Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Uskonto » Lähetysseuran paastokeräys: Kirkko kasvaa Pohjois-Thaimaan vuoristokansojen keskuudessa

Suomen Lähetysseura

Lähetysseuran paastokeräys: Kirkko kasvaa Pohjois-Thaimaan vuoristokansojen keskuudessa

Artikkeli.
Julkaistu: 08.02.2016 klo 09:00
Julkaisija: Suomen Lähetysseura

Lähetysseuran paastokeräys

Kirkko kasvaa Pohjois-Thaimaan vuoristokansojen keskuudessa

Ensimmäinen luterilainen seurakunta Naanin maakuntaan Pohjois-Thaimaahan syntyi kahdeksan vuotta sitten. Nyt seurakuntia on neljä ja lisäksi viisi saarnapaikkaa. Työ lua-kansan parissa on vielä pioneerivaiheessa. Alueen ainoa pastori on Amnuay Yodwong. Apunaan hänellä on joukko evankelistoja sekä vuodesta 2014 lähtien myös Suomen Lähetysseuran työntekijät Riikka-Maria Kolkka ja Tomas Kolkka.

Lua-vähemmistökansa elää pienissä vuoristokylissä Thaimaan ja Laosin välisen rajan molemmin puolin. Kylät ovat eristyksissä ja huonojen kulkuyhteyksien päässä. Niissä eivät kännykät toimi, eikä sähköposti kulje. Pääelinkeino on riisinviljely, mutta siitä saatava toimeentulo on niukka. Monet nuoret lähtevät työn perässä kaupunkeihin.

Seurakuntaelämän kieli on pääasiassa thai, joka ei ole seurakuntalaisten äidinkieli. Luan kielellä ei ole vielä kirjakieltä eikä kirjallisuutta. Kolkkien tehtävänä onkin vahvistaa seurakuntien omakielistä työtä ja tuottaa kristillistä materiaalia luan kielelle. He ovat aiemmin olleet kieli- ja raamatunkäännöstyössä Papua-Uudessa-Guineassa. Lisäksi Kolkat toimittavat viikoittain jumalanpalveluksia sekä tekevät raamatunopetus- ja musiikkityötä.

Rukous on ilmainen lääke

Luat ovat perinteisesti olleet animisteja. Animistit uskovat, että erilaisissa luontokappaleissa, kuten kivissä, puissa tai luolissa asuu henkiä, joita pitää kunnioittaa ja varoa. Samoin he uskovat, että esi-isien henget elävät edelleen maan päällä ihmisten joukossa.  Jotta henget eivät suuttuisi ja aiheuttaisi ihmisille surua, sairauksia tai muita vaikeuksia, on niitä lepyteltävä uhrilahjoilla. Avuksi tarvitaan henkitohtori, jollainen löytyy edelleen joka kylästä.

– Kristinuskon myötä lua-kylien asukkaat ovat nähneet monia ihmeitä. Ihmiset ovat parantuneet pahojen henkien vallasta ja sairauksista. Jeesuksen nimessä rukoileminen onkin osoittautunut monesti vahvemmaksi lääkkeeksi kuin henkitohtorille meneminen, Riikka-Maria kertoo.

– Eikä rukoileminen maksa mitään, toisin kuin käynti henkitohtorilla.

Ahkera rukous onkin lua-kristityille hyvin tärkeää ja luonnollista. Usein ihmiset tulevat jumalanpalveluksen jälkeen pyytämään esirukousta. Esirukous on myös tärkeä osa kirkon diakoniatyötä,esimerkiksi kotikäyntien tai sairaalavierailujen yhteydessä. Useimmiten aiheet liittyvät terveyteen, perheen toimeentuloon tai alkoholin aiheuttamiin ongelmiin.

– Konkreettiset rukousvastaukset ovat diakoniatyön lisäksi paras tapa rohkaista kristittyjä omassa uskossaan sekä innostaa uusia ihmisiä mukaan seurakunnan toimintaan, Riikka-Maria sanoo.

Lua-kristittyjen määrä on tällä hetkellä noin 1 200 ja vuosittain kastetaan satakunta uutta ihmistä. Jumalanpalvelukset pidetään yksinkertaisten katosten alla maallikkoevankelistojen johdolla. Oikea kirkkorakennus on toistaiseksi vain Baandenin kylässä, jossa pastori Amnuay Yodwong asuu. Oma kyläkirkko onkin monen lua-kristityn toive.

Osallistu Paastokeräykseen

Osallistu Paastokeräykseen ja tue Thaimaan luterilaisen kirkon ja Lähetysseuran työtä lua- ja muiden Pohjois-Thaimaan vuoristoseutujen vähemmistökansojen keskuudessa. Lahjasi auttaa luomaan kirjakieltä, tuo ihmisiä seurakunnan yhteyteen ja kohdistuu erityisesti heikoimmassa asemassa oleviin.

Paastokeräykseen voit osallistua maksamalla pankkitilille IBAN FI38 8000 1400 1611 30, DABAFIHH, viestiksi PAASTO2016 tai netissä www.suomenlahetysseura.fi/paastokerays

Kuvatekstit:

Pääsiäisjumalanpalvelus Napongin kylässä. Tomas Kolkka on saanut Thaimaan luterilaiselta kirkolta myös oikeuden jakaa ehtoollista. Jumalanpalveluksen jälkeen ihmiset lähtevät pelloilleen, sillä sunnuntai on työpäivä muiden joukossa. Kuva Riikka-Maria Kolkka

Napongin naistenpiiri vastaa seurakunnan diakoniatyöstä. Köyhissä kylissä tarvitaan myös aineellista apua ja lääkkeitä. Oikealla Riikka-Maria Kolkka. Kuva Tomas Kolkka

Kerran kaksi vuodessa lähimmästä sairaalasta tulee neuvolatiimi tarkistamaan kylän lapset ja antamaan rokotuksia. Kirkko toimii kokoontumispaikkana. Kuva Riikka-Maria Kolkka

”Teemme kotikäyntejä, autamme sairaita, keskustelemme ihmisten kanssa. Rakkaudesta nousevat teot avaavat monia ovia.” Alueen ainoana pastorina Amnuay Yodwong vastaa kaikista lua-alueen häistä ja hautajaisista. Kuva Tomas Kolkka

Liitetiedostot

Suomen Lähetysseura on vuonna 1859 perustettu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetysjärjestö, joka toimii 30 maassa yhteistyössä paikallisten kirkkojen ja järjestöjen kanssa. Lähetysseura on myös ulkoasiainministeriön kumppanuusjärjestö ja yksi Suomen suurimpia kehitysyhteistyöjärjestöjä. www.suomenlahetysseura.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs