Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Uskonto » Taidetta lainaksi Tapiolan kirkkoon

Espoon seurakunnat

Taidetta lainaksi Tapiolan kirkkoon

Tiedote.
Julkaistu: 16.12.2013 klo 09:41
Julkaisija: Espoon seurakunnat

Tapiolan seurakunta 16.12.2013

Tiedote vapaa julkaistavaksi

Tapiolan seurakunta on päättänyt sijoittaa omistajiensa lainaksi tarjoamat kolme Kaisa Soinin freskoa Tapiolan kirkkoon kirkon remonttiin asti. Teokset julkistetaan seurakunnalle neljännen adventtisunnuntaina messussa 22.12. klo 10 Tapiolan kirkossa.  Messun jälkeen klo 11.15. taiteilija Kaisa Soini kertoo teoksistaan.

Soinin Freskot ovat olleet esillä taidenäyttelyssä Porissa kesällä 2013. Kaisa Soini on suorittanut Master of Architecture -tutkinnon Cranbrookissa vuonna 1994 ja valmistunut arkkitehdiksi Tampereen teknillisestä korkeakoulusta. Soini kuuluu Suomen Taiteilijaseuraan ja on toiminut päätoimisena kuvataiteilijana vuodesta 1995.

Freskojen lähtökohtana ovat olleet Tapiolan kirkon arkkitehdin Aarno Ruusuvuoren suunnittelutyön yksityiskohdat. Soini on tutustunut teoksia varten Tapiolan kirkon rakennuspiirustuksiin Rakennustaiteen museon arkistossa. Freskot muistuttavat vanhojen kirkkojen pitkästä traditiosta, seinämaalauksista.

Soinilla on kouluvuosiltaan henkilökohtainen kokemus Tapiolan kirkosta. ”Tapiolan kirkko on minulle alkukirkko. Minusta siellä kirkkosalissa asuu sen laatuinen läsnäolo, jolla ei ole nimeä mutta ‘joka on se joka on’. ” Soini toteaa.

Lisätietoja:

http://www.kaisasoini.fi/

Tapiolan seurakunnan tiedottaja Sonja Grönqvist, p. 050 563 2464, sonja.gronqvist@evl.fi

Tapiolan seurakunnan kirkkoherra Päivi Linnoinen, p. 050 379 9038, paivi.linnoinen@evl.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs