Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Uskonto » Savola jatkaa puheenjohtajana

Reserviläisliitto tiedottaa

Savola jatkaa puheenjohtajana

Tiedote.
Julkaistu: 15.11.2014 klo 14:45
Julkaisija: Reserviläisliitto tiedottaa

Kansanedustaja Mikko Savola on valittu toistamiseen Reserviläisliiton puheenjohtajaksi. Liiton syyskokous päätti asian yksimielisesti eikä vastaehdokkaita ollut. Puheenjohtaja Savolaa on mahdollisuus haastella puhelimitse, puh. 040 575 8498.

Joensuussa kokoontunut liiton sääntömääräinen syyskokous täydensi myös liittohallitusta. Uusina jäseninä hallitukseen nousivat Jari Hirvimäki Janakkalasta, Heikki Tarkkanen Laihialta, Kalevi Valtanen Sotkamosta, Olli Leisti Kotkasta ja Tomi Nikkanen Harjavallasta. Reserviläisliiton hallitukseen kuuluu ensi vuonna puheenjohtajan lisäksi 27 jäsentä, jotka edustavat liiton maakunnallisia reserviläispiirejä.

Reserviläisliitto täyttää 60 vuotta

Lisäksi syyskokous hyväksyi liitolle toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2015, joissa liiton 60-vuotisjuhlallisuudet ja -tapahtumat ovat merkittävässä roolissa. Virallisia 60-vuotisjuhlallisuuksia vietetään 11.-12.4. M/S Baltic Queenilla. Noin 2.000 henkeä kokoava tapahtuma tulee olemaan liiton historian suurin.

Kansallisena veteraanipäivänä Reserviläisliitto järjestää yhteisen seppeleenlaskun Sotainvalidien Veljesliiton, Suomen Sotaveteraaniliiton ja Rintamaveteraaniliiton kanssa. Tavoitteena on laskea seppeleet mahdollisimman monelle Suomen yli 600 sankarihaudasta 27.4.2015, jolloin tulee kuluneeksi 70 vuotta Lapin sodan päätymisestä.

Edunvalvontansa kärkeen liitto asetti ensi kevään eduskuntavaalit, joiden yhteydessä Reserviläisliitto kampanjoi puolustusbudjetin korotuksen puolesta. Liiton teettämän tutkimuksen mukaan enemmistö suomalaisista ymmärtää korotustarpeen. Esitetty parin sadan miljoonan euron korotus on tarpeen mm. puolustusvoimien lähivuosina vanhenevan kaluston uusimiseksi.

Tapahtuma jatkuu sunnuntaina

Reserviläisliiton kaksipäiväinen syyskokoustapahtuma jatkuu sunnuntaina klo 10.00 jumalanpalveluksella Joensuun kirkossa. Kokousväki marssii sen jälkeen lippulinnan johdolla Itä-Suomen Yliopiston Carelia-salille, jossa järjestetään valtakunnallinen maanpuolustusjuhla. Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö toimii tilaisuudessa juhlapuhujana.

Kahvitarjoilu alkaa juhlapaikalla klo 12.00. Asuna maanpuolustusjuhlassa on tumma puku tai paraatipuku ja isot kunniamerkit, joiden lisäksi tilaisuudessa voi kantaa AuK-kurssiristiä. Tilaisuus on avoin kaikille.

Joensuun Reserviläiset ja Pohjois-Karjalan Reserviläispiiri ry viettävät syystapahtuman yhteydessä 60-vuotisjuhliaan.

Lisätietoja Joensuun syyskokoustapahtumasta löytyy osoitteesta www.reservilaisliitto.fi. Lisätietoja antaa myös Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Olli Nyberg, puh. 0400 640 755 tai s-posti olli.nyberg@reservilaisliitto.fi.

Suomen suurin maanpuolustusjärjestö

Reserviläisliitto on Suomen suurin maanpuolustusjärjestö, johon kuuluu 346 paikallista yhdistystä ja noin 36.500 henkilöjäsentä. Aliupseereita jäsenistä on 60, miehistöä 27 ja upseereita neljä prosenttia. Armeijaa käymättömien osuus on vajaat 10 prosenttia.

Liiton tehtävänä on ylläpitää reserviläisten kenttäkelpoisuutta sekä suomalaisten maanpuolustustahtoa. Päätoimintamuotoja ovat ammunta, urheilu ja liikunta, maanpuolustustahdon hyväksi tehtävä työ, veteraanituki ja koulutus. Reserviläisliitto on jäsenenä Maanpuolustuskoulutusyhdistyksessä (MPK), jonka vapaaehtoiskouluttajista noin puolet on Reserviläisliiton jäseniä.

Reserviläisliiton puheenjohtajana toimii kansanedustaja Mikko Savola Ähtäristä. Lisätietoja osoitteesta www.reservilaisliitto.fi.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs