Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Uskonto » Kirkko uudisti selkokieliset verkkosivunsa

Kirkon tiedotuskeskus

Kirkko uudisti selkokieliset verkkosivunsa

Tiedote.
Julkaistu: 05.06.2015 klo 13:05
Julkaisija: Kirkon tiedotuskeskus

Evankelis-luterilainen kirkko on avannut uudistetut selkokieliset verkkosivut. Sivujen osoite on selko.evl.fi.

Selkokielisillä sivuilla kristinuskon perusasiat on selitetty niin, että tekstiä on helppo lukea ja ymmärtää. Sivuilla on myös perustietoa kirkon toiminnasta, jumalanpalveluksesta ja kirkkovuodesta.

Selkokieliset verkkosivut on suunnattu ihmisille, joiden on vaikea lukea yleiskielistä tekstiä. Selkokielen käyttäjiä ovat esimerkiksi ihmiset, joiden on vamman tai sairauden vuoksi vaikea hahmottaa tekstiä, lapset ja vanhukset sekä ihmiset, joiden äidinkieli ei ole suomi.

”Sivuista voi olla hyötyä ihan kaikille. Niiden suunnittelussa on pyritty selkeyteen ja helppokäyttöisyyteen”, sanoo asiantuntija Riitta Kuusi, joka vastaa kirkon saavutettavuusasioista. ”On tärkeää, että jokainen voi saada tietoa Jumalasta itselleen sopivalla kielellä. Esimerkiksi maahanmuuttajat eivät välttämättä tunne kirkon toimintaa Suomessa tai kristinuskon peruskäsitteitä suomeksi.”

Selkosivuilta löytyvät esimerkiksi kirkollisten toimitusten, kuten avioliittoon vihkimisen ja kasteen uudet selkomukautukset. Jatkossa sivuille tulee myös selkomukautettuja Raamatun tekstejä sekä selkokielisiä rukouksia kirkkovuoden pyhäpäiviin.

Kirkon ruotsinkieliset selkosivut uudistetaan myöhemmin tänä kesänä.

Kirkon selkokieliset verkkosivut: selko.evl.fi

Lisätiedot: Riitta Kuusi, asiantuntija (saavutettavuus ja selkokieli), Kirkkohallitus, p. 050 300 6353, riitta.kuusi@evl.fi

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on noin neljä miljoonaa jäsentä. Suomen suurin uskonnollinen yhteisö on mukana ihmisten elämän arjessa ja juhlassa ja pitää esillä kristillisiä arvoja yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Kirkon tiedotuskeskus välittää ajantasaista tietoa kirkosta medialle ja suurelle yleisölle. Kirkon verkkosivusto osoitteessa evl.fi

Kirkon viestintä

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs