Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Uskonto » Väitös: Yksilöllisistä uskonnollisista valinnoista tullut kulttuurisesti hyväksyttävämpiä

Oulun yliopisto

Väitös: Yksilöllisistä uskonnollisista valinnoista tullut kulttuurisesti hyväksyttävämpiä

Tiedote.
Julkaistu: 25.08.2016 klo 13:05
Julkaisija: Oulun yliopisto

Tutkimuksessa tarkasteltiin poikkikristillistä uskonnollista identifioitumista. Poikkikristillisyys tarkoittaa sellaista uskonnollista toimintaa ja yhteisöllisyyttä, jossa uskova osallistuu monien uskonyhteisöjen toimintaan tai jumalanpalveluksiin, käsittää kristittyjen yhteisön yhtä kirkkoa tai uskonyhteisöä laajemmaksi kokonaisuudeksi tai perustelee uskonnon piiriin kuuluvia asioita lausumilla, joita ei ole perinteisesti pidetty uskoon kuuluvina.

Tutkimus tarkasteli ensisijassa poikkikristillisesti käyttäytyviä ja ajattelevia yksilöitä ja ryhmiä Suomessa, mutta kristillisyyden ylikansallisen luonteen vuoksi Suomea koskevia havaintoja kontekstualisoitiin vastaavanlaisiin kristillisyyden muutoksiin Saksassa ja Yhdysvalloissa. Vähäisemmässä määrin tarkastelua laajennettiin myös muiden maiden ja maanosien kristillisyyteen.

Tutkimuksessa havaittiin, että Suomessa, Saksassa ja Yhdysvalloissa poikkikristillisen käyttäytymisen ja ajattelun yleistymiseen vaikuttavat samankaltaiset syyt. Yksilötasolla syitä ovat henkilökohtaiset kriisit, uskonnollisten käsitysten muuttuminen sekä institutionaalisen ja sosiaalisen kontrollin vastustaminen. Lisäksi tunnustuskuntarajat ylittävä seurakuntakäsitys on yleistynyt kristittyjen keskuudessa ekumeenisen keskustelun, yhteiskristillisen toiminnan ja evankelikaalisen herätyskristillisyyden lisääntymisen myötä. Yksilöllisistä uskonnollisista valinnoista on tullut kulttuurisesti hyväksyttävämpiä yhteiskuntien moniarvoistumisen, sitoutumattomuuden kulttuurin ja nykyajalle tyypillisen yksilönkorostamisen ansiosta. Tutkimuksessa poikkikristilliset jaettiin kiertäjiin, etsijöihin ja autonomisiin sen perusteella, oliko uskonnollinen yksilöllistyminen olosuhteisiin vastaamista vai omaehtoista valintaa.

Suomessa poikkikristillisyys on enemmän yksilötoimintaa, vaikka viime vuosina luterilaisen kirkon sisällä on syntynyt kirkon tapoja ja uskonnollisia käsityksiä vastustavia liikkeitä. Myöhemmin esimerkiksi Luther-säätiö tai Nokia Missio ovat irtautuneet kirkosta. Saksassa ja Yhdysvalloissa poikkikristilliset ovat järjestäytyneet useammin kirkkojen perinnäistapoja ja oppeja vastustaviksi sosiaalisiksi liikkeiksi. Suomessa ja Saksassa on yleistynyt myös kotikokoustoiminta. Kotikokoukset ovat vertaisryhmätoimintaa, eli mikään tunnustuskunta ei toimi järjestäjänä vaan eri tunnustuskuntiin kuuluvat kristityt järjestävät kokoontumiset itse.

Toisin kuin aiempi uskonnollista identifioitumista koskeva tutkimus on esittänyt, uskonnollinen identifioituminen ei tämän tutkimuksen valossa näytä vaativan pitkäaikaista sitoutumista uskonyhteisöön eikä sen tapoja ja uskonkäsityksiä koskevien narratiivien syvällistä sisäistämistä. Uskonnollisten yhteisöjen lisäksi tutkittavat samastuivat samanaikaisesti myös maallisiin yhteisöihin. Tutkimukseen osallisten uskonnollinen identifioituminen rakentui monien maallisten ja uskonnollisten yhteisöjen tarjoamien narratiivien varaan yksilöllisen tulkinnan avulla. Yhteisöllisen sitoutumisen sijaan usko tarkoitti poikkikristillisille elinikäistä uskossa kasvamista.

- - -

Filosofian maisteri Johanna Lindh väittelee Oulun yliopistossa 2.9.2016. Kulttuuriantropologian alaan kuuluvan väitöskirjan otsikko on Poikkikristillinen identifioituminen vapauden ja yhteisyyden vuorovaikutuksena (Inter-Christian identification as an interaction of freedom and community). Vastaväittäjänä toimii tohtori Laura Hirvi (Finland-Institut, Berliini, Saksa) ja kustoksena professori Hannu I. Heikkinen Oulun yliopistosta. Väitöstilaisuus alkaa Linnanmaalla Keckmaninsalissa (HU106) kello 12.

- - -

Oppiarvo ja nimi:                                                                                 
Filosofian maisteri Johanna Lindh

Syntymäaika ja -paikka:
1966 Lauritsala

Yo-tutkintovuosi ja koulu:
1997 Lauritsalan lukio, aikuislinja

Tiedekunta ja laitos:
Humanistinen tiedekunta, kulttuuriantropologia
040 184 2176

Väittelijän yhteystiedot:
040 558 2205

Väitöskirjan www-osoite: http://jultika.oulu.fi/Record/isbn978-952-62-1290-6

* * * * * * * * * *

Oulun yliopisto
Viestintä, markkinointi ja yhteiskuntasuhteet
PL 8000
90014 Oulun yliopisto
viestinta@oulu.fi
0294 484 092

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs