Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Uskonto » Perinteiset vihkikirkot pitävät pintansa

Kirkon tiedotuskeskus

Perinteiset vihkikirkot pitävät pintansa

Tiedote.
Julkaistu: 09.06.2015 klo 09:50
Julkaisija: Kirkon tiedotuskeskus

Kulttuurihistoriallisesti arvokkaat kirkot eivät ole menettäneet suosiotaan kesähäiden vihkipaikkana. Monella suurella paikkakunnalla häitä vietetään mieluiten kaupunkien vanhoissa kirkkorakennuksissa. Esimerkiksi Helsingissä suosituimpiin kirkkoihin kuuluvat pääkaupungin symbolinakin tuttu Tuomiokirkko ja niin ikään ydinkeskustassa sijaitseva Vanha kirkko, joissa kummassakin vihitään kesä-elokuun aikana lähes 70 paria. Toisaalta häitä juhlitaan ahkerasti myös kaupunkien ulkopuolella sijaitsevissa perinnekirkoissa. Idyllisissä maalaismaisemissa sijaitsevassa Pyhän Laurin kirkossa Vantaalla toisilleen lupautuu 86 paria kesäkaudella. Oulussa rauhallisten peltomaisemien keskellä Oulujoen kirkossa juhlitaan jopa hiukan useampia häitä kuin kaupungin Tuomiokirkossa, jossa toisensa saa 47 paria.

 

Kesähäitä eniten elokuussa, Helsingissä arkipäivätkin yllättävässä suosiossa

Selvästi suosituin ajankohta kesähäille on elokuun viikonloput, eikä monissa seurakunnissa loppukesän lauantaipäiville enää löydy vapaita vihkiaikoja. Alueellisia erojakin on nähtävissä. Esimerkiksi Jyväskylän suosituimmissa vihkikirkoissa, Kaupunginkirkossa ja Taulumäen kirkossa, on täyttä heinäkuun puolivälistä elokuun loppuun saakka. Lauantaina 1.8. kaupungin hääkellot soivat kuitenkin ajanjakson muita lauantaita selvästi harvemmin. Syynä vihkivarausten katoon lienee elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Jyväskylässä järjestettävä Neste Oil Rally -tapahtuma.

Helsingissä on puolestaan törmätty kesähäiden kannalta harvinaiseen ilmiöön. ”Tänä kesänä Tuomiokirkossa on yllättävän paljon arkivihkimisiä”, kertoo tilavaraussihteeri Miia Tilli Helsingin tuomiokirkkoseurakunnasta. Koko kesän aikana Carl Ludvig Engelin suunnittelemassa kirkossa ”Tahdon” sanoo yhteensä 68 paria, joista noin viidesosa lupautuu toisilleen arkipäivänä. Sen sijaan Espoon Tuomiokirkon 44 häistä vain yhdet eivät sijoitu lauantaipäivälle.

Vaikka useissa seurakunnissa kesän vihkiajat ovat jo kortilla, pääsee naimisiin halutessaan vielä ennen syyskuuta. Tikkurilan seurakunnan tiedottaja Soili Pohjalainen vinkkaa, että jopa Suomen kenties suosituimmasta vihkikirkosta, Pyhän Laurin keskiaikaisesta kivikirkosta, löytyy yhä vapaitakin vihkiaikoja kesälle. Oulussa naimisiin aikovat voivat lupautua toisilleen 8. elokuuta tuomiokirkossa järjestettävässä vihkihetkessä, jossa esteettömyystodistuksen jo aiemmin hankkineet parit vihitään saapumisjärjestyksessä.

 

Lisätiedot:

Tilavaraussihteeri Miia Tilli / Helsingin tuomiokirkkoseurakunta, p. 09 2340 6111
Kirkkoherra Janne Silvast / Vantaan Tikkurilan seurakunta, p. 050 369 3526
Päivystävä pappi / Oulun tuomiokirkkoseurakunta, p. 044 788 4072

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on noin neljä miljoonaa jäsentä. Suomen suurin uskonnollinen yhteisö on mukana ihmisten elämän arjessa ja juhlassa ja pitää esillä kristillisiä arvoja yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Kirkon tiedotuskeskus välittää ajantasaista tietoa kirkosta medialle ja suurelle yleisölle. Kirkon verkkosivusto osoitteessa evl.fi

Kirkon viestintä

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs