Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Uskonto » Hyvän tekemisen tuntia vietetään lähimmäisen päivänä 30.8. klo 12-13

Kirkon tiedotuskeskus

Hyvän tekemisen tuntia vietetään lähimmäisen päivänä 30.8. klo 12-13

Tiedote.
Julkaistu: 24.08.2015 klo 11:14
Julkaisija: Kirkon tiedotuskeskus

Vuosittaista lähimmäisen päivää vietetään tänä vuonna sunnuntaina 30. elokuuta. Lähimmäisen päivä kannustaa ihmisiä tekemään toisilleen hyvää. Päivän perinteenä monessa seurakunnassa siunataan uusia vapaaehtoisia tehtäviinsä.

Lähimmäisen päivänä vietetään myös Hyvän tekemisen tuntia kello 12–13. Tempausta vietetään muutaman kerran vuodessa.

”Tempauksella muistutetaan, että hyvän tekeminen on hauskaa ja synnyttää iloa. Hyvän tekeminen on ilmaista, siihen tarvitaan antajalta vain aikaa ja aktiivisuutta. Tekojen ei tarvitse olla isoja, vaan pienetkin teot riittävät,” diakonian asiantuntija Titi Gävert kirkkohallituksesta toteaa.

Hyvän tekemisen tunnissa tärkeintä on halu tehdä hyvää, kertoa siitä ja haastaa muita mukaan, sillä hyvä synnyttää lisää hyvää. Hyvän tekemistä voi jakaa tempauksen Facebook-sivuilla tai Twitter-tilillä.

Lisätiedot:
Twitter: #hyväntekemisentunti
facebook.com/hyvantekemisentunti
Lähimmäisen päivä
Diakonian asiantuntija Titi Gävert, kirkkohallitus, p. 050 326 4789

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on noin neljä miljoonaa jäsentä. Suomen suurin uskonnollinen yhteisö on mukana ihmisten elämän arjessa ja juhlassa ja pitää esillä kristillisiä arvoja yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Kirkon tiedotuskeskus välittää ajantasaista tietoa kirkosta medialle ja suurelle yleisölle. Kirkon verkkosivusto osoitteessa evl.fi

Kirkon viestintä

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs