Suunnistuksen nuorten MM-kilpailut Romanian Baia Maressa päättyivät lauantaina viesteihin. Suomen kolmikko Jussi Raasakka, Santeri Kirjavainen ja Aarni Ronkainen ottivat miesten viestistä pronssia. Naisten viestissä Suomen ykkösjoukkue teki virheitä ja jäi viidenneksi. Naisten kakkosjoukkue teki vastaavasti erinomaisen joukkuesuorituksen suunnistamalla ykkösjoukkueen edelle neljänneksi.
Miesten joukkueeseen tuli vielä lauantaiaamuna muutos, kun ykkösjoukkueeseen nimetty Sampo Sankelo ei kyennyt juoksemaan viestiä loukattuaan polvensa perjantain pitkällä matkalla.
Kilpakumppani vei vahingossa suomalaisaloittajan kilpailukortin
Varamiehenä joukkueen aloittajaksi noussut Raasakka ja toista osuutta vienyt Kirjavainen pitivät Suomen kärkiryhmässä kaksi ensimmäistä osuutta. Suomen viesti meinasi saada katastrofaalisen lopun jo avausosuudella. Helposti kärkiryhmässä pysynyt Raasakka kadotti kilpailukorttinsa muutama rasti ennen maalia. Kilpakumppanin ja Raasakan kädet olivat osuneet yhteen ja tässä yhteydessä suomalaisen kilpailukortti lensi kädestä.
"Siinä meni puoli minuuttia aikaa, kun etsin kadonnutta korttia maasta. Luulin sen pudonneen johonkin. Lopulta yhdysvaltalainen kilpakumppani kääntyi takaisin ja antoi sen takaisin minulle. Kortti oli jäänyt hänen käteensä kiinni. Se oli varmistuslenkillä kiinni omassa kädessäni, mutta silti se lähti irti", Raasakka kuvaili erikoista tilannetta.
Santeri Kirjavainen pääsi toiselle osuudelle kuudentena yhdeksän sekuntia kärjestä. Toiseen vaihtoon hän tuli neljäntenä 43 sekunnin päässä kärkikolmikosta. Ankkuriosuuden ensimmäisten hajontarastien jälkeen Aarni Ronkainen kävi jopa kärjessä, mutta virhe päästi Tšekin ja Sveitsin joukkueet karkumatkalle pudottaen Suomen pronssitaistoon Norjaa vastaan.
Mitali ratkesi Suomelle, kun Norjan ankkuri teki suuren virheen osuuden loppupuolen tiheällä alueella. Maailmanmestariksi suunnisti Tsekki, joka oli Sveitsiä vahvempi viestin viimeisellä kilometrillä. Hopeajoukkue oli Sveitsin kakkosjoukkue. Ennen Suomea maaliin saapui myös Sveitsin ykkösjoukkue, mutta nuorten MM-kisojen virallisiin tuloksiin lasketaan vain jokaisen maan parhaan joukkueen tulos, joten Suomi sai pronssia.
"Ajattelin, että mitaleja ajatellen yksi maa pitää ympäriltä niitata. Tiesin, että tšekkiläinen on todella kova ja Sveitsin lyömiseksi pitäisi voittaa heidän molemmat joukkueet. Niinpä otin silmätikuksi Norjan, kun ajattelin, että se on helpoin voittaa. Loppulenkillä tein aivan tyhmän virheen. Viimeisellä rastilla oli kyllä älytön yllätys, kun huudettiin, että pronssia tulee", Ronkainen kertasi vaiherikasta ankkuriosuutta.
Suomen kakkonen neljäs - dramatiikkaa naisten viestissä
Naisten viestissä Suomen kakkosjoukkue Silva Kemppi, Virna Pellikka ja Jenny Ojala oli neljäs vajaat kaksi ja puoli minuuttia voittajan takana. Virheitä tehnyt Suomen ykkösjoukkue oli viides, mutta tuloksiin lasketaan jokaiselta maalta vain yksi joukkue.
Naisten jännittävä viesti huipentui kolmen joukkueen hurjaan loppukiriin, jossa Ruotsi oli vahvin. Dramatiikkaa lisäsi leimantarkastus, jossa paljastui, että voittaja oli jättänyt kilpailuareenan läpijuoksun lopussa olleen rastin leimaamatta ja joukkue hylättiin. Ruotsi teki hylkäyksestä protestin, mutta se ei mennyt läpi. Näin maailmanmestariksi nousi Unkari ennen Tšekkiä. Pronssin otti Norja, joka putosi voittokamppailusta ankkuriosuuden viimeisellä kilometrillä.
