Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Uskonto » Joulukeräykset 2015: Rauhaa, turvaa, lukutaitoa ja lapsille lahjapaketteja

Kirkon tiedotuskeskus

Joulukeräykset 2015: Rauhaa, turvaa, lukutaitoa ja lapsille lahjapaketteja

Tiedote.
Julkaistu: 09.12.2015 klo 13:37
Julkaisija: Kirkon tiedotuskeskus

Joulu on antamisen ja hyväntekemisen aikaa. Tänäkin vuonna hyvän voi panna kiertämään monissa kristillisissä joulukeräyksissä.

 

Kehitysmaiden lapsille turvallinen tulevaisuus

Kirkon Ulkomaanavun Adventtikeräyksellä tuetaan tänä vuonna kehitysmaiden lapsia. Keräyksen tuotoilla tarjotaan lapsille ruokaa ja mahdollisuus elää lapsen huoletonta elämää. Keräykseen osallistutaan verkossa.

Kirkon Ulkomaanavun kautta voi hankkia myös hyvää tekevät joululahjat läheisilleen. Toisenlainen lahja on ekologinen ja eettinen lahja, joka ilahduttaa saajaansa ja auttaa kehitysmaissa. Tarjolla on esimerkiksi joulurauhaa, kanoja sekä ammatti kehitysmaassa elävälle. Lahjavalikoimaan pääsee tutustumaan Toisenlaisen lahjan verkkosivuilla, joilta löytyy myös ohjeet lahjan hankkimiseen.

 

Rauhaa rakentamassa

Suomen Lähetysseuran Kauneimmat joululaulut -kampanjan teemana on tänä vuonna rauhan rakentaminen konfliktialueilla. Lähetysseuran rauhantyöllä pyritään vahvistamaan erityisesti kirkkojen, kansalaisyhteiskunnan ja yksilöiden osaamista ja voimavaroja. Keräyksen tuotoilla hankitaan esimerkiksi siemeniä torjumaan ruokapulaa, oppikirjoja koululaisille, äitiyspakkauksia konfliktialueille sekä vuosilainoja naisyrittäjille.

Kauneimmat joululaulut -lahjoituksen voi tehdä suoraan verkossa. Puhelimitse lahjoittaminen onnistuu soittamalla numeroon 0600 11315 (15,23 € + pvm.) tai lähettämällä tekstiviestin numeroon 16155. Tekstiviestilahjoituksen summa on joko 5 euroa (viestiksi JOULU5) tai 10 euroa (viestiksi JOULU10).

 

Raamatunkäännöstyö hipoo ennätyksiä

Suomen Pipliaseura osallistuu kansainväliseen 100 Raamattua 1000 päivässä -kampanjaan. Pian kolme vuotta kestäneen kampanjan ideana on ollut saada 1000 päivän aikana valmiiksi yhteensä 100 raamatunkäännöstä. Osallistumalla kampanjan loppukiriin tuetaan kunnianhimoisen tavoitteen saavuttamista. Kun kaikki sata käännöstä valmistuvat, yli 500 miljoonaa ihmistä voi lukea Raamattua omalla äidinkielellään.

Keräykseen osallistutaan Suomen Pipliaseuran verkkosivujen kautta tai puhelimitse. 20 euron lahjoituksen voi tehdä soittamalla numeroon 0600 9 5126 (hinta 20,11+pvm). Tekstiviestilahjoitukset lähetetään numeroon 16499: 10 euron lahjoitukset viestillä PIPLIA 9268, 20 euron lahjoitukset viestillä PIPLIA20 9268.

 

Joulun sanomaa Lähi-itään ja Aasiaan

Medialähetys Sanansaattajat (Sansa) kohdentaa Jaa parasta joululahjaa -keräyksensä tuotot kristilliseen mediatyöhön Lähi-idässä ja Aasiassa. Lahjoituksilla tuotetaan esimerkiksi joulun sanomaa välittäviä radio-ohjelmia ja kristillisen mediatyön oppimateriaaleja. Sansan Hanna-työn erityiskohde on tänä jouluna turkinkielinen Naiset toivon lähteellä -radio-ohjelma. Kansainvälinen Hanna-työ välittää kristillistä toivoa vaikeissa oloissa elävien naisten arkeen.

Jaa parasta joululahjaa -keräykseen voi osallistua Sansan verkkosivujen kautta.

 

Apua pakolaisille ja vauvannuttuja Etiopiaan

Kansanlähetyksen (SEKL) Suuressa mukana -keräys tukee maahanmuuttaja- ja pakolaistyötä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Lisäksi lahjoituksin autetaan muun muassa Etiopiassa kouluttamalla pappeja ja lahjoittamalla vauvoille lämpimiä nuttuja.

Keräykseen voi tehdä lahjoituksen Suuressa mukana -kampanjan verkkosivuilla.

