Suomalaistähtien onnistumiset keilailun ammattilaiskiertueella PBA:ssa saivat jatkoa, kun ylöjärveläinen Santtu Tahvanainen keilasi keskiviikon vastaisena yönä jo toista kertaa tällä kaudella TV-finaaleissa. Tahvanainen sijoittui PBA Scorpion Classic -turnauksessa neljänneksi ja kuittasi itselleen 8500 dolalrin palkintopotin.
Viime kaudella PBA-kiertueen vuoden tulokkaaksi valittu 26-vuotias Santtu Tahvanainen on pelannut loistavaa kautta Yhdysvalloissa ja on ansainnut seitsemästä kilpailustaan palkintorahoja jo 22100 dollaria. Maailman kiistatta kovimmassa keilailusarjassa Tahvanainen on yltänyt jo kaksi kertaa kärkisijoilta TV-finaaleihin ja kolmas on edessä hei tulevana torstain vastaisena yönä.
Jokainen kilpailu PBA:ssa on brutaali pelimuotojen puolesta, eikä menestystä helpolla irtoa. Tällä kertaa Tahvanainen oli PBA Scorpion Classicissa 20 pelatun sarjan jälkeen kolmas ja siihen vaadittiin keilaamista keskiarvolla 229.70 haasteellisessa rataolosuhteessa. Porraspeleissä Tahvanaista vastaan asettui ruotsalaistähti Jesper Svensson, joka voitti suomalaisen 228-186. Tahvanaisen lopullinen sijoitus neljäs.
Kiertuepisteissä mitattuna Tahvanainen ja Tomas Käyhkö mahtuvat molemmat 30 parhaan joukkoon, vaikka suurin osa pelaajista on pelannut yhden turnauksen suomalaisia enemmän. PBA:ssa keilattiin aikaisemmin Tournament of Champions, johon suomalaisilla ei ollut pääsyoikeutta, kun kilpailussa vaatimuksena oli PBA-titteli.
Käyhkö on tienannut palkintorahoja kauden aikana 35 800 dollaria ja hän on pistetaulukon 23. sijalla. Tahvanainen on puolestaan 28. sijalla. Kaksikon edellä eurooppalaisista keilaajista on ainoastaan Jesper Svensson.
Tahvanainen nähdään PBA:n TV-finaaleissa heti seuraavan kerran torstain vastaisena yönä, jolloin keilataan PBA Shark Championshipin porraspelit. Myös tässä turnauksessa Tahvanainen oli 20 sarjan jälkeen neljäs ja hän kohtaa tulevana yönä porraspelien avauskierroksella Australian Sam Cooleyn. Lähetys alkaa aamukahdelta Suomen aikaan.
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1