Suomi taisteli sensaatiomaisesti Yhdysvaltoja vastaan amerikkalaisen jalkapallon naisten MM-kisojen välieräpelissä. Vantaalla pelatussa ottelussa Suomi oli puoliajalla 7-10 johdossa. Pelin loppua kohden kaikki aiemmat maailmanmestaruudet ylivoimaisesti vienyt USA jyräsi rutiinilla voittoon. Loppulukemat 28-10 (7-10). USA:lle voitto tuli historiansa pienimmällä piste-erolla.
Suomi aloitti MM-välierän vahvasti. Toisella hyökkäysvuorolla suomalaiset vyöryttivät pallon USA:n maalin läheisyyteen, ja Laura Pulkkinen potkaisi kenttäpotkumaalin onnistuneesti haarukkaan siirtäen Suomen pelissä 0-3 johtoon. Pistesuoritus on ensimmäinen, jonka Suomi on koskaan onnistunut tekemään yhdysvaltalaisia vastaan.
USA karkasi johtoon keskushyökkääjä Dajah Scottin 15 jaardin juoksupelillä ensimmäisen neljänneksen loppusekunneilla. Suomi siirtyi uudestaan johtoon toisen neljänneksen puolivälissä Tytti Kuusisen väkivahvalla viiden jaardin linjanläpisyöksyllä. Naisten MM-kisojen historiassa USA ei ole koskaan ollut tappiolla puoliajalle siirryttäessä. Nyt tämä ihme nähtiin takapuolustaja Anni Pajusen katkaistua Yhdysvaltojen tähtipelinrakentaja Brittany Bushmanin heiton toisen neljänneksen viime sekunneilla.
Yhdysvallat aloitti toisen puoliajan vahvasti painaen pallon väkisin Suomen maalialueelle. Dajah Scott onnistui maalinteossa kolmannen neljänneksen aikana vielä kaksi kertaa ja lopputuloksen sinetöi viimeisellä pelineljänneksellä Adriana Gutierrez yhden jaardin juoksumaalillaan.
Ottelun parhaina pelaajina palkittiin Suomen Essi Saastamoinen, joka pysäytti taklauksillaan yhdysvaltalaiset peräti 11,5 kertaa. USA:n parhaana palkittiin kolmen TD:n Dajah Scott.
Suomi teki keskiviikkona MM-kisojen historiaa onnistumalla olemaan ensimmäinen Yhdysvaltoja vastaan peliä johtanut joukkue ja ensimmäinen, joka voittaa koko neljänneksen heiltä MM-kisoissa. Suomen ja USA:n kahden aiemman kohtaamisen yhteenlaskettu piste-ero oli peräti 120-0. Yhdysvaltojen tiukin MM-peli ennen kesiviikkoa, oli vuoden 2017 finaali, jossa Kanada hävisi lukemin 16-41.
MM-välierän tiukat lukemat kertovat suomalaisen naisjenkkifutiksen nousseen maailman huipputasolle.
USA kohtaa sunnuntaina MM-finaalissa Kanada-Iso-Britannia välierän voittajan. Suomi pelaa sunnuntaina pronssista klo 16:30.
Ottelun materiaalit: WWC2022 GAMECENTER
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1