 

Lukutaitoa samburu-heimolle Keniassa

Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (Sley) ohjaa tämän vuoden joulukeräyksensä tuotot Keski-Keniassa elävän samburu-heimon parissa tehtävään lähetystyöhön. Keräyksen tavoitteena on saada uusia opettajia naisten raamattupiireihin ja eri-ikäisten lukutaitoryhmiin. Vain harva samburu-nainen osaa lukea ja kirjoittaa.

Keräykseen voi osallistua Sleyn verkkosivuilta löytyvän lahjoitustoiminnon avulla. Lahjoitusten tekeminen onnistuu myös tilisiirtona Sleyn tilinumeroon FI13 8000 1500 7791 95. Viitteeksi tulee tällöin 10078 89200 38081 02515.

 

Evankeliumia Etu-Aasiaan ja Kaukasiaan

Lähetysyhdistys Kylväjän joulukeräyksellä hankitaan varoja Etu-Aasiassa ja Kaukasiassa tehtävään lähetystyöhön. Kylväjä välittää evankeliumin ilosanomaa arjen luonnollisissa kohtaamisissa. Lahjoitukset tarjoavat paikallisille ihmisille mahdollisuuden tutustua evankeliumiin ja Raamattuun. Keräysvaroin järjestetään myös kastekouluja.

Keräyslahjoituksen voi tehdä Kylväjän lahjoitussivulla tai soittamalla keräyspuhelimeen 0600 03050 (25,37 € + pvm/mpm).

 

Tukea nukketeatterille ja Pietarin katulapsityölle

Kansan Raamattuseura kerää jouluna lahjoituksia tekemälleen katulapsityölle Pietarissa. Jo 20 vuoden ajan jatkunut työ tarjoaa kodittomille pietarilaislapsille ja -nuorille turvaa ja tukea kasvamiseen muun muassa päiväkeskuksessa ja turvakodissa.

Raamattuseuran joulukeräyksen toinen kohde on 10-vuotisjuhlaansa viettävä Nukketeatteri Sananjalka. Teatterin esitykset käsittelevät lapsille merkityksellisiä asioita ja viestivät Jumalan rakkautta.

Kansan Raamattuseuran lapsityötä tukevaan joulukeräykseen osallistutaan tekemällä lahjoitus keräystilin kautta: joko FI65 5236 0420 1235 93 (Osuuspankki) tai FI73 2103 3800 0055 77 (Nordea). Viitenumeroksi tulee 20000 32513. Lahjoittaa voi myös puhelimitse soittamalla keräysnumeroon: 0600 10 116 (10,26 e/puh. + pvm) tai 0600 10 161 (20,28 e/puh. + pvm).

 

Nettipata auttaa yksinäisiä vanhuksia

Pelastusarmeijan perinteiseen joulupatakeräykseen voi osallistua ympäri maan. Lähimmät keräyspisteet löytyvät patakeräyksen karttahausta.

Keräykseen voi osallistua myös verkossa. Tänä vuonna rahaa kerätään vähävaraisille lapsiperheille, yksinäisille vanhuksille ja syrjäytymisvaarassa oleville nuorille. Halutessaan joulukeräykseen voi kannustaa myös ystäviä ja tuttuja perustamalla oman nettipadan verkkolahjoituksia varten. Keräyksen perustaminen onnistuu viidessä minuutissa ja ohjeet siihen löytyvät Nettipadan verkkosivuilta.

 

Virtuaalipaketteja Romaniaan ja Moldovaan

Patmos Lähetyssäätiö osallistuu kansainväliseen Joulun Lapsi -kampanjaan, jolla kerätään joululahjoja maailman köyhille lapsille. Patmos toimittaa joulupaketteja Romaniaan ja Moldovaan. Joulun lapsi -keräyksen verkkosivulla on mahdollisuus koota niin sanottu virtuaalinen lahjapaketti. 40 euron arvoiseen pakettiin voi koota valmiista vaihtoehdoista valitsemansa ikäiselle tytölle tai pojalle lahjakokonaisuuden, joka maksetaan samalla sivulla. Patmos huolehtii paketin toimittamisesta perille.

Keräykseen voi osallistua myös tekemällä rahalahjoituksen joko puhelimitse tai tilisiirrolla. Lahjoituspuhelimen numero on 0600 16100 ja yhden puhelun hinta on 21,28e + pvm. Tilisiirron voi tehdä viitteellä 74010 seuraaville tileille: Danske Bank FI18 8000 1170 5020 59, Nordea FI17 1257 3000 5088 55, OKO FI02 5789 5420 0084 14, Aktia FI52 4055 1520 0735 23.

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on noin neljä miljoonaa jäsentä. Suomen suurin uskonnollinen yhteisö on mukana ihmisten elämän arjessa ja juhlassa ja pitää esillä kristillisiä arvoja yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Kirkon tiedotuskeskus välittää ajantasaista tietoa kirkosta medialle ja suurelle yleisölle. Kirkon verkkosivusto osoitteessa evl.fi

Kirkon viestintä

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs