Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Vapaa-aika » Kutsu: Puusuksia Suomesta –kirjan esittelyyn torstaina 20.10.2016 klo 14.00 Lahden historialliselle museolle

Lahden kaupunki

Kutsu: Puusuksia Suomesta –kirjan esittelyyn torstaina 20.10.2016 klo 14.00 Lahden historialliselle museolle

Kutsu.
Julkaistu: 14.10.2016 klo 10:28
Julkaisija: Lahden kaupunki

 

Paikan päällä teosta esittelee ja yleisökysymyksiin vastaa vastailmestyneen julkaisun kirjoittaja Timo Siukonen, joka kirjassaan valottaa kokopuisten puusuksien valmistuksen historiaa 1800-luvun lopulta 1960-luvulle.

Timo Siukonen – Suksi-Lönnrot on kerännyt laaja-alaisesti ja syvällisesti sekä varhaisen suksiteollisuuden että suksimallien historian kautta koko Suomen. Yhdestä koivutukista veistettyjen puusuksien tuotantoa riitti 1960-luvulle asti. Markkinoille 1930-luvun lopulla tulleet sälesukset syrjäyttivät täyspuusukset koneellistumisen ja teollistumisen seurauksena ennen uutta vallankumousta, muovi- ja lasikuitusuksien aikakautta 1970-luvulla.

Teoksen on julkaissut kustannusyhtiö Docendo ja se on toteutettu yhdessä Lahden museoiden kanssa. Museoiden ja perikuntien kokoelmat on aihepiirin osalta käyty laajalti läpi. Näin kattavaa varhaisen suksiteollisuuden historiaa on kaivattu Suomeen pitkään. Hiihtomuseo iloitsee suksiin liittyvän kulttuuriperinnön merkittävästä tallentamisesta. Julkaisua on saatavilla ja myynnissä Lahden historiallisen museon kaupassa ja Hiihtomuseon taas avautuessa tammikuun alussa myös sen omasta museokaupasta.

Timo Siukonen (s. 1952) varttui lapsuutensa kesälomien aikana 1950-luvulla Uusituvan suksitehtaan varjossa Jyväskylän maalaiskunnan Salmelassa. Suksitehtailija Julius Uusitupa kuoli 1950 ja yritys meni konkurssiin 1955. Puusuksen valmistuksen historiaa Siukonen innostui tutkimaan suksitehtailijan pojanpojan, professori Matti Uusituvan kehotuksesta sen jälkeen, kun hän oli jäänyt 2012 eläkkeelle Helsingin Sanomista 38 vuotta kestäneen toimittajan uran jälkeen ja perustanut oman media-alan yrityksen Siukin Sanomat.

Kahvitarjoilu

TERVETULOA!

Lahden historiallinen museo, Lahdenkatu 4, Lahti 

www.lahdenmuseot.fi,

lisätietoja tilaisuudesta Hiihtomuseon tutkija Suvi Kuisma – suvi.kuisma(at)lahti.fi, 050 398 5521

 

 

 

 

 

Liitetiedostot

Lahden kaupunki on voimakkaasti uudistuva lähes 120 000 asukkaan kasvukeskus. Lahdessa kaupunkielämä on aktiivista, palvelut korkeatasoisia ja luonnonläheinen asuinympäristö viihtyisä. Ympäristön ja muotoilun edelläkävijänä Lahti tarjoaa näköalapaikan kaupunkikehitykseen.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs