Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Urheilu » Suomi valittiin Perhokalastuksen MM-kilpailun 2020 järjestäjäksi - Kisat järjestetään Kuusamon ja Taivalkosken vesillä

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö

Suomi valittiin Perhokalastuksen MM-kilpailun 2020 järjestäjäksi - Kisat järjestetään Kuusamon ja Taivalkosken vesillä

Tiedote.
Julkaistu: 21.04.2016 klo 11:36
Julkaisija: Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö

Kansainvälisen Urheilukalastusliiton C.I.P.S:in kongressissa Portugalissa hyväksyttiin yksimielisesti Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön (SVK) hakemus vuoden 2020 perhokalastuksen MM-kisojen järjestämisoikeudesta.

Kuusamossa kisattiin perhokalastuksen MM-kisat viimeksi vuonna 1989. Eri maiden edustajien hyvät muistot kisasta auttoivat Suomen valintaa, kun ehdolla oli muitakin maita.
Vuosien saatossa osallistuvien maiden määrä on kasvanut kaksinkertaiseksi. Vuoden 2020 kilpailuun odotetaan joukkueita yli kolmestakymmenestä maasta, yhteensä yli 250 henkeä.

MM-perhokalastuksen kilpailuvesiksi on alustavasti valittu jokia ja järviä Kuusamon, Taivalkosken ja Sallan alueilta. Jokiosuuksia tarvitaan kilpailun aikana yhteensä kaksikymmentä kilometriä.
Paikallisten kalastusseurojen ja muiden SVK:n seurojen jäsenten avulla etsitään Kuusinki-, Kitka- ja Kostonjoista mahdollisimman tasapuolisia alueita. Lisäksi harjoittelua varten tarvitaan Oulanka- ja Savinajokia.
Järviksi valitaan kaksi soveltuvinta. Ehdolla ovat ainakin Porontima, Petäjälampi, Säkkilänjärvi ja Ajakka.
Lopulliset kilpailuvedet valikoituvat kansallisista kilpailuista saatavien kokemusten perusteella tulevien vuosien aikana.
MM-perhokalastuskisojen ajankohta tulee olemaan elokuun puolivälissä ja ne kestävät reilun viikon. Kilpailukeskus on Rukalla.

Kotikisasta tavoitteena kultaa 
 
Suomen joukkueen jäsenet valitaan neljän vuoden näyttöjen perusteella. Tavoitteena on kirkastaa vuoden 1989 pronssi kullaksi. Tavoite ei ole helppo, sillä useiden maiden joukkueita tulee ennakkoon harjoittelemaan Kuusamon ja Taivalkosken kisavesiin.
Tämän vuoden MM-perhokalastusjoukkueemme matkustaa syyskuussa Coloradon Vailiin, jossa oman haasteensa asettaa totuttautuminen korkeaan ilmanalaan.
Perhokalastuksen Euroopan mestaruuskisat ovat Puolassa. Siellä maatamme edustaa kaksi joukkuetta, miehet ja ensimmäistä kertaa kokonaan naisista koostuva joukkue.

 

Lisätietoja:
SVK:n perhokalastusjaoksen puheejohtaja Ilkka Pirinen, puh. 040 704 8906, pkj@vapaa-ajankalastaja.fi
Kalatalouskonsulentti Petter Nissén, puh. 0500 440 923 petter.nissen@vapaa-ajankalastaja.fi 

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) on maamme suurin vapaa-ajankalastajien järjestö, joka edistää vapaa-ajankalastajien kalastusmahdollisuuksia sekä neuvoo järjestäytyneitä ja järjestäytymättömiä vapaa-ajankalastajia kestävän käytön mukaisessa kalastuksessa. Järjestön 13 vapaa-ajankalastajapiirin 520 seurassa toimii yhteensä noin 42 000 kalastuksen harrastajaa.
www.vapaa-ajankalastaja.fi, www.ottiopas.fi, www.fisuun.fi,  www.facebook.com/vapaa.ajankalastajat

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs