Kirkkoseikkailu johdattaa historiaan – 1500-luku tutuksi viisivuotiaille Vanajan kirkossa

Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan varhaiskasvatuksen järjestämässä Kirkkoseikkailussa matkataan aina 1500-luvulle asti. Innokkaita seikkailijoita saapuu Vanajan kirkkoon kahden viikon ajan. Ilmoittautuneita lapsia on noin 300 ja osallistujia on 18 eri päiväkodista.

Elämyksellinen seikkailu miekoin ja viitoin

Varhaiskasvatuksen johtaja Kaisa Nurmi odottaa lastenohjaaja Katri Kivistön kanssa keskiaikaisen Vanajan kirkon pysäköintipaikalla seuraavaa viisivuotiaiden päiväkotilasten ryhmää.

Linja-auton kaartaessa pihaan heillä on päällään keskiaikaiset viitat ja pian kirkon pihalle astelee kolmisenkymmentä lasta hoitajineen.   

Nurmi kokoaa lapset yhteen ja kertoo Suomen historiasta 1500-luvulta.

– Ihmettelemme näyttääkö kaupunki nykyään samanlaiselta kuin silloin? Näkyykö autoja? Ovatko kadut saman näköisiä kuin nykyään, entä vaatteet? Nurmi kertoo seikkailun alusta. –Huomasimme kuvista lasten kanssa, että vaatteet olivat silloin erilaisia ja mekin puemme viitat kaikille.

Lapset pääsevät tutkimaan myös toista arkkua. Arkusta löytyy vielä jotakin tärkeää matkalle:

–Miekkoja! huudahtavat lapset Pilke tiedepäiväkoti Planeetasta ja tarttuvat leikkimiekkoihin.

Katri Kivistö jatkaa kertomusta lapsille ja muistuttaa, että miekkaa pitää muistaa käsitellä oikein.
– Miekka oli kallisarvoinen aarre, ja siitä piti pitää hyvää huolta. Turhaan ei huidota ja kiveen ei saa osua, jotta se ei tylsy. Ritareillakin oli aikanaan tarkat säännöt, kuinka miekkaa sai käyttää: Sillä sai puolustaa oikeutta, heikommassa asemassa olevia ja kauniita neitoja. Mitäköhän varten meillä täällä Suomessa on miekat, mihin niitä tarvitaan? Täällä oli paljon metsää, paljon eläimiä ja osa niistä, kuten sudet, vähän vaarallisia. Ja rosvojakin voi olla!

Päiväkodin työntekijä Vilja Lumme on haltioissaan seikkailusta.
–On todella hienoa, että tällaisia kokemuksia järjestetään lapsille. Lähdemme aina mukaan, kun jotakin tämän kaltaista järjestetään Hämeenlinnassa.

Metsän kautta Mikael Agricolan luo

Päiväkoti Pilkkeen lapset kulkevat läpi metsän, jossa eläimet tervehtivät heitä. Lapset lähtevät varovasti ja tarkkaillen kulkemaan. Pian joku näkee mäyrän. Näyttääkö se vaaralliselta? Ei, eli annetaan sen jatkaa rauhassa omaa elämäänsä. Katsokaa, kettu! Rauhallinen, voidaan ohittaa. ”Se on kyllä pehmolelu”, luulee joku tietävänsä.

Pihalla Vanajan kirkon ulkosaarnastuolista kuuluu: että ”Matti Möttönen tästä kaupungista myypi ruisjauhoja rahalla tai velaksi” sekä ”Lapsille ei pidä annettaman puretuksia leivästä”. Lapset pohtivat, miksi kirkossa kerrotaan ruoan myynnistä tai annetaan lastenhoito-ohjeita. Oliko kauan sitten nettiä? ”Ei ollu, eikä ees kännyköitä!”, tietää joku. Uutisia ja kuulumisia omasta ja naapurikylästä tultiin kuulemaan kirkkoon! Siellä myös tavattiin ystäviä ja kuultiin Raamatun sanaa.  Lapset ihmettelevät, voiko kirkkoa työntää, ja missä asti Vanajan ranta on ollut Miltä tämä kirkko näyttää? Mistä se on tehty? ”Se on vanha ja tehty kivestä. Toi katto on puuta.”

– Aivan oikein, katto on paanukatto, puusta tehty ja tervattu, Nurmi toteaa.

Seikkailun varrella tavataan myös Mikael Agricola, joka kutsuu lapset tutustumaan kellotapulin alakertaan. Hän kertoo oman tarinansa matkastaan suomen kielen isäksi.

Kirkossa ihmetellään asehuonetta, tutkitaan ja tunnustellaan aikanaan kirkon lattiana olleita hautakiviä, joista löytyy fossiilejakin.

Lapset kiertävät kirkossa ja tutustuvat myös alttariin.

–Kokeillaan vielä istua kirkon penkissä. Onko siinä hyvä istua, voisiko siihen nukahtaa? Joskus kauan sitten, jos joku nukahti kirkon penkkiin, tuli unilukkari ja herätti nukkuvat. Mutta meillä ei ole aikaa enempää nukkua, vaan jatketaan matkaa. Muistetaan ottaa miekat asehuoneesta!