Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Uskonto » Kirkkohallitus kannustaa seurakuntia keräämään kolehdin pakolaisten hyväksi

Kirkon tiedotuskeskus

Kirkkohallitus kannustaa seurakuntia keräämään kolehdin pakolaisten hyväksi

Tiedote.
Julkaistu: 04.09.2015 klo 14:27
Julkaisija: Kirkon tiedotuskeskus

Kirkkohallitus suosittelee, että evankelis-luterilaiset seurakunnat kohdentavat tulevan sunnuntain 6.9.2015 jumalanpalveluksissa kerättävän kolehdin pakolaisten auttamiseksi.
 
Kolehti kannustetaan keräämään juuri alkaneeseen Kirkon Ulkomaanavun Balkanin projektiin, joka tarjoaa hätäapua Euroopan pakolaiskriisiin Unkarin, Serbian ja Kreikan alueella.
 
Moni kirkkovuoden aikana jumalanpalveluksissa kerättävien kolehtien kohteista lyödään lukkoon jo hyvissä ajoin ennalta. Painavasta syystä kolehdin keräämisen kohdetta voidaan kuitenkin muuttaa.
 
Uutiset kertovat päivittäin huolestuttavia tietoja ja koskettavia tarinoita Eurooppaan pyrkivistä pakolaisista. Kirkkohallitus lähetti tänään seurakunnille paitsi suosituksen kolehtikohteesta myös muita toimenpide-ehdotuksia siitä, miten seurakunnat voivat auttaa tässä akuutissa tilanteessa.
 
Mikäli aikataulu kolehtikohteen muuttamiseksi parin päivän varoitusajalla osoittautuu liian tiukaksi, kannustetaan kolehti keräämään vaihtoehtoisesti jonain toisena ajankohtana aivan lähiaikoina.
 
Hädässä olevien ihmisten auttaminen on seurakuntien perinteistä työtä, ja seurakunnat ovat viime aikoina tarttuneet ripeästi toimeen. Pakolaisia autetaan jo nyt lukuisin eri tavoin, muun muassa järjestämällä vaate- ja tavarakeräyksiä, antamalla pakolaisille asiointi- ja lastenhoitoapua ja tekemällä yhteistyötä vastaanottokeskusten kanssa.
 
Lisätietoja: Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo. Yhteydenotot Keskitaloon Anneli Vartiaisen kautta. Vartiainen, p. 050 326 9019, anneli.vartiainen@evl.fi

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on noin neljä miljoonaa jäsentä. Suomen suurin uskonnollinen yhteisö on mukana ihmisten elämän arjessa ja juhlassa ja pitää esillä kristillisiä arvoja yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Kirkon tiedotuskeskus välittää ajantasaista tietoa kirkosta medialle ja suurelle yleisölle. Kirkon verkkosivusto osoitteessa evl.fi

Kirkon viestintä

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs