamia tuotemerkkejä. Mallistoja on kehitetty käyttäjien ja ankaran sään mukaisesti vuodesta 1898 lähtien. Tuotemerkit kuuluvat Berner Oy:lle, joka on 140-vuotias kasvava ja kansainvälistyvä suomalainen neljän liiketoiminta-alueen perheyritys, jonka laadukkaat kotimaiset ja kansainväliset brändit ovat kiinteä osa suomalaista arkea. Konsernin liikevaihto vuonna 2022 oli 717,5 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 858. Pääkonttorimme, tuotekehityksemme ja tuotantolaitoksemme sijaitsevat Suomessa, tytäryhtiömme Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Baltiassa. Olemme sitoutuneet vastuullisuutemme jatkuvaan kehittämiseen #huomisenpuolustaja.
Suomen Latu
Viestintä- ja markkinointipäällikkö Panu Könöne, [email protected], puh. 040 703 6209
Kuva saapasapäivä - kuvaaja Lassi Katajarinne/Suomen Latu
Koko: 18,20 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 6240x4160Kuva saapasapäivä - kuvaaja Lassi Katajarinne/Suomen Latu
Koko: 18,20 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 6240x4160Suomen Latu ry on liikuttamiseen ja ulkoilijoiden edunvalvontaan keskittynyt ulkoilujärjestö, johon kuuluu 92 000 jäsentä yli 180 yhdistyksessä. Tavoitteenamme on, että jokainen löytäisi oman tapansa ulkoilla.
www.suomenlatu.fi
www.facebook.com/suomenlatu
www.instagram.com/suomenlatu
www.twitter.com/suomenlatu
www.linkedin.com/suomenlatu
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1