Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Vapaa-aika » Kolmas Nainen, Juha Tapio ja Anssi Kela villitsevät ensi viikolla Tampere Livessä

Tampereen Messut

Kolmas Nainen, Juha Tapio ja Anssi Kela villitsevät ensi viikolla Tampere Livessä

Tiedote.
Julkaistu: 20.03.2014 klo 15:16
Julkaisija: Tampereen Messut

MIESENERGIAA JA MUSIIKKIA TÄHTIAREENAN TÄYDELTÄ

Tampere Live 2014 tuo ensi viikon lauantaina 29.3. kolme kovassa huudossa olevaa esiintyjää Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen TähtiAreenalle. Pauli Hanhiniemen luotsaama Kolmas Nainen -yhtye, Juha Tapio ja Anssi Kela aikovat tuoda konserttiin hurmosta ja energiaa.

– Oli kyse massatapahtumasta tai pienemmästä yritystapahtumasta, lähden aina tilanteeseen täysillä. Siitä en tingi. Eiköhän laiteta Tampere Live -keikallakin latinki kiertämään salissa siihen malliin, että jengillä on jalat irti maasta, Anssi Kela hehkuttaa.

– Konserttitilanteet ovat ennen kaikkea vuorovaikutusta yleisön kanssa. Se on antamista ja saamista, molemminpuolista rohkaisua. Sitä odotan Tampere Live -illaltakin, Juha Tapio sanoo.

– Tämä on ensimmäinen kerta, kun olemme TähtiAreenalla esiintymässä. Tämänkaltaista mestaa on kyllä kaivattu, sillä se asettuu hyvin klubien ja Ratinan välimaastoon. Uskon kyllä, että messukeskuksessa ilmapiiri on rennompi kuin konserttipaikoissa yleensä, Pauli Hanhiniemi toteaa.

Artistien ennakkohaastattelut TähtiUutisissa, www.tahtiuutiset.fi:


TähtiAreena luo toimivat puitteet erilaisille tapahtumille ja asiakastilaisuuksille

Tampere Live 2014 on kolmas konsertti, joka viime syksynä valmistuneella TähtiAreenalla järjestetään. Tampere Live 2013 -konsertissa esiintyivät PMMP, Cheek, Anna Puu ja Junttu & Krutsin. Tampere X-mas 2013 -konserttia tähdittivät Leningrad Cowboys ja The Russian Air Force Choir sekä Eppu Normaali. Maamme eturivin artisteja on nähty konserttien lisäksi yritysten toteuttamissa asiakastilaisuuksissa.

– Yritykset ovat lyhyessä ajassa löytäneet TähtiAreenan ja tilojen kysyntä on lisääntynyt. Uusi halli koetaan toimivana ja Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen muut tilat sekä palvelut mahdollistavat laajasti erilaisten tapahtumien toteuttamisen. Konserttien yhteydessä pidetään mielellään myös asiakastilaisuuksia ja illallisen sisältävät Gold VIP -liput ovat menneet jälleen hyvin kaupaksi. Silver VIP- ja Bilelippuja on kuitenkin vielä hyvin saatavilla, sanoo tapahtumapäällikkö Hannele Nuotio Tampereen Messut Oy:stä.  

Tampere Live 2014 -konsertissa yhteistyökumppanina toimiva MTV Oy on yksi niistä yrityksistä, joka pitää konsertin yhteydessä oman asiakastilaisuuden.

– Uusi tapahtumahalli on todella tervetullut lisä Tampereelle. TähtiAreena mahdollistaa erilaisten tapahtumien järjestämisen laajasti ja sijainti on loistava, sillä sinne on asiakkaiden helppo tulla joka suunnasta. On myös hienoa, että Tampereella järjestetään tällaisia konsertteja. Mielestäni Tampere Liven esiintyjäkaarti on kattava ja jokaiselle löytyy mieluinen artisti. Asiakastilaisuutemme järjestäminen tässä konsertissa tuokin meille kivan lisän tähän kevääseen. Luvassa on varmasti rentoa fiilistä ja hyvää meininkiä. Itse toivon kuulevani Kolmannelta Naiselta Tästä asti aikaa, Juha Tapiolta Kaksi Puuta ja Anssi Kelalta kappaleen Milla. Nämä herättävät mukavia muistoja ja sytyttävät varmasti monet muutkin kuulijat. Huikea lauantai-ilta on tulossa, sanoo asiakkuuspäällikkö Irene Eweiss MTV Oy:stä.


KUTSU MEDIALLE:
Hyvä median edustaja, tervetuloa Tampere Liveen. Akkreditoitumislomake löytyy tapahtuman nettisivuilta www.tamperelive.fi (Media). Akkreditoidu viimeistään ke 26.3.2014.


Tampere Liven ovet avautuvat klo 18.30. Illan esiintyjät: Juha Tapio klo 20.00–21.00, Anssi Kela klo 21.30–22.30, Kolmas Nainen klo 23.15–00.45. Ovet sulkeutuvat klo 1.30. Tilaisuus K-18. Liput: Bilelippu 39,50 € (sis. kulut 2,50 €), Silver VIP 63,50 € (sis. kulut 3,50 €), Gold VIP 93,50 € (sis. kulut 3,50 €), www.lippupalvelu.fi.

Järjestäjä: Tampereen Messut Oy yhteistyössä MTV Oy, FUN Tampere, Finnresta, Olvi, PK-Paino Oy.


Tampere Live 2014 -info konserttivieraille:

TähtiAreena sijaitsee Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa (TESC), Ilmailunkatu 20, Tampere. Alueelta löytyy maksutonta pysäköintitilaa. Tampereen keskustasta Keskustorilta Messu- ja Urheilukeskukseen liikennöivät Tampereen joukkoliikenteen linjat 1 ja 7. Konserttivieraita varten Tampereen joukkoliikenne järjestää myös Y7-lisävuoroja. Vuoroilla on käytössä normaali hinnoittelu (yövuorolisä klo 0.00 jälkeen). TähtiAreenan edustalla on taksitolppa, jossa on Tampereen Aluetaksin päivystys klo 23 lähtien. Järjestyksenvalvojat tekevät asiakkaille turvatarkastuksen. Tilaisuutta ei saa tallentaa eikä kuvata. Konsertti on K-18. Tarkempi tapahtumainfo ja aikataulut: www.tamperelive.fi (Info).


Lisätiedot: www.tamperelive.fi
Facebook: www.facebook.com/TahtiAreena

Tampereen Messut Oy, www.tampereenmessut.fi, @TampereenMessut
Tanja Järvensivu, viestintäpäällikkö, p. 050 536 8133,
tanja.jarvensivu(a)tampereenmessut.fi, @TanjaJarvensivu
Hannele Nuotio, tapahtumapäällikkö, p. 050 587 0133,
hannele.nuotio(a)tampereenmessut.fi
Jukka Tallgren, tuottaja, p. 0400 992 877,
jukka.tallgren(a)tampereenmessut.fi

Liitetiedostot

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs