Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Urheilu » Suomen ja Etelä-Korean hiihtoliitot aloittavat yhteistyön

Hiihtoliitto

Suomen ja Etelä-Korean hiihtoliitot aloittavat yhteistyön

Tiedote.
Julkaistu: 24.04.2015 klo 14:02
Julkaisija: Hiihtoliitto

Suomen Hiihtoliitto on solminut yhteistyösopimuksen Etelä-Korean Hiihtoliiton kanssa. Sopimuksen tavoitteena on edistää molempien maiden valmistautumista etenkin vuoden 2018 olympialaisiin, jotka järjestetään Etelä-Korean Pyeongchangissa.  

Maiden välille suunnitellaan yhteistyötä harjoittelussa, valmennusosaamisessa, tutkimuksessa ja teknologiassa, junioriurheilijoiden leirityksessä ja opiskelijavaihdossa.

- Sopimus on tärkeä, jotta käytännön yhteistyö esimerkiksi suksitestauksessa onnistuu. Meille on ehdottoman tärkeää päästä hyödyntämään etukäteen hankittua tietoa olympialaisiin valmistautuessa, kertoo Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala.

- Sopimuksen myötä saattaa avautua myös esimerkiksi työmahdollisuuksia suomalaisvalmentajille sekä liiketoimintamahdollisuuksia yrityspuolelle, jatkaa Kulmala.

- Tarvitsemme yhteistyötä maailman parhaiden maiden kanssa, jotta pystymme nostamaan tasoamme jo vuoden 2018 kotikisoihin. Toivomme myös, että voisimme tehdä pitkäjänteisempää työtä tuomalla nuoria urheilijoitamme Suomeen harjoittelemaan, kertoo Korean hiihtoliiton varapuheenjohtaja Ignacio Lee.

Eteläkorealaiset tutustuivat Suomen vierailunsa aikana Vuokatissa toimivaan Jyväskylän yliopiston liikuntateknologian yksikköön sekä urheiluopistoon. Liikuntateknologian yksikkö tulee toimimaan Suomen Hiihtoliiton osalta käytännön yhteistyötahona korealaisten kanssa.

- Korealaiset ovat olleet hyvin kiinnostuneita tutkimus- ja teknologiaosaamisestamme. Vuokatti kiinnostaa toki heitä myös mahdollisena vakituisena leiripaikkana, kertoo liikuntateknologian yksikön projektipäällikkö Antti Leppävuori.

 

Lisätietoja:
Suomen Hiihtoliitto, toiminnanjohtaja Mika Kulmala, 040-576 1001

 

Liitteenä kuva vapaasti käytettäväksi. Istumassa vas. Etelä-Korean Hiihtoliiton varapuheenjohtaja Ignacio Lee ja Suomen Hiihtoliiton puheenjohtaja Jukka-Pekka Vuori. Takarivissä vas. Je-Hoon Ruy Etelä-Korean Hiihtoliitosta, Korean tasavallan suurlähettiläs Dr. Chang Donghee, Finpron vientikeskuksen päällikkö Ari Virtanen, Suomen Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala ja Jyväskylän Yliopiston liikuntateknologian yksikön projektipäällikkö Antti Leppävuori. Kuva: Suomen Hiihtoliitto

Liitetiedostot

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs