Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Urheilu » SM-latuja työstetään kisakuntoon

Maastohiihto

SM-latuja työstetään kisakuntoon

Tiedote.
Julkaistu: 05.03.2014 klo 13:20
Julkaisija: Maastohiihto

Parin viikon päästä eli 20.-23.maaliskuuta hiihdetään SM-kisat Jyväskylän Vaajakoskella. Vähäluminen talvi on tuonut lisähaasteita kisojen järjestämiseen, mutta latupohjien lumetus on käynnissä ja kisajärjestäjät katsovat luottavaisina eteenpäin.

Jyväskylän seudulla metsät loistavat paikoin paljaina lumesta paikoin lunta on kymmenisen senttiä. Vaajakosken Savonmäen maisemia halkoo kuitenkin valkoinen latupohja. Maanantaina ympäröivä metsä muuttui astetta vaaleammaksi, kun seudulla satoi kolme senttiä lunta. Samana päivänä aloitettiin myös SM-kisalatujen lumetus Happonoususta.
- Meillä on nyt valmista latua kilometrin verran. Tällä viikolla maanantaina tuli taivaalta apua ja keli on pysynyt sellaisena, että se lumi on jäänyt, tapahtuman johtaja Juha Tuikkanen kertoo.
Vaajakosken SM-kisojen ohjelmassa on perjantaina naisten viiden ja miesten 10 kilometrin vapaan hiihtotavan kisat, lauantaina viestit ja sunnuntaina perinteisen pitkät matkat eli naisilla 30 ja miehillä 50 kilometriä.
Miesten viidenkympin kisa oli tarkoitus hiihtää kiertämällä 7150 metrin latu seitsemän kertaa. Yli seitsemän kilometrin latupohjan luominen näissä olosuhteissa vaikuttaa haastavalta, mutta siihen järjestäjät tähtäävät.
- Ei se vaadi kuin pari pakkaspäivää, niin hiihto voidaan toteuttaa suunnitelmien mukaisesti. Muut laduthan ovat erinomaisella mallilla jo nyt, suurin haaste on juuri miesten viidenkympin kisa, Tuikkanen kertoo.

Varasuunnitelmakin on olemassa. Mikäli yli seitsemän kilometrin lenkkiä ei saada valmiiksi, voidaan kisa hiihtää lyhyemmällä viiden kilometrin lenkillä.
- Uskon vakaasti, että kyllä se sunnuntain kisa hiihdetään, mutta rata voi muuttua. Latua on valmiina kilometrin verran. Tällä viikolla ja näillä lumilla latu saadaan 1,7 kilometriin. Ensi viikolla olisi tarkoitus aloittaa varastoidun lumen levittäminen ja sillä 3000 kuutiolla latu saadaan pidennettyä jo 3,3 kilometriin. Toki toivomme taivaalta apuja, mutta ihan sen varaan ei lasketa, Tuikkanen naurahtaa.
Lisäksi kisat järjestävä seura, Huhtasuon Hiihto 2000 tekee yhteistyötä Jyväskylän kaupungin kanssa latupohjien lumettamiseksi. Kisojen alkuun on kaksi ja puoli viikkoa, joten aikaa latujen tekemiseen on vielä kohtuullisesti.
- Laajavuoressa on tykit, mutta ne vaativat pikkupakkasta. Jos tulee vähänkin luonnonlunta, niin se on meille tietysti hyväksi. Vaajakosken vitosen lenkki on korkeammalla, niin lumi pysyy, kun sitä tulee. Tarvittaessa teemme myös lapiohommia. Stadionalue tehdään viimeisenä, Tuikkanen kertoo.
Lisäksi lumetusapua on saatavilla alkutalven SM-kisajärjestäjiltä.
- Vantaan kaupungilla on viisi lumetustykkiä hälytysvalmiudessa. Saamme ne tarvittaessa tänne nopeastikin. Heidän tykeillään saadaan tehtyä lunta jopa plus yhdessä asteessa, jos ilmankosteus on riittävä.

Vaikka vähäluminen talvi on tuonut kisajärjestäjille haasteensa, iloitaan Jyväskylässä siitä positiivisesta ilmapiiristä ja menestyksestä, mitä suomalaishiihtäjillä on tänä talvena ollut. Osallistujalistaa lukiessa katse poimii niin maailmancupissa kuin olympialaisissa menestystä niittäneitä nimiä.
- On siitä aikaa, kun SM-laduilla on nähty kaksi olympiakultamitalistia.

 

Liitetiedostot

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs