Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Vakuutus » Consultorin 2015 - kasvuloikkaa ja uusia avauksia kuntasektorilla

Consultor Finland Oy

Consultorin 2015 - kasvuloikkaa ja uusia avauksia kuntasektorilla

Tiedote.
Julkaistu: 09.05.2016 klo 07:30
Julkaisija: Consultor Finland Oy

Tietotekniikan palveluyritys Consultor Finland Oy:n yhdestoista tilikausi sujui kasvun merkeissä. Yrityksen 31.12.2015 päättyneen tilikauden liikevaihto oli ennätyksellinen 9,7 M€ (vuonna 2014: 7,3 M€) ja liikevoitto 2,2 M€ (1,4 M€).

Vuoden 2015 merkittävä ilonaihe oli menestys KL-Kuntahankintojen puitekilpailutuksessa. Yhtiö saavutti puitesopimukset määrittely-, ohjelmointi- ja Microsoft-teknologioiden osa-alueilla. ”Uudet puitesopimukset avaavat meille pääsyn kuntien ja kuntaorganisaatioiden hankintoihin. Kauppa lähtikin reippaasti käyntiin Vantaan kaupungin kanssa. Puitesopimus solmittiin lisäksi muun muassa Turun kaupungin arkkitehtuuripalveluista”, toteaa Consultorin toimitusjohtaja Markus Andersson.

Päättyneen vuoden jobinposteihin kuului Hanselin keväällä 2015 kilpailuttamien puitesopimusten ulkopuolelle jääminen. Jatkossa tämä tuo lisähaasteita valtionhallinnon asiakkaille tehtävään konsultointityöhön. Asiakkaiden kanssa on kuitenkin ilahduttavasti kyetty jatkamaan pitkäaikaista yhteistyötä vaihtoehtoisten kilpailutusten kautta.

Vuoden 2015 julkaistiin ensimmäiset valtion yhteisen julkaisualustan YJA:n pohjalta käyttöönotetut ministeriötason verkkopalvelut. Consultor on ollut kumppaniverkostonsa kanssa mukana YJA:n kehityksessä vuodesta 2014 alkaen.  Myös Verohallinnolle Microsoft SharePoint- sekä Project Server -teknologioilla toteutettu hankehallintaratkaisu saatiin tuotantoon vuoden 2015 aikana. Lisäksi Consultor toteutti yhteistyössä KEHA-keskuksen (ELY-keskusten sekä TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskus) kanssa sähköisen asiointipalvelun sekä asianhallintaratkaisun ensi vaiheen eurooppalaisen perintötodistuksen hakemisessa. Yhteistyössä KEHA:n kanssa kehitettiin ja käyttöönotettiin palkkaturvaviranomaisten uusi perusjärjestelmä PATU.

Muihin vuoden 2015 keskeisiin tapahtumiin kuului yhtiön saavuttama Microsoft-kumppanuus Application Development -osa-alueella. Omistuksellisella puolella yhtiörakennetta uudistettiin perustamalla sijoitustoimintaan keskittyvä Consultor Ventures Oy, josta tuli samassa yhteydessä Consultor-konsernin emoyhtiö.

Vuodelta 2016 yhtiö ei odota kasvua Hansel-asiakkuuksien uudelleenjärjestelyistä johtuen.  Valtioasiakkaiden osalta rakennetaankin uutta pohjaa tulevaisuuden kasvulle. Markus Andersson summaa vuoden 2016 näkymät seuraavasti:  ”Uudelle kasvulle on siemen itämässä. Odotamme paljon valtioasiakkaiden kanssa alkaneelta yhteistyöltä asianhallintaratkaisujen kehittämisessä. Tavoittelemme lisäksi merkittävää määrää uusia asiakkuuksia kuntasektorilla.”

Lisätietoja:

Markus Andersson, toimitusjohtaja
Puh. 040 754 4601
etunimi.sukunimi@consultor.fi

Consultor Finland Oy on vuonna 2004 perustettu suomalainen edelläkävijä verkostomaisen IT-projektinhallinnan ja teknisen konsultoinnin toimialueilla. Liikevaihtomme vuonna 2015 oli noin 9,7 M€ ja tuloksemme voitollinen. Asiakkainamme on julkisen ja yksityisen sektorin organisaatioita, joiden hankkeisiin osallistumme eri rooleissa. Consultorin tehtävä on varmistaa asiakkaille tärkeiden IT-projektien onnistuminen ja siten rakentaa reippaampaa, tehokkaampaa ja toimivampaa Suomea – asiakkaiden menestyksen siivittämänä.

www.consultor.fi

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs