Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Uskonto » Espoon kirkoissa vilkas joulukuu

Espoon seurakunnat

Espoon kirkoissa vilkas joulukuu

Tiedote.
Julkaistu: 31.12.2014 klo 10:27
Julkaisija: Espoon seurakunnat

Joulun aika kutsui espoolaisia kirkkoihin. Suosituimmissa joulun tilaisuuksissa kävi lähes 70 000 ihmistä. Luvussa on mukana joulun pyhien ja ensimmäisen adventin hartaudet ja messut, joululaulutilaisuudet ja joulukonsertit sekä lasten ja nuorten jouluhartaudet.

Vilkkain yksittäinen päivä oli jouluaatto, jolloin aattohartauksiin ja jouluyön messuihin osallistui yli 12 500 ihmistä. Aattohartauksia järjestettiin nelisenkymmentä. Myös ensimmäisenä adventtina Hoosiannaa laulettiin runsaan 5000 espoolaisen voimin. Seurakuntien yhteistyö koulujen ja päiväkotien kanssa on joulun alla tiivistä. Erilaiset joulukirkot ja -hartaudet kokosivat joulun äärelle 23 500 lasta ja nuorta.

Musiikki kuuluu joulunodotukseen

Musiikki ja kirkkokonsertit ovat monelle olennainen osa jouluun valmistautumista. Kauneimmat joululaulut ovat seurakuntien tunnetuimpia tilaisuuksia, joihin suomalaiset ovat kokoontuneet jo yli 40 vuoden ajan. Espoossa oli tänä vuonna liki sata Kauneimmat joululaulut -tilaisuutta, joihin osallistui noin 13 000 henkeä. Lapsille ja perheille oli tarjolla omia lauluhetkiä ja illanvirkuille oli omat ”Yön kauneimmat” Olarissa ja Leppävaarassa. Suomen ja ruotsin lisäksi joululaulut kajahtivat myös viroksi ja englanniksi.

Espoon seurakuntien kävijätilastojen mukaan joulukonsertteihin osallistui tänä vuonna yli 10 000 henkeä. Ensimmäisenä adventtina päättyi myös Espoon kirkkomusiikkiviikko ”Kohtaamisia – Möten”, joka kokosi 14 konserttiinsa 4500 kuulijaa. Useat konsertit täyttivät kirkot ääriään myöten. Seurakuntien joulukonsertit ovat pääsääntöisesti maksuttomia. Myös muut tahot järjestävät joulun alla runsaasti kirkkokonsertteja.

Loppiainen päättää joulun ajan

Joulun aika jatkuu kirkossa loppiaiseen saakka, jolloin messujen aiheena on kolmen itämaan tietäjän matka Jeesus-lapsen luokse. Tänä loppiaisena Espoon suurin juhla löytyy Olarin kirkosta, jossa vietetään Olarin seurakunnan 40-vuotisjuhlamessua yhdessä piispa Tapio Luoman ja lukuisten musiikin esittäjien kanssa. Messussa siunataan tehtäviinsä kautensa aloittavat uudet luottamushenkilöt sekä seurakunnan uudet työntekijät.

Jos joululaulut ovat jääneet vielä laulamatta, niin Espoonlahdessa on loppiaisena tarjolla ”Kauneimmat joululaulut vielä kerran”. Loppiaiseen asti voi myös virittyä joulun tunnelmiin Valon lahja -valokuvanäyttelyssä Leppävaaran kirkolla. Rinnekodin asukkaiden kanssa toteutetut joulun kertomusten kuvat ovat valokuvaaja Heidi Korsman-Hirvosen ottamia.

Lisätietoja
viestintäpäällikkö Urpu Sarlin
p. 09 8050 2520, 050 358 1060
urpu.sarlin@evl.fi

Espoon tuomiokirkkoseurakunta, Espoonlahden seurakunta, Leppävaaran seurakunta, Olarin seurakunta, Tapiolan seurakunta ja Esbo svenska församling muodostavat yhdessä Espoon seurakuntayhtymän. Seurakunnissa on yhteensä 171 000 jäsentä. Työntekijöitä on noin 600.

Espoon seurakuntien toiminta-ajatuksena on tukea elämää ja luoda mahdollisuuksia kristillisen uskon ja rakkauden toteutumiselle.

www.espoonseurakunnat.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs