Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Vapaa-aika » Hervanta2016-kilpailussa ratkotaan partiolaisten talvimestaruuksista

Hämeen Partiopiiri ry

Hervanta2016-kilpailussa ratkotaan partiolaisten talvimestaruuksista

Tiedote.
Julkaistu: 29.01.2016 klo 10:00
Julkaisija: Hämeen Partiopiiri ry

Hämeen Partiopiirin partiotaitojen talvimestaruuskilpailut järjestetään Tampereen Hervannassa lauantaina 6.2.2016. Hervanta2016-nimeä kantavaan kilpailuun osallistuu kuudessa eri kilpailusarjassa yhteensä noin 200 partiolaista, joista nuorimmat ovat 12-vuotiaita.

- Kilpailun ratojen pituudet vaihtelevat ikäsarjan mukaan. Nuorimpien reitti on kahdeksan kilometriä, kun vanhimmat sarjat kiertävän päivän kisan aikana noin 17 kilometrin reitin, kertoo kilpailunjohtaja Jarkko Mäkinen partiolippukunta Tampereen Kotkista.

Kilpailuhetken lumitilanteesta riippuen matka taitetaan joko hiihtäen tai kävellen. Kilpailureitin varrella partiolaiset kisaavat haastavilla rasteilla mm. kätevyystehtävissä, erätaidoissa ja ensiavussa. Kilpailun tehtävät pyritään pitämään viime hetkeen saakka yllätyksenä, joten etukäteen ei tietoa juurikaan ole saatavilla. Tehtävä- ja pisteluettelosta löytyvät mystiset tehtävien nimikkeet eivät yleensä paljon kerro edes kokeneille kilpailijoille. Tällä kertaa kuitenkin nimistä voi ehkä jotakin päätelläkin, sillä tehtävissä näkyy tamperelaisuus ja Hervanta. Mukana on muun muassa teekkarit, liäkeissä, polamk, tornin herkku ja ranta-kesoil.

- Tällä kertaa tehtävät painottuvat nykyaikaan ja yhteiskuntaan. Kätevyystehtävissä kilpailijat tulevat käsittelemään erilaisia materiaaleja sekä työstävät asioita hyvinkin erilaisilla menetelmillä, paljastaa Mäkinen.

Kilpailijoita myös näkyy myös Hervannassa

Kisareitillä kuljetaan osittain valmiilla laduilla. Rastit ovat kuitenkin ladun sivussa, niin että ne eivät haittaa muita hiihtäjiä. Kisasta on varoitusopasteet hiihtoladun ja moottorikelkkareitin varrella. Yleisö voi nähdä kilpailijoita laajemminkin Hervannassa, sillä reitti kulkee välillä myös taajama-alueella.

Talvimestaruuskisoilla on Hämeen Partiopiirissä vuosikymmenten perinteet. Tämänvuotista kisaa on tehty vapaaehtoisten partiolaisten voimin viime keväästä asti.

- Mukana on niin kokeneita kisan tekijöitä kuin ensikertalaisiakin, joten jokainen on päässyt oppimaan paljon uutta, Mäkinen kertoo.

 

MEDIAKUTSU

Median edustajat ovat tervetulleita tutustumaan kilpailuun kisakeskukselle Etelä-Hervannan koululle. Toimittajien on mahdollista seurata lähtötehtävää ja tutustua opastetusti lähimpiin rasteihin.

Median yhteydenotot:  kilpailunjohtaja Jarkko Mäkinen, p. 040 529 6610, ispa_hp@hotmail.com. Rastit ovat metsässä, joten rastiin tutustumiseen kannattaa varautua säänmukaisilla ulkovarusteilla.

Kisapäivän aikataulu:

klo 9.00        Avajaiset ja lähtötehtävä Etelä-Hervannan koulu, Mekaniikanpolku 9, 33720 Tampere
klo 15–21     kisavartiot saapuvat maaliin

Liitetiedostot

Partio on täynnä ystävyyttä, naurua ja unohtumattomia elämyksiä. Partio on kaikille avoin harrastus, joka vaalii vastuuntuntoisuutta, ympäristön ja toisten ihmisten huomioimista sekä johtajuustaitoja.

Hämeen Partiopiiri ry ulottuu Sastamalasta Heinolaan ja Multialta Myrskylään. Partiopiirin keskeisin tehtävä on tukea partiolippukuntien toimintaa. Hämeen Partiopiirin alueella toimii yli 120 partiolippukuntaa sekä lähes 10.000 partiolaista.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs