Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Urheilu » Suomen amerikkalaisen jalkapallon maajoukkueet kohtaavat lauantaina Ruotsin kaksi kertaa

Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto

Suomen amerikkalaisen jalkapallon maajoukkueet kohtaavat lauantaina Ruotsin kaksi kertaa

Tiedote.
Julkaistu: 29.09.2016 klo 10:00
Julkaisija: Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto

Naisten maajoukkue lähtee otteluun suurena ennakkosuosikkina

Suomi ja Ruotsi kohtaavat lauantaina perinteisessä amerikkalaisen jalkapallon maaottelutapahtumassa. Vantaalla Myyrmäen jalkapallostadionilla pelattavissa maaotteluissa Suomella on puolustettavanaan Tukholmassa vuosi sitten saavutetut voitot sekä miesten että naisten otteluista.

Naisten osalta Suomi on hallinnut Ruotsi-otteluita vuodesta 2008 alkaen, jolloin joukkueet ensimmäistä kertaa olivat vastakkain. Edellisessä kohtaamisessa hallitseva Euroopan mestari Suomi oli Ruotsia vastaan suorastaan ylivoimainen kaataen länsinaapurin lukemin 50–0.

Suomen päävalmentajana ottelutilanteessa lauantaina ensimmäistä kertaa toimiva Mika Eloranta johdattaa joukkonsa syystäkin Ruotsia vastaan levollisin mielin.

– Meillä on laaja rintama hyviä pelaajia. Joillekin pelipaikoille oli vaikeuksia tehdä karsintaa, koska hyvistä pelaajista piti viimeiselle leirillä vielä pudottaa hyviä pelaajia pois.

Pelinrakentajana Suomella aloittaa Naisten Vaahteraliigan heittotilastot ylivoimaisesti voittanut Jonna Hakkarainen, joka saa suojakseen huippukunnossa olevan hyökkäyksen linjan. Juoksupelissä vastuu lepää Tytti Kuusisen, Maija Turpeisen ja Katri Laineen varassa. Laitahyökkääjistä suuri on odotettavissa Hakkaraisen seurajoukkuekaverille Kirsti Nirhamolle, joka teki tuhoisaa jälkeä kesällä Naisten Vaahteraliigassa.

Suomen puolustuksen runko koostuu pitkälti hallitsevan Suomen mestarin Helsinki Roostersin pelaajista. Ruotsin hyökkäyspeli perustuu juoksupeliin, jota vastaan Riikka Kalliio sekä Tea Törmänen nousevat näkyviin.

 

Juoksuhyökkäys on miesten maajoukkueen vahvuus

Päävalmentaja Tuomas Heikkinen johdattaa miesten maajoukkueen kotikentälle tuttua vastustajaa vastaan. Suurin uusiutuminen Suomen joukkueessa nähdään pelinrakentajan paikalla, sillä vuodesta 2010 peliä johtanut Miro Kadmiry ei ole nyt mukana. Pelinrakentajana aloittaa Janne Lehtinen, joka oli mukana Kadmiryn vaihtopelaajana EM-kisoissa 2014 ja pelasi Suomen I-divisioonassa erinomaisen kauden.

Suomen vahvuus tulee Heikkisen mukaan olemaan erityisesti juoksupelissä. Veikka Lehtonen, Alexander Kuronen ja Tom Suoste näyttivät tehokkuuttaan jo kesän Vaahteraliiga-ottelussa ja saavat näyttöpaikkansa nyt myös Ruotsia vastaan

– Keskushyökkääjistä paikalla on parhaat voimat ja linjatyöskentelymme näyttää siltä, että saamme pallonkantajille myös väyliä avattua, Heikkinen kertoo. – Robert Johnson (hyökkäyksen koordinaattori) sai terästettyä maajoukkueleirillä heiton rytmiä, ja meiltä tullaankin näkemään nopeaa heittopeliä. Osa sen toimivuudesta on myös laitahyökkääjien vastuulla. Heidän on taisteltava palloja käsiinsä.

Kahdesti Suomen vuoden pelaajaksi valittu, isokokoinen Tommi Pinta ja Aappo Saloranta ovat pelaajia, joilta voi Ruotsia vastaan odottaa merkittäviä kiinniottoja.

Suomen puolustus kohtaa lähes kaksimetrisen Anders Hermodssonin johtaman hyökkäyksen. Okko Outisen ja muun puolustuksen linjan tehtävä on päästä Hermodssoniin kiinni. Muussa tapauksessa Hermodsson pääsee rikkomaan heitoillaan Suomen puolustusta.

Suomi ja Ruotsi ovat kohdanneet maaottelutapahtumissa vuosien saatossa yhteensä 20 kertaa, ensimmäisen kerran vuonna 1992. Voitot ovat ennen lauantaita tasan 10–10. Sekä EM-kisoissa että Suomi-Ruotsi -maaotteluissa Suomi on voittanut Ruotsin viimeisessä kuudessa ottelussa neljä kertaa ja käänsi vierasvoiton myös vuosi sitten lukemin 14-10. Suomen maaperällä Suomi on kuitenkin voittanut edellisen kerran Ruotsin 13 vuotta sitten.

 

Viking Line Bowl

01.10.2016 | Myyrmäen jalkapallostadion, Vantaa:

kello 11.30 Suomi–Ruotsi (naiset)

kello 13.30 Suomi–Ruotsi (mies)

Naisten maaottelu televisioidaan suorana lähetyksenä kokonaisuudessaan Yle Areenassa kello 11.25 alkaen ja tunnin mittaisena koosteena Yle TV2:ssa kello 16.00 alkaen.

Miesten maaottelu televisioidaan suorana lähetyksenä kokonaisuudessaan Yle TV2:ssa ja Yle Areenassa kello 13.25 alkaen.

 

Lisätietoa:

Suomen Amerikkalaisen Jalkapallo Liitto

Mika Eloranta | päävalmentaja Naisten Maajoukkue

+358 40 76 91 887

Tuomas Heikkinen | päävalmentaja Miesten maajoukkue

+358 45 87 22 850

 

Suomen kokoonpano, naiset:

 

1 Laine Katri RB 1984 168 85 GS Demons
2 Möttönen Tiina LB 1982 165 66 GS Demons
3 Seppälä Sanni WR/K 1990 175 75 GS Demons
5 Raipela Marfa DB 1989 170 60 GS Demons
6 Lilja Sini RB 1987 172 84 Falcons
8 Hakkarainen Jonna QB 1986 160 58 Anders Trojans
9 Pelkonen Jenni QB 1988 173 74 Huskies
10 Turpeinen Maija RB 1991 160 72 Jaguars
11 Tuovinen Jonna DB 1992 163 56 Jaguars
12 Nirhamo Kirsti WR 1994 157 51 Anders Trojans
15 Nikkola Laura LB 1984 161 67 Falcons
19 Hartikainen Emilia QB 1993 180 75 Saints
20 Roiha Satu LB 1993 165 70 Northern Lights
22 Carlson Kaisa LB 1982 166 72 Crocodiles
24 Virtanen Janina DL 1988 179 75 Roosters
26 Nikander Janika LB 1992 169 60 Wolverines
30 Törmänen Tea LB 1983 173 72 Roosters
32 Pudas Johanna DB 1989 165 64 GS Demons
34 Suninen Satu RB 1995 163 73 Indians
36 Kuusinen Tytti RB/K 1993 162 77 Crocodiles
41 Kero Elina LB 1982 173 77 GS Demons
43 Moisanen Minna LB 1987 161 76 Northern Lights
52 Seppälä Elina DL 1984 170 105 GS Demons
60 Nikula Venla OL 1992 178 90 GS Demons
61 Luukkanen Eeva OL 1986 172 75 Crocodiles
66 Saarenpää Anna-Kaisa OL 1987 180 89 GS Demons
71 Koskenniemi Riikka OL 1991 183 135 Roosters
73 Mäntyniemi Suvi OL 1984 181 95 Anders Trojans
75 Peltonen Annukka OL 1985 168 95 GS Demons
76 Kallio Riikka DL 1983 164 95 Roosters
77 Perttunen Nina OL 1983 182 95 GS Demons
78 Hurme Minttu OL 1978 165 104 GS Demons
80 Kuosmanen Sari WR 1982 162 65 Roosters
81 Byman Saga DB 1989 173 70 Roosters
82 Kivioja Henna-Riikka WR 1990 165 63 GS Demons
83 Juntunen Anna-Reetta DB 1990 154 52 Northern Lights
84 Maunula Jessi WR 1989 165 59 Huskies
86 Järn Emmi WR 1992 180 75 Wolverines
88 Antila Maarit DB 1980 167 62 Crocodiles
90 Rasilahti Anne DL 1987 175 79 Huskies
91 Vaara Nelli DL 1988 169 75 Roosters
92 Saarinen Katriina DL 1989 168 73 Anders Trojans
93 Von Haartman Sophia DL 1986 167 70 Anders Trojans
95 Rahkonen Hilkka DL 1988 170 70 Roosters
96 Abbas Mamode Milena DL 1990 175 87 Jaguars

Eloranta Mika Päävalmentaja
Salovalta Petteri Hyökkäyksen koordinaattori
Luomajoki Toni Puolustuksen koordinaattori
Kuusisto Teemu Apuvalmentaja
Rissanen Mikko Apuvalmentaja
Kuusela Heikki Apuvalmentaja
Soininen Mikko Apuvalmentaja
Parviainen Roope Apuvalmentaja
Eloranta Petra Joukkueenjohtaja
Jääskeläinen Toni Fysioterapeutti
Kurki Paula Huoltaja
Virtanen Suvi Huoltaja
Kuusniemi Päivi Huoltaja

 

Suomen kokoonpano, miehet:

1 Karbin Sebastian LB 1982 185 95 Helsinki Roosters
2 Nguyen Ngo Phung WR 1991 170 74 Wasa Royals
3 Berndtsson Sebastian QB 1990 184 95 Anders Trojans
4 Malka Joni-Petteri K 1989 175 72 Anders Trojans
5 Flinkman Otso QB 1992 184 89 Helsinki Roosters
6 Dahlman Andre RB 1988 188 104 Vantaan TAFT
7 Vanhoja Esa RB 1992 181 95 Helsinki Roosters
8 Lehtinen Janne QB 1989 184 90 Helsinki Wolverines
9 Khalifa Rufail DB 1996 192 98 Wasa Royals
10 Toivonen Sami LB 1988 185 100 Anders Trojans
11 Seppänen Mikko WR 1993 177 76 Porvoo Butchers
12 Lehtonen Veikka RB 1984 183 96 Örebro / Tampere Saints
19 Hämäläinen Tuukka DB 1986 178 80 Helsinki Roosters
20 Roitto Ville DB 1992 183 80 Helsinki Roosters
22 Rontu Ville DB 1988 183 83 Helsinki Roosters
24 Suojanen Ville-Valtteri DB 1992 188 90 Anders Trojans
26 Kuronen Alexander RB 1990 174 82 Helsinki Roosters
30 Luokkakallio Joonas LB 1990 190 89 Vantaan TAFT
34 Jakobsson Joakim RB 1983 173 89 Wasa Royals
36 Koivumäki Juhani DB 1991 173 93 Seinäjoki Crocodiles
39 Värinen Jaska LB 1995 183 85 Seinäjoki Crocodiles
40 Suoste Tom RB 1992 170 90 Wasa Royals
41 Koiranen Ilkka LB 1988 183 104 Anders Trojans
43 Äyräväinen Santtu LB 1984 192 106 Helsinki Roosters
44 Laherma Juuso LB 1987 183 100 Kuopio Steelers
44 Ylikoski Miko RB 1987 178 87 Anders Trojans
52 Kontiainen Tero LB 1987 178 120 Porvoo Butchers
57 Paloniemi Mikael OL 1989 185 122 Seinäjoki Crocodiles
60 Alakoskela Riku OL 1991 196 130 Seinäjoki Crocodiles
61 Räty Topias OL 1991 192 115 Tampere Saints
65 Lahti Jere OL 1996 186 120 Helsinki Roosters
73 Lautala Pasi OL 1980 191 130 Porvoo Butchers
77 Vehkomäki Samuli OL 1996 187 107 Helsinki Roosters
78 Tennberg Arttu OL 1990 194 128 Swarco Raiders Tirol
79 Kuuttila Karri OL 1987 200 135 Anders Trojans
81 Pinta Tommi  WR 1987 197 117 Tampere Saints
84 Mankki Tuomas WR 1991 175 80 Anders Trojans
85 Linnainmaa Kimi WR 1994 178 82 Helsinki Roosters
87 Laine Henri WR 1992 191 87 Tampere Saints
88 Saloranta Aappo WR 1991 194 92 Anders Trojans
90 Outinen Okko DL 1989 192 117 Tyresö / Vantaan TAFT
91 Ceken Thomas DL 1977 184 121 Wasa Royals
94 Hannula Lauri DL 1989 205 136 Wasa Royals
98 Lindqvist Jani DL 1989 191 118 Kuopio Steelers
99 Lindfors Roope DL 1995 178 105 Helsinki Roosters

Heikkinen Tuomas Päävalmentaja
Karppinen Kalle Apuvalmentaja
Holmström Jens Apuvalmentaja
Titola Kari Apuvalmentaja
Vartiainen Marko Apuvalmentaja
Tarvainen  Ville Apuvalmentaja
Johnson Robert Apuvalmentaja
Thomas Stacey Apuvalmentaja
Bezaire Andy Apuvalmentaja
Lahti Teemu Joukkueenjohtaja
Jormanainen Jenni Huoltaja
Allenius Mikael Fysioterapeutti
Åström Peter Lääkäri

 

Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry on perustettu vuonna 1979. Sen päätehtävänä on järjestää ja hallinnoida amerikkalaisen jalkapallon ja lippupallon kilpailu- ja harrastustoimintaa Suomessa. http://www.sajl.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs