Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Uskonto » Haukikappelin myynnistä esisopimus

Espoon seurakunnat

Haukikappelin myynnistä esisopimus

Tiedote.
Julkaistu: 09.12.2013 klo 12:07
Julkaisija: Espoon seurakunnat

Espoon seurakuntayhtymä on solminut liikekiinteistössä sijaitsevan Haukikappelin osakkeiden myynnistä esisopimuksen Westpro cc Oy:n kanssa. Kauppa toteutetaan viimeistään 31.5.2016. Vuonna 1991 valmistunut Haukikappeli säilyy Olarin seurakunnan käytössä vuoden 2016 kevääseen asti, mutta Espoon seurakuntayhtymällä on mahdollisuus luopua tilasta niin haluttaessa jo aiemmin.

Aloite kaupasta tuli ostajalta, joka suunnittelee koko kiinteistön kehittämistä tulevaisuudessa. "Kun kappelin osakkeista saatiin hyvä ostotarjous, siihen tartuttiin", seurakuntayhtymän kiinteistöjohtaja Jorma Jussilainen kertoo. Espoon seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto päätti kaupasta syyskuussa. Tulevaisuudessa talouden tiukentuessa kaikissa Espoon seurakunnissa joudutaan miettimään, mitkä tilat on mahdollisuus säilyttää ja mistä tiloista voidaan luopua.

Espoon Haukilahdessa sijaitseva Haukikappeli on ollut pois käytöstä kuluvan syksyn ajan vesivahinkojen vuoksi. Vuoden 2014 alusta toiminta Haukikappelissa jatkuu jälleen normaalina kevääseen 2016 saakka. Kappeli sijaitsee noin kilometrin etäisyydellä Olarin kirkosta. 

 

Lisätiedot

kaupan ja kiinteistön osalta:
kiinteistöjohtaja Jorma Jussilainen, 050 432 8352, jorma.jussilainen@evl.fi

Olarin seurakunnan toiminnan osalta:
kirkkoherra Salla-Maria Viitapohja, 040 513 0857, salla-maria.viitapohja@evl.fi

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs