Tiiamari Laukkanen keilasi lauantaina unelmistaan totta Wienissä junioreiden EM-kilpailuissa. Kuortaneella asuva ja lahtelaista keilaseura Bayta edustava Laukkanen, 17, saavutti samana päivänä kaksi henkilökohtaista mitalia: All Eventin Euroopan mestaruuden sekä pronssin singlessä.
All Eventiä pidetään yleisesti keilailun arvokilpailuissa merkittävimpänä mitalina, sillä siinä lasketaan yhteen pelaajan kaikki henkilökohtaiset pisteet eri osioista. Upeat kisat pelannut Tiiamari Laukkanen oli turnauksessa tehokkain keilaaja henkilökohtaisissa tuloksissa parikilpailussa ja singlessä. Hän keilasi kultamitalin parikilpailun tuloksella 1346, joukkuekilpailun pisteillä 1137 ja singlen tuloksella 1271, eli yhteensä Laukkanen keilasi 18 sarjaan 3754 pistettä keskiarvolla 208,6.
Lauantaina Laukkanen keilasi singlen ensimmäisessä erässä kärkituloksen ja jäi jännittämään toisen erän ajaksi sekä singlen että All Eventin lopullisia pisteitä. Kun toisen erän viimeistä sarjaa pelattiin, varmistui All Eventin Euroopan mestaruus, mikä oli tunteikas hetki Laukkaselle.
Varsinaisen juhlimisen aika oli kuitenkin vasta myöhemmin, sillä singlen karsinnan päätyttyä Laukkasen piti olla nopeasti valmis keilaamaan välierässä Ranskan Julie Perrieriä vastaan. Lopulta singlen EM-kultaan asti marssinut ranskalainen oli välierässä Laukkasta parempi 232-187. Suomalaiselle upea päivä, ja palkintojenjaossa kaulaan henkilökohtainen kulta- ja pronssimitali.
– Onnellisuus tässä on päällimmäisenä mielessä. All Eventissä mitalin saaminen arvokilpailuissa on vaikeinta ja saavutin siitä osiosta Euroopan mestaruuden. Kahtena edellisenä vuotena Peppi Konsteri on voittanut kultaa All Eventissä. Suomeen se tuli taas, mikä on hieno asia. Hyvältä tuntui seistä tällaisen päivän jälkeen palkintokorokkeella Maamme-laulun soidessa, Laukkanen kertoi mitaliseremonian jälkeen.
Laukkanen saavutti viime vuonna singlessä EM-kultaa. Tässä välissä nuori keilaaja on tehnyt lujasti töitä ja kehittynyt vajaassa vuodessa paljon. Kultamitali oli upea palkinto kaikesta tehdystä työstä.
– Kyllähän se hiton hyvältä tuntuu. Tänäänkin singlessä aamu alkoi huonommalla sarjalla, mutta sitten alkoi löytymään taisteluhenkeä. Uskon, että itselläni vahvuus on kova motivaatio ja tahtotila, Laukkanen kuvailee.
Urheilija voitti samalla myös itsensä, sillä totta kai kova halu asettaa myös itselleen paineita menestyä. Tänään Laukkanen voitti nuo paineet hienosti perheenjäsenien kannustaessa katsomossa.
– Aamulla oli pientä jännitystä ja paineitakin, mutta ne helpottivat jo avaussarjan jälkeen. Yritin olla asettamatta liikaa paineita itselleni näihin kisoihin. Henkilökohtainen mitali oli tavoitteenani ja nyt niitä on kaksi, joista toinen on kulta. Olihan se mahtavaa, että läheiset olivat seuraamassa paikanpäällä ja pääsimme yhdessä ottamaan kuvia ja juhlimaan mitaleita. He ovat kuitenkin minun suurimpia tukijoita ja äiti varsinkin, Laukkanen kiittää.
Turnauksen päätöspäivänä Sunnuntaina kaikki kahdeksan Suomen pelaajaa lähtevät siis vielä taistelemaan ja keräämään onnistumisia. Mastersin ensimmäinen kierros alkaa sunnuntaina sekä tytöillä että pojilla klo 10.00.
Kuva vapaaseen käyttöön: Tiiamari Laukkanen
Koko: 6,57 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 5472x3648Kuva vapaaseen käyttöön: Tiiamari Laukkanen
Koko: 6,57 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 5472x3648Seuraa junioreiden EM-kilpailuita:
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1