Suomelle kolme pronssia kisoista
Suomi otti nuorten MM-kisoista kolme mitalia, jotka kaikki olivat pronssisia. Miesten viestinpronssin lisäksi kolmannet sijat tulivat Eeva-Liina Ojanaholle sprintistä ja Suomen joukkueelle sprinttiviestistä.
"Poikien viestimitali on kova juttu, sillä maastot eivät suosineet meitä. Tänään ei todellakaan oltu meidän omilla vahvuusalueillamme. Viesti suunnistettiin pitkälti keltaisella kartalla ja se on aika kaukana esimerkiksi Turun seudulla käytävästä Viestiliigan osakilpailusta, jollaisia meidän urheilijamme ovat tottuneet juoksemaan", nuorten maajoukkuevalmentaja Arttu Syrjäläinen iloitsi lauantain pronssista.
Syrjäläinen piti viiden startin viikkoa suomalaisittain melko onnistuneena.
"Joka päivä jäi tietenkin jotain hampaankoloon. Perjantain pitkä matka oli erinomainen esimerkki, kun neljä tyttöä oli 12 parhaan joukossa. Se on todella hyvä tulos, mutta toisaalta mitali jäi aika lähelle ja palkintojenjaossa olisi saanut olla enemmänkin suomalaisia. Kaiken kaikkiaan nämä maastot suosivat sveitsiläisiä ja tšekkejä, ja he olivat täällä vahvoja", valmentaja summasi.
Ensi vuonna nuorten MM-kilpailut käydään Tsekissä.
Tulokset nuorten MM-kisojen viesti 8.7.2023, Romania
Miehet 3 x 5,5 km
1) Tšekki (Daniel Bolehovsky, Jiri Donda, Jakub Chaloupsky) 1:34:33, 2) Sveitsi 2 (Joschi Schmid, Elia Ren, Benjamin Wey) 1:34:52, 3) Suomi (Jussi Raasakka, Santeri Kirjavainen, Aarni Ronkainen) 1:37:51, 4) Saksa 1:39:12, 5) Norja 1:39:25
Naiset 3 x 4,1 km
1) Unkari (Boglarka Czako, Viktoria Mag, Rita Maramarosi) 1:20:44, 2) Tsekki (Anna Karlova, Marketa Mulickova, Lucia Dittrichova) 1:20:45, 3) Norja (Kristin Melby Jacobsen, Mathea Glöersen, Pia Young Vik) 1:21:14, 4) Suomi 2 (Silva Kemppi, Virna Pellikka, Jenny Ojala) 1:23:08, 5) Suomi 1 (Salla Isoherranen, Sabina Aumo, Eeva-Liina Ojanaho) 1:24:58 Virallisiin tuloksiin lasketaan vain kunkin maan parhaan joukkueen tulos
Liitteenä kuva tiedotusvälineiden käyttöön Suomen pronssimiehistä. Joukkue juoksujärjestyksessä oikealta vasemmalle: Jussi Raasakka, Santeri Kirjavainen ja Aarni Ronkainen. Kuva: Arttu Syrjäläinen/SSL
Linkkejä
Nuorten MM-kisojen sivut: https://www.jwoc2023.ro/
Nuorten MM-viestin liveseuranta, jossa epäviralliset tulokset, GPS-seuranta yms.: https://orienteering.sport/event/junior-world-championship-2/relay/
Lisää suomalaisten kommentteja Suunnistusliiton uutisartikkelin alaosasta: https://www.suunnistusliitto.fi/2023/07/suomen-miehille-pronssia-nuorten-mm-viestista/
Viralliset tulokset ilmestyvät IOF:n Eventor-palveluun: https://eventor.orienteering.org/Events/Show/6495
Tiedotusvälineiden käyttöön tarkoitettuja kuvia viestistä ilmestyy Suunnistusliiton kuvagalleriaan: https://kuva.sslmedia.info/Suunnistus-2023/Nuorten-MM-kilpailut-JWOC-2023
Lisätietoja
Juho-Veikko Hytönen
040 536 1654
Suunnistusliiton viestintä
Suomen_miesten_pronssijoukkue_AarniRonkainenSanteriKirjavainenJussiRaasakka_KuvaArttuSyrjalainen.jpg
Koko: 4,65 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 4032x3024Suomen_miesten_pronssijoukkue_AarniRonkainenSanteriKirjavainenJussiRaasakka_KuvaArttuSyrjalainen.jpg
Koko: 4,65 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 4032x3024© